30.11.12

♥ Diana Cooperin tuoreimmat vinkit vuoden 2012 lopulle ♥

Heippa,

Anu Shi Astan huikea haastattelu Diana Cooperin kanssa loppui juuri. Oli aivan mieletöntä saada täysin päivitettyä tietoa siitä, missä tällä hetkellä Dianan mukaan mennään. Facebookissa jo virittelimme jälkilöylykeskusteluja, joita pääset seuraamaan täältä. Kopioinpa tännekin nyt tuon, mitä sinne itse jo kirjoitin.

Huikein anti oli minusta tieto uusista valosuojista. Olen nimittäin itse jo jonkin aikaa tuntenut nahoissani, että jokin uusi suoja tai energia on jo olemassa, jolla voimme valotaajuuttamme kohottaa ja korjata. Aiemmin olen käyttänyt tiiviisti violettiliekkiä, ja viimeiset pari vuotta sen päivitettyä versiota, kultahopeista violettiliekkiä, jotka ovat kummatkin toimineet aivan ällistyttävällä tavalla. Sitä mukaa kun omat ja maapallomme värähtelyt nousevat, me saamme käyttöömme myöskin yhä korkeampia "apuvälineitä", informaatiota ja apujoukkoja. Diana Cooperin mukaan meillä on nyt saatavilla jopa kolme uutta "apuvälinettä", jotka edustavat jo huikeita värähtelytasoja. Enää ei puhuta 4. tai 5. tai edes kuudennen dimension "apuvälineistä", vaan nyt mennään jo seitsemänteen ja yhdeksänteen. Ja se on todella huikeaa! Se merkitsee vain yhtä asiaa: me olemme valmiita niille, me olemme tehneet hienoa työtä, Rakkauden Työtä!

Tässä Dianan vinkit uusista "energia-apuvälineistä". Kirjoitin ne nyt nopsaan ylös hänen puheestaan, joten jos minulta meni jotain ohi tai ymmärsin väärin, niin ihanaa, jos jaksat korjata asian tuonne kommenttiosioon. Kiitos!

 ENSIMMÄISENÄ hän esitteli valolaatan tai -pallon, joka kantaa 7.dimension energiaa. Asettamalla sen auraasi ja kruunuchakraasi pystyt puhdistamaan vanhoja energioita tehokkaasti aurastasi.

♥ TOISENA hän esitteli tuplavenustransiitin tuoman feminiinienergian, joka kantaa myöskin 7.dimension energiaa. Tuo energia näyttäytyy punaisena. Nosta se pääsi yläpuolelle, valuta koko auraasi ja anna sen pestä energioitasi.

 KOLMANTENA tulikin sitten Arkkienkeli Metatronin energiasuoja. Käänny Metatronin puoleen ja saat häneltä jopa 9.dimension valopallon, joka on väriltään oranssikultainen. Asettamalla tuon valopallon auraasi, se suojaa sinua, auttaa yhdistymään Metatronin voimalliseen energiaan ja avaa lähdevalosi.


Diana neuvoi myös, että tärkeintä tässä ajassa on nimenomaan omien 12 chakran herättäminen sekä maadoittuminen syvälle Äiti Maahan. Mitä syvemmin olemme juurtuneet, sitä korkeammat tähtiulottuvuudet meitä myöskin kutsuvat. Ilman maadoittumista emme kykene vastaanottamaan valoa tasapainoisesti. Jos sinulla on vaikeuksia maadoittua, niin Diana neuvoi olemaan paljon ulkona, kävelemään luonnossa, halailemaan puita, seisomaan kesällä paljain jaloin ruohikolla ja syömään kunnolla - tarvittaessa raskastakin ruokaa. Suklaa on yksi parhaista maadoittumisen apureista. (Luojan Kiitos!! :D :D ♥ )

Tärkeimpänä asiana Diana painotti koko haastattelun ajan, että meidän on hyvä olla valmiita, kun tuo 21.12 saapuu. On tärkeää hiljentää arkista vauhtiaan jo nyt, levätä, kuunnella ja alkaa virittymään tuolle kosmiselle hetkelle. Jos tunnet väsymystä, se johtuu näistä korkeista valoenergioista, joita maapallolle juuri tällä hetkellä suodattuu. Tuo energiaa vaatii meiltä lepoa. Anna siis itsellesi tarpeeksi aikaa nukkua.

Myöskin 12.12 päivän merkitystä hän korosti. Sinä päivänä siirrymme aikaan, jolloin enkelit ovat voimallisesti läsnä ja myöskin yksisarviset tekevät itsensä tiettäväksi meidän tietoisuudessamme. He avaavat sydämemme ja kruunuchakramme, jotta me pystymme ammentamaan lisää kosmista viisautta ja valmistautumaan 21.12 juhlapäivään. 

Itse 21pv. on hyvä viettää hänen mukaansa hiljaisuudessa ja vain avautua vastaanottamaan omat uudet sielunasetukset, joita me hienovaraisilta tasoilta pystymme tuolloin vastaanottamaan. Hän suositteli myöskin OM-mantran käyttöä nostamaan energioitamme ja pitämään yllä pyhää valovärähtelyä.

Tässä vielä linkki Anun arkistoon, josta tuon huikean haastattelun voi nyt kuulla kokonaisuudessaan uudestaan: http://www.12radio.com/archive.cfm?archive=4E0DB9B8-1143-DC70-C49024285DAFB117




Tuhannet Enkelikiitokset Anulle tästä huikeasta työstä ja mahdollisuudesta saada kuulla Dianaa juuri tässä tärkeässä vaiheessa vuotta päivitetyin tiedoin. Kiitos, kiitos, kiitos! Enkeleiden siunausta ja suojelusta Sinulle! 


Rakkauden säteitä ja Enkelivaloa sydämeesi! 

Deepthi