Olen itkenyt tänään sydämeni verille. Tapasin päivällä erään perheen. Tarkoituksenamme oli nähdä aivan muissa merkeissä, mihin tapaaminen lopulta - aika nopeastikin - kääntyi: keskusteluun ihmisten, tavallisten suomalaisten perheiden henkisiin voimavaroihin. Keskustelimme nuorista ja lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan. Perheen tyttö on monilahjakas tyttö, joka on viime aikoina alkanut näkemään pahoja unia, nukkumaan huonosti, hän on itkeskellyt, joutunut keskeyttämään ulkoapäin tulevien paineiden vuoksi rakkaan harrastuksensa, ja käy nyt terapiassa. Terapiassa. Ja tämä tyttö käy vasta peruskoulun ala-astetta. Tyttö kertoi, miten heidän koulussaan on arkipäivää se, että opettajat maalailevat tulevaisuudesta harmaan ja toivottoman kuvan, ja että näillä lapsilla tulisi "tuskin koskaan olemaan omia lapsia", "he saavat varautua tekemään niska limassa töitä 70-vuotiaaksi saakka" ja miten "lapsien täytyy opetella olemaan yksin". Tyttö kertoi tarinaa toisensa perään itkien, miten heille täysin avoimesti maalaillaan tulevaisuudesta hyvin toivottomia kuvia, koska maailma vain on tälläinen paikka ja kaikki menee koko ajan vain hullummaksi. Vanhemmat kuulivat asiasta vasta ensimmäistä kertaa. Keskustelimme kaikesta täysin avoimesti koko perheen voimin, ja lopulta itkimme kaikki, niin sydäntäsärkevää tuo kaikki oli kuulla suoraan lapsen suusta.
Mielestäni yksi suurimmista rikoksista maailmassa on se, jos meidän lapsilta viedään Toivo.
Kyllä, tämä vuosi 2012 on mullistusten vuosien kulminaatiopiste, mutta ne mullistukset johtavat ainoastaan PAREMPAAN!!! Kukaan ei kerro näille lapsille, että me siirrymme nyt ihmiskuntana elämään elämäämme sydämestämme käsin ja me tulemme löytämään myötätuntoisempia ja rakkaudellisempia tapoja toimia ja elää! Yhteisöllisyys kasvaa, pehmeät arvot nostavat päätään, alamme tuottaa itse ruokamme, elämään yhteisessä rytmissä luonnon kanssa ja uskomaan unelmiimme. Me alamme elää elämää, jossa me alamme ottamaan itse vastuun elämästämme, emmekä enää sysää sitä ulkopuolisille tahoille kuten hallitukselle, sairaanhoitopiirille, koululaitoksille tai kirkoille. Kukin meistä näkee, mihin se on meidät johtanut. Me astumme nyt omaan voimaamme ja alamme itse tehdä valintoja ja ottamaan vastuun myös menneistä valinnoistamme ja hyväksymään ne. Kyllä, vanhoja rakenteita tulee murtumaan, mutta johan se on aikakin! Mitään uutta ei voi syntyä, ellei vanhaa ensin lasketa pois käsistämme. Ja se pätee niin yksilötasolla kuin maailmanlaajuisellakin tasolla.
Nykypäivän lapset ovat usein väärinymmärrettyjä. Heidät leimataan ADHD-lapsiksi ja heitä yritetään sovittaa sellaiseen peruskoulumuottiin, joka on toiminut ehkä vielä 15 vuotta sitten, mutta joka on tänä päivänä auttamatta pudonnut kelkasta. Ei ymmärretä, että evoluutio on ottanut jättiharppauksen viimeisten vuosien aikana. Kukaan ei puhu näille opettajille, että nämä lapset ovat oikeasti superherkkiä ja jo syntyessään täysin erilaisella tietoisuudentasolla varustettuja, kuin esimerkiksi minun sukupolveni oli aikoinaan. Nämä lapset tuntevat, tietävät ja aistivat. Nämä lapset osaavat erottaa erilaisia energioita ja heillä on suorat linjat yläkertaan aivan luonnostaan. Jos meillä vanhemmilla onkin vielä ollut 7 chakran järjestelmä, jota nyt näissä 2012-energioissa päivitetään 12 chakran järjestelmäksi, niin näillä nuorilla ja lapsilla tämä chakrajärjestelmä on sulautunut yhdeksi isoksi sydänchakraksi, jossa kaikki on Yhtä, ja joka saa aikaan sen, että he elävät ja toimivat arjessaan suoraan sydämestään. Jos me monen chakran ihmiset vielä kykenemmekin puhumaan yhtä, ajattelemaan toista ja toimimaan vielä kolmannella tavalla, niin näille nuorille se ei ole mahdollista. He toimivat, puhuvat ja ajattelevat Totuudesta, Sydämestään käsin. Siksi he saattavat vaikuttaa mielipiteissään musta-valkoisilta tai jyrkiltä, tai he saattavat vaikuttaa yliherkiltä - meidän mielestämme. Mutta pitää muistaa, että heille se on luonnollinen tapa toimia. He eivät tiedä, miten puhua toista ja toimia toisin. Ja siksi saattaa vaikuttaa, että he eivät kunnioita meitä vanhempia, koska he näkevät meissä olevan epätasapainon. He eivät ymmärrä sitä.
Koulumurhat, lasten syrjäytymiset, syömishäiriöt ja häiriökäyttäytymiset ovat näkyvä oire siitä, että näitä uuden ajan lapsia ei ymmärretä. Heitä yritetään pakottaa "yhden mallin muottiin", vaikka he ovat monilahjakkaita lapsia. Heitä yritetään laittaa ruotuun kurinpidolla, kun he oikeasti tarvitsisivat läsnäolevaa aikuista. Heidät laitetaan pänttäämään ulkoa eri aineita, mutta kukaan ei opeta heille mitä on luonnollinen henkisyys arkisessa elämässä, ja että he itse ovat ensisijaisesti henkisiä olentoja, eivät suorittavia koneita. Nyt he kasvavat maailmaan, jossa vain suoritukset ja numerot ratkaisevat, ja se on heille mitä kaukaisin asia. He saavat mallin, jossa heidän täytyy yrittää koko ajan kovemmin ja ahkerammin ja löysäilylle ei ole sijaa. Vapaa-aikakin sullotaan mieluiten täyteen kaikenlaisia harrastuksia, jotta lapsi varmasti saisi kaikki virikkeet pienestä pitäen. Ja mihin se johtaa? Uupumukseen ennen kuin on päässyt siirtymään pois edes peruskoulusta. Tottakai on hyvä asia, että touhutaan ja mennään ja tehdään, mutta sen vastapainoksi pitäisi vain oleilla, laskea kalenterit ja suunnitelmat säännöllisin väliajoin pois käsistä ja mielestä ja antaa ajatusten juosta vapaasti ja luovasti - tai olla juoksematta. Meillä jokaisella pitäisi olla aikaa vain olla ja hengittää ilman tiettyä päämäärää.
Aikuiset ovat niin sokeutuneita omalle taustalleen, oman sukupolvensa mukanaan tuomiin haasteisiin, että he eivät näe, että tämän päivän nuori syntyy täysin erilaiseen maailmaan, kuin me olemme syntyneet. Meidän ei tarvitse enää taistella saadaksemme edes jonkinlaisen katon päälle päällemme ja ruokaa henkemme pitimiksi. Meidän ei tarvitse taistella saadaksemme pitää isänmaamme tai uskontomme. Mutta me edelleen luulemme, että meidän täytyy taistella. Taistella paikastamme yhteiskunnassa, taistella ollaksemme jotain.
Mutta kun tämä uusi sukupolvi ei enää taistele. He elävät kaikessa sovussa sydämensä kanssa, ja meidän vanhempien tehtävä olisi vain tukea heitä siinä. Tukea heidän vahvuuksiaan ja suoda heille henkistä turvaa olemalla läsnä, kuuntelemalla, näkemällä, olemalla heidän kanssaan. Keskustelemalla. Tämäkin tyttö jonka kanssa sain kunnian jutella, puhui kanssani kuin aikuinen ihminen. Minä sain tuntea olevani lapsen kengissä hänen henkiseen näkymäänsä verrattuna, ja voin vain ihailla häntä. Ja samalla sydämeni murtui täydellisesti kuunnellessani, mitä hän oli sydämellään jo pitkän aikaa kantanut.
Hyvät rakkaat aikuiset kanssasisaret ja -veljet, mitä voimme tehdä? Minä ainakin tiedän mitä minä aion tehdä.
I have a Dream - and I'm gonna make it True.
Mielestäni yksi suurimmista rikoksista maailmassa on se, jos meidän lapsilta viedään Toivo.
Kyllä, tämä vuosi 2012 on mullistusten vuosien kulminaatiopiste, mutta ne mullistukset johtavat ainoastaan PAREMPAAN!!! Kukaan ei kerro näille lapsille, että me siirrymme nyt ihmiskuntana elämään elämäämme sydämestämme käsin ja me tulemme löytämään myötätuntoisempia ja rakkaudellisempia tapoja toimia ja elää! Yhteisöllisyys kasvaa, pehmeät arvot nostavat päätään, alamme tuottaa itse ruokamme, elämään yhteisessä rytmissä luonnon kanssa ja uskomaan unelmiimme. Me alamme elää elämää, jossa me alamme ottamaan itse vastuun elämästämme, emmekä enää sysää sitä ulkopuolisille tahoille kuten hallitukselle, sairaanhoitopiirille, koululaitoksille tai kirkoille. Kukin meistä näkee, mihin se on meidät johtanut. Me astumme nyt omaan voimaamme ja alamme itse tehdä valintoja ja ottamaan vastuun myös menneistä valinnoistamme ja hyväksymään ne. Kyllä, vanhoja rakenteita tulee murtumaan, mutta johan se on aikakin! Mitään uutta ei voi syntyä, ellei vanhaa ensin lasketa pois käsistämme. Ja se pätee niin yksilötasolla kuin maailmanlaajuisellakin tasolla.
Nykypäivän lapset ovat usein väärinymmärrettyjä. Heidät leimataan ADHD-lapsiksi ja heitä yritetään sovittaa sellaiseen peruskoulumuottiin, joka on toiminut ehkä vielä 15 vuotta sitten, mutta joka on tänä päivänä auttamatta pudonnut kelkasta. Ei ymmärretä, että evoluutio on ottanut jättiharppauksen viimeisten vuosien aikana. Kukaan ei puhu näille opettajille, että nämä lapset ovat oikeasti superherkkiä ja jo syntyessään täysin erilaisella tietoisuudentasolla varustettuja, kuin esimerkiksi minun sukupolveni oli aikoinaan. Nämä lapset tuntevat, tietävät ja aistivat. Nämä lapset osaavat erottaa erilaisia energioita ja heillä on suorat linjat yläkertaan aivan luonnostaan. Jos meillä vanhemmilla onkin vielä ollut 7 chakran järjestelmä, jota nyt näissä 2012-energioissa päivitetään 12 chakran järjestelmäksi, niin näillä nuorilla ja lapsilla tämä chakrajärjestelmä on sulautunut yhdeksi isoksi sydänchakraksi, jossa kaikki on Yhtä, ja joka saa aikaan sen, että he elävät ja toimivat arjessaan suoraan sydämestään. Jos me monen chakran ihmiset vielä kykenemmekin puhumaan yhtä, ajattelemaan toista ja toimimaan vielä kolmannella tavalla, niin näille nuorille se ei ole mahdollista. He toimivat, puhuvat ja ajattelevat Totuudesta, Sydämestään käsin. Siksi he saattavat vaikuttaa mielipiteissään musta-valkoisilta tai jyrkiltä, tai he saattavat vaikuttaa yliherkiltä - meidän mielestämme. Mutta pitää muistaa, että heille se on luonnollinen tapa toimia. He eivät tiedä, miten puhua toista ja toimia toisin. Ja siksi saattaa vaikuttaa, että he eivät kunnioita meitä vanhempia, koska he näkevät meissä olevan epätasapainon. He eivät ymmärrä sitä.
Koulumurhat, lasten syrjäytymiset, syömishäiriöt ja häiriökäyttäytymiset ovat näkyvä oire siitä, että näitä uuden ajan lapsia ei ymmärretä. Heitä yritetään pakottaa "yhden mallin muottiin", vaikka he ovat monilahjakkaita lapsia. Heitä yritetään laittaa ruotuun kurinpidolla, kun he oikeasti tarvitsisivat läsnäolevaa aikuista. Heidät laitetaan pänttäämään ulkoa eri aineita, mutta kukaan ei opeta heille mitä on luonnollinen henkisyys arkisessa elämässä, ja että he itse ovat ensisijaisesti henkisiä olentoja, eivät suorittavia koneita. Nyt he kasvavat maailmaan, jossa vain suoritukset ja numerot ratkaisevat, ja se on heille mitä kaukaisin asia. He saavat mallin, jossa heidän täytyy yrittää koko ajan kovemmin ja ahkerammin ja löysäilylle ei ole sijaa. Vapaa-aikakin sullotaan mieluiten täyteen kaikenlaisia harrastuksia, jotta lapsi varmasti saisi kaikki virikkeet pienestä pitäen. Ja mihin se johtaa? Uupumukseen ennen kuin on päässyt siirtymään pois edes peruskoulusta. Tottakai on hyvä asia, että touhutaan ja mennään ja tehdään, mutta sen vastapainoksi pitäisi vain oleilla, laskea kalenterit ja suunnitelmat säännöllisin väliajoin pois käsistä ja mielestä ja antaa ajatusten juosta vapaasti ja luovasti - tai olla juoksematta. Meillä jokaisella pitäisi olla aikaa vain olla ja hengittää ilman tiettyä päämäärää.
Aikuiset ovat niin sokeutuneita omalle taustalleen, oman sukupolvensa mukanaan tuomiin haasteisiin, että he eivät näe, että tämän päivän nuori syntyy täysin erilaiseen maailmaan, kuin me olemme syntyneet. Meidän ei tarvitse enää taistella saadaksemme edes jonkinlaisen katon päälle päällemme ja ruokaa henkemme pitimiksi. Meidän ei tarvitse taistella saadaksemme pitää isänmaamme tai uskontomme. Mutta me edelleen luulemme, että meidän täytyy taistella. Taistella paikastamme yhteiskunnassa, taistella ollaksemme jotain.
Mutta kun tämä uusi sukupolvi ei enää taistele. He elävät kaikessa sovussa sydämensä kanssa, ja meidän vanhempien tehtävä olisi vain tukea heitä siinä. Tukea heidän vahvuuksiaan ja suoda heille henkistä turvaa olemalla läsnä, kuuntelemalla, näkemällä, olemalla heidän kanssaan. Keskustelemalla. Tämäkin tyttö jonka kanssa sain kunnian jutella, puhui kanssani kuin aikuinen ihminen. Minä sain tuntea olevani lapsen kengissä hänen henkiseen näkymäänsä verrattuna, ja voin vain ihailla häntä. Ja samalla sydämeni murtui täydellisesti kuunnellessani, mitä hän oli sydämellään jo pitkän aikaa kantanut.
Hyvät rakkaat aikuiset kanssasisaret ja -veljet, mitä voimme tehdä? Minä ainakin tiedän mitä minä aion tehdä.
I have a Dream - and I'm gonna make it True.
Deepthi
