22.1.13

Deepthi: VDAY 14.02.2013

 


Hei,

Löysin "sattumalta" tällaisen hyvin inspiroivan videon facebookista. Se kosketti minua syvästi ja ihokarvakarvat sojottivat pystyssä alusta loppuun saakka sitä katsoessa. Video muistutti minua jälleen siitä voimasta, mikä meillä naisilla on, kun yhdistämme voimamme rauhan ja rakkauden nimissä, tuomme sen myötätunnon ja rakkauden toimiimme, joka meillä luontaisesti on vahvana sydämessämme. Yksin omassa arjessa touhutessamme se saattaa helposti hautautua kaiken murehtimisen ja päivän tohinoiden alle, ja muistamme pyhyytemme vain ohikiitävissä hetkissä. Mutta se on siellä. Ja se on siellä vahvana.

Enkeli-illoissani olen saanut vahvasti kokea sen lujasti yhdistävän voiman, mikä meissä syntyy, kun yhdistymme rukoukseen ja aukaisemme sydämemme elämälle. Jokainen meistä kaipaa yhteyttä ja yhteisöllisyyttä, tunnetta, että kuulumme johonkin, ja enkeli-illat palvelevat osaltaan myös tätä tehtävää.

Amman luona taas olen omin silmin nähnyt käytännössä sen, mitä epäitsekkäällä palvelemisella, pyyteettömällä rakkaudella saadaan aikaan. Olen myöskin saanut kokea, miten me jokainen voimme vaikuttaa: kenenkään toimet, sanat, kosketukset ja ajatukset eivät ole merkityksettömiä.

Tämä VDAY on myöskin alunperin yhden naisen, näytelmäkirjailija, esiintyjä ja aktivisti Eve Enslerin vuonna 1998 aikaansaama liike, jonka tarkoituksena on lopettaa naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta. Liike tunnetaan tänä päivänä jo ympäri maailmaa.







Tänä vuonna VDAY:tä juhlitaan ystävänpäivänä 14.02.2013. Tapahtumia on ympäri maailmaa. Itse olen tuona päivänä pitämässä enkeli-iltaa Ähtärissä, joten yhdymme VDAY-verkkoon sieltä käsin. 


 So let's Be Brave! 

Let's strengthen our Hearts! 

Let's unite in Love and Compassion! 




♥ Deepthi