No niin, uusi levy siis ilmoitti tulostaan! :P Ei ole kyllä mitään hajua, että miten ja milloin ja kenen kanssa ja missä se on tuleva, mutta kai se sieltä sitten putkahtaa, kun kerran myrskyvaroitus on annettu. Joskus saattaa tosin käydä niin - ja yleensä käykin - että lopputulokseen päästäkseen on käytävä "muutama" oppikoulu ja kiertotie, mutta mikäs sen mehevämpää, sitähän varten täällä ollaan. Minusta tuntuu, että minulla se tapahtuu aina näiden levyjen kautta. Voi pojat kun tietäisitte mitä kaikkea Läikytät Mua-levykin on pitänyt sisällään. Intimiteettisuojan takia en voi ihan kaikkea tänne kirjoittaa, mutta sen verran voin sanoa, että ainakin se on suorastaan pakottanut minut tälle tielle, jota nyt olen kulkemassa. Sen verran isoja lekoja tuli näiden kolmen vuoden aikana eteen, että ne ovat vaatineet nöyrtymään polvilleen, heittäneet peilin suoraan nenän eteen, pakottaneet katsomaan itseään silmiin, ja lopulta turvautumaan siihen yhteen ainoaan asiaan, johon täällä maan päällä ylipäätään voi turvautua. Jumalaan. Toiselta puolelta matka onkin sitten ollut aivan käsittämättömän huikea ja todellisia Ihmeitä täynnä. Joten en voi olla kuin nöyrän kiitollinen tästä matkasta, kaikista näistä koettelemuksesta, koska muuten en koskaan olisi tähän tilaan päässyt, tai ylipäätään edes lähtenyt tätä tavoittelemaan.
Tänään olen vain istunut tässä ja kuunnellut. Olen aikonut jo monta kertaa kirjoittaa kuulumisia, koska niin paljon on tapahtunut, mutta ei vain ole tullut tilaisuutta, että voisin tosissani istua alas ja alkaa ajatuksella kirjoittamaan. Tänään taas minun piti lähetellä viimeisiä tietoja levyyn liittyen graafikolle, mutta kun aloin sitä tekemään, niin Olga alkoi toimimaan sitä mukaa, että se jäi ajatukseksi. Ilmeisesti jotain muuta olisi tehtävä ensin. Aikani kiersin asunnossa, tein aamupalaa, petasin sängyn, viikkasin pyykkejä ja ihmettelin, kunnes tuli tunne, että "istu alas". Olga lopetti samassa kiertämisen ja vinkumisen, ja ikinä kun pääsin paikoilleni lattialle istumaan ja aloitin hiljentymisen, niin Olga asettui syliini kerälle, kehräsi kuin viimeistä päivää ja sulki silmänsä. Aivan kuin juuri tätä hän olisi toivonut minun tekevän. Siinä sitten istuimme jonkin aikaa ja rakkaus virtasi lävitsemme kyyneleiden saattamana....
Kun nousi jatkaakseni hommia, tuli olo, että pitäisi ottaa enkelikortteja, pyytää ohjausta levyn suhteen. Sain ohjausta, jonka jälkeen päätin kirjoittaa hetken päiväkirjaa. Tiesin myös, että tänään olisi oleva osittainen kuunpimennys, josta aloin sitten seuraavaksi etsiä tietoa, jotta voisin kirjoittaa siitä jotain tännekin. Löysinkin pari uutta tuttavuutta, mm.Kuutarhan, jossa vierailin nyt ensimmäistä kertaa. Siihen täytyy tutustua tarkemminkin.
"Perinteisesti Kuunpimennykset yhdistetään Auringonpimennyksiä vahvemmin feminiinisiin energioihin. Siten Kuunpimennys voi nostaa erityisesti syntymäkartan merkittävään kohtaan osuessaan melkoisen, pinnanalaisen tunnemyrskyn, erityisesti naisten kartoilla ja/tai naisiin kohdistuvissa asioissa. Tosin Kuunpimennyksen uskotaan usein - kuten nytkin - enteilevän myös muunlaisia mullistuksia yleismaailmallisella tasolla." -Kuutarha
Yhtäkkiä eksyin sitten jollekin sivulle, josta löysin tuon pätkän, jolla aloitin edellisen postaukseni. Ja luettuani sanan "Paratiisi", hommani katkesivat täysin, kun tekstiä alkoi tulemaan. :D Kiitos, kiitos, kiitos! Olgakin nukkuu syvää untaan nyt aivan reporankana, joten tämä tieto ilmeisesti piti sitten hiljentyä kuulemaan, niin saatiin mirrikin rauhoitettua. <3 Ja minä pääsin kirjoittamaan tätä postausta, josta taitaakin tulla ilmeisen pitkä. :P
Olga on pitänyt mulle viime aikoina nyt oikein perusteellista koulutusta. Olen ihmetellyt suuresti, kun se on alkanut yhtäkkiä pissailemaan sisälle aivan miten sattuu ja monta kertaa päivässä. Epäilin jo, että olenko ollut niin paljon poissa, että hän protestoi sitä, vai johtuuko pissailu siitä, että minun luonani hän ei pääse ulos, toisin kuin isälläni, jossa on tarpeeksi tilaa vapaana liikkua. Olen myös kuulostellut, että liikkuuko täällä asunnossa jotain ylimääräisiä tyyppejä, jotka häiritsevät sen olemista, vai onko minussa nyt jotain, mitä minun pitäisi huomata käsitellä pois. Usein omistaja elää lemmikkinsä kanssa niin symbioottisessa suhteessa, että lemmikki ottaa huoliamme ja vaivojamme kantaakseen ja ilmentääkseen.
Samaan aikaan myös minä reagoin johonkin asiaan sillä, että nenäni alkoi vuotamaan aina kun olin kotona ja vielä sisätiloissa. Kodin täydellinen siivoaminen ja tuulettaminen, eli se että saa energiat virtaamaan esteettömästi auttoi aina hetkeksi. Olga lakkasi vaeltamasta ja pissaamasta ja minun nenäni vuotamasta. Mutta aina ne tulivat takaisin. Lopulta kun Olga päästeli jo alttarillenikin - eli tietenkin sinne minulle rakkaimpaan paikkaan, missä hän - tai se joku hoidettava asia - saisi varmimmin huomioni - niin päätin, että nyt tästä on tultava loppu. Nyt on selvitettävä, että mistä ihmeestä tämä johtuu. Olin jo ehtinyt jutella muutaman kissanomistajan kanssa, jotka tietenkin sanoivat, että Olgan pissailu johtuu siitä, että vaikka se on alunperin ollut sisäkissa, niin kun se on kerran oppinut käymään myös ulkona, niin tämä sisälläolo on sille ahdistavaa ja tuskaista, eikä se tule enää oppimaan täysin sisäkissaksi ollenkaan. Minä aloin tietenkin kantamaan asiasta surua, ja kun isäkin jo sanoi, että Olga voisi muuttaa sinnekin, niin olin ilmeisesti jo alkanut tehdä asiasta surutyötä, valmistautumaan Olgasta luopumiseen, jos se olisi hänen kannaltaan paras ratkaisu.
Mutta eilen, kun olin jälleen aloittanut aamuni pissapyykillä ja ajoin sitten kohti Seinäjokea keikalle, laitoin ystävälleni viestin, että voisiko hän katsoa, että näkisikö hän täällä kotona tai Olgassa tai minussa jotain häikkää, joka olisi hyvä energeettisesti puhdistaa. Hän katsoi, ja sanoi surun puskevan täältä päällimmäisenä läpi. En ollut puhunut hänelle sanallakaan omasta alitajuisesta surutyöstäni. Hän oli sitten tehnyt Olgalle energiahoidon ja puhdistuksen. Kun hän viestitti näkevänsä jotain surua, niin tajusin sillä sekunnilla, että hyvä Luoja, mitä minä olenkaan mennyt tekemään!! MINÄHÄN tämän kaiken olen saanut aikaan, kun olen omissa ajatuksissani ollut surullinen Olgan käytöksestä, en ole ymmärtänyt mitä hän yrittää sanoa, ja olen jopa alkanut jo tekemään ero- ja surutyötä! Voi Hyvä Luoja sentään!! Ei ihme, että kissalla on hätä ja se pissaa joka paikkaan!! Sehän tietenkin aistii ajatukseni ja tekee yhtä lailla surutyötä!!!!! Toki käytös voi johtua muustakin, mutta tämä asia nousi nyt ensimmäisenä intuitiivisesti mieleen. Ja toki Olgaa varmasti harmittaa se, että se ei todella tässä asuntoalueella pääse ulos, sehän on selvä. Mutta en ainakaan helpota hänen oloaan suremalla asiaa, jota ei ole edes tapahtunut. Back to Basics! :P
Illalla ystävältäni tuli sitten vielä linkki Maiccu Kostiaisen sivuille. Maiculla on eläinkommunikaatioon keskittynyt yritys.
"Kyseessä on yksinkertaisesti eräänlainen kieli. Aivan kuten me opettelemme koulussa puhumaan englantia, me voimme opetella puhumaan eläinten kanssa.
Eläimet eivät puhu sanoilla suoranaisesti, mutta ne lähettävät erilaisia tuntemuksia, joita ihminen voi tulkita sanoina tai kuvina. Jos eläin on sairas tai kivulias, saattaa ihminen hyvinkin selvästi tuntea kipua itsessään "samassa" kohdassa.
Eläimet vaistoavat hyvin herkästi ihmisen ajatuksia ja tuntemuksia, riippuen miten intensiivisesti ne kohdistuvat eläimeen itseensä. Näin ollen ihminen voi lähettää viestejä eläimelle, tuntemuksina tai ajatuksina. Jos olet esimerkiksi lähtemässä kotoa ja eläin tuntee eroahdistusta, voit lähettää sille mielikuvan siitä kuinka palaat kotiin. Eläin ymmärtää, että et ole jättämässä sitä vaan tulet sen luokse takaisin.
Oikeastaan moni pitää eläinkommunikointia melko outona juttuna, tai ei ainakaan usko että siinä voisi olla jotain perää. Loppujen lopuksi kyse on vain ihmisen intuitiivisesta tuntemisesta, jota jokainen tekee elämässä jatkuvasti muutenkin. Selittämättömiä asioita tapahtuu meille kaikille. Mistä tiesin, että lapseni on sairas, vaikka olin itse työpaikalla? Miten osasinkaan soittaa kotiin juuri kun siellä oli hätä, vaikka olin Kreikassa lomalla? Mistä tiesit soittaa minulle, kun juuri eilen sinua oikein kovasti ajattelin? Nämä ovat yleisimpiä tilanteita, joita ihminen kohtaa. Eläimet eivät ole poikkeus millään tavalla. Olet varmasti kuullut jonkun sanovan tai tuuminut itse, että ”tuo koira varmasti lukee ajatuksiani”? Näinhän se on.
Eläin tulkitsee meidän kehomme kieltä, kuuntelee puhettamme sekä tuntee intensiivisimpiä ajatuksiamme."
Eläimet eivät puhu sanoilla suoranaisesti, mutta ne lähettävät erilaisia tuntemuksia, joita ihminen voi tulkita sanoina tai kuvina. Jos eläin on sairas tai kivulias, saattaa ihminen hyvinkin selvästi tuntea kipua itsessään "samassa" kohdassa.
Eläimet vaistoavat hyvin herkästi ihmisen ajatuksia ja tuntemuksia, riippuen miten intensiivisesti ne kohdistuvat eläimeen itseensä. Näin ollen ihminen voi lähettää viestejä eläimelle, tuntemuksina tai ajatuksina. Jos olet esimerkiksi lähtemässä kotoa ja eläin tuntee eroahdistusta, voit lähettää sille mielikuvan siitä kuinka palaat kotiin. Eläin ymmärtää, että et ole jättämässä sitä vaan tulet sen luokse takaisin.
Oikeastaan moni pitää eläinkommunikointia melko outona juttuna, tai ei ainakaan usko että siinä voisi olla jotain perää. Loppujen lopuksi kyse on vain ihmisen intuitiivisesta tuntemisesta, jota jokainen tekee elämässä jatkuvasti muutenkin. Selittämättömiä asioita tapahtuu meille kaikille. Mistä tiesin, että lapseni on sairas, vaikka olin itse työpaikalla? Miten osasinkaan soittaa kotiin juuri kun siellä oli hätä, vaikka olin Kreikassa lomalla? Mistä tiesit soittaa minulle, kun juuri eilen sinua oikein kovasti ajattelin? Nämä ovat yleisimpiä tilanteita, joita ihminen kohtaa. Eläimet eivät ole poikkeus millään tavalla. Olet varmasti kuullut jonkun sanovan tai tuuminut itse, että ”tuo koira varmasti lukee ajatuksiani”? Näinhän se on.
Eläin tulkitsee meidän kehomme kieltä, kuuntelee puhettamme sekä tuntee intensiivisimpiä ajatuksiamme."
Maiccu pitää eläinkommunikaatiokursseja ympäri Suomen, ja ilokseni huomasin hänen tulevan myös Pohjanmaalle syyskuussa. Saapa nähdä löydänkö itseni vielä kurssiltakin!
Surffasin Maicun sivut läpi antaumuksella ja luin pitkät pätkät hänen blogiaankin. Tieto vei täysin mennessään, ja olin suunnattoman kiitollinen, että olin näille sivuille tieni löytänyt.Ja jälleen asiaa Olgan kautta peilatakseni: hän on viime aikoina protestoinut kovasti myös sitä, jos asetun koneen äärelle. Se tietää, että minun ajatukseni ovat silloin kaikkialla muualla kuin hänessä, ja järjestää kaikenlaisia kohtauksia. Mutta nyt kun istuin tässä ja luin Maicun sivuja, niin Olga menikin tyytyväisen oloisena nukkumaan sängylleni. Päiväunien jälkeen se sipsutti luokseni, hyppäsi suoraan syliini, kehräsi niiiiiin vietävästi ja asettui taas kerälle syliini. Ihan kuin se aistisi, että NO NYT se mamma lukee tärkeää asiaa!! :D Otin Maicun vinkistä heti vaarin, ja tein Olgalle tiettäväksi, että en ole lähettämässä häntä mihinkään, vaan hän on luonani aivan turvassa. Annoin hänelle mielikuvat, joissa elämme täällä kotona levollisesti yhdessä. Annoin myös mielikuvan, jossa hän käy pissalla ihan omalla hiekkalaatikollaan. Viestitin myös pitäväni hänestä huolta parhaalla mahdollisella tavalla ja rakastavani koko sydämestäni. Hmm... näitähän pitäisi soveltaa ihmistenkin väliseen kommunikaatioon! Ajattele, jos pystyisimme koko ajan vain ajatuksissamme luomaan välillemme rakastavan ja turvallisen tilan? Eikö se helpottaisikin suuresti olojamme?
Ja näkisitte tuon kissan nyt! En tiedä onko hänellä nyt vain "hyvä päivä", onko tämä sattumaa (no ei ole!! :D), vai mistä nyt tuulee, mutta tänään ole tarvinnut pestä pissapyykkiä eikä minun nenäni enää vuoda! :OO Nyt vain odottelen mielenkiinnolla, että mitä seuraavaksi tapahtuu - ja yritän itse pysyä tunteessa, että kaikki on hyvin, eikä kenenkään tarvitse olla tekemässä mitään surutyötä. Olkoon niin!
* * *
Viime viikon alkuhan meni Valon Siivin-konsertista pudotellessa, mikä on nykyään näköjään aivan normaalia keikkojen jälkeen. Ensin pääsee aivan autuaalliseen tilaan esiintyessä ja sen jälkeen arki iskeekin sitten aina aivan todella kasvoihin. Pudotusta ei voi välttää, ja vaikka sen tietää, niin joka kerta sen rajuus yllättää. Keskiviikkona päätinkin sitten tehdä jotain ihan muuta ja lähdin viemään Enkeli-ilta-ilmoituksia kylälle ilmoitustauluille (niin, ilta siis huomenna, tervetuloa mukaan, vielä ehtii!). Lähdin kävellen liikenteeseen ja olin jo astumassa kirjastoon sisään, kun huomasin, että sepäs onkin vielä kiinni: "avaamme klo:12". No jaahas, selvä juttu, viedään ilmoitukset sitten ensin muualle. Nyt olisi tunti aikaa.
Lopulta innostuinkin sitten kävelemään pitkin kylänraittia ja päädyin keskellä kyläämme olevan Lamminjärven rannalle. Yhtäkkiä päivästä ja olotilasta tulikin aivan taivaallinen. Rannalla ei ollut minun lisäkseni kuin pari juopuneen näköistä miestä toisessa päässä rantaa, ja veden tuntumassa kaksi pikkulasta äitinsä kanssa. Taivas näytti puolipilviseltä, ja mietin, että mahtaakohan alkaa sataa. Päätin kuitenkin istahtaa hetkeksi. Tuuli alkoi yltyä puuskaiseksi, katselin taivaalla kaartavia lintuja ja rauhatonta veden pintaa. Yhtäkkiä tuli olo, että tässähän voisi vaikka joogata; ei ketään lähellä, tuuli humisee puissa ja rakastamani rauhoittava vesielementti oli nenäni edessä. Tuumasta toimeen. Kengät ja sukat pois ja joogaamaan. Ja voi itku miten ihanaa oli! Siinä joogasin ja hiljennyin täysin omaan maailmaani. Tunsin vain, kuinka tuuli voimistui ympärilläni, ollen lopulta jo niin myrskyisää, että kuvittelin istuvani ashramin rannalla, jossa meri jylisee mittaamattomalla voimalla, aivan kuin jostain maailman ääristä saakka... Tunne oli huumaava, olin Kotona.
Siitä palauduttani pari uteliasta silmäparia tuijotti toimiani. Nousin ja lähdin kävelemään kirjastoa kohti. Samassa soi myös puhelin. "Olisiko sinulla aikaa antaa tänään Reiki-hoitoa?" Tottahan toki. Niinpä kävin kiinnittämässä enkeli-ilmoituksen kirjaston oveen ja lähdin kotiin siivoamaan ja virittäytymään. Minulla olisi runsaasti aikaa, kaikkihan tapahtuu jumalaisella aikataululla.
Siivotessani tekstiä alkoi taas virtaamaan. Voi Hyvä Luoja sentään! Asia koski tällä kertaa - yllätys yllätys - Jumala-juttuja. :DD Tällä kertaa aiheena nimenomaan nuo raja-aidat ja tämä "uusi aika", joksi tätä tietoisuuden uuden tulon aikaa kutsutaan. Ajatus alkoi ensin virtaamaan siitä ihmetyksestä, että minkä ihmeen takia mun ajatuksiin ei juuri enää mitään muuta mahdu kuin tämä yksi ja ainut asia, ja miksi nämä asiat on tuotu mulle nimenomaan Amman kautta, kun ihan tuttu ja turvallinen luterilainenkin oppi asiasta olisi olemassa.
Sitten soi taas puhelin ja ajatukseni keskeytyivät. Ystäväni soitti kommentoidakseen erästä viestiä, tehtävänantoa, jonka olin sisäisesti saanut ja kirjoittanut ylös, ja lähettänyt hänelle. Ystäväni sanoi hienovaraisesti, että tämä on muuten hyvä julkaistavaksi, mutta poista tästä tuo Amma-sana, koska muuten estät pääsysi tiettyihin paikkoihin. Minä olin toisessa päässä hiljaa. Ymmärrän sen, että niin voi käydä, mutta teen vasten oikeaa olemustani, jos joudun salaamaan sitä, että hän on avainasemassa siinä mitä tänä päivänä olen.
Jatkoin puhelun jälkeen siivoamista, ja kohta huomasin kirjoittavani:
"Tajusin juuri, että se ei ole sattumaa, että minun on pitänyt löytää universaali Rakkaus nimenomaan Amman kautta. Sillä on joku tarkoitus tässä maailmankaikkeudessa, että minä - kastettuna luterilaiseen kirkkoon - löydänkin uskoni ja onneni hindupohjaisen ajattelun kautta, ja teen sen julkisesti. Jospa joku muukin uskaltaisi tarinani luettuaan ajatella, että olemme kaikki yhtä, että Jumala on kaikille yhteinen, eikä meidän tarvitse enää käydä sotia ainakaan uskontojen varjolla. Jumala ei ole luonut näitä
uskontoja, näitä raja-aitoja. Jumala ei ole sanonut, että hänen luo pääsee vain
kristinuskon tai hindulaisuuden kautta. Jumalan luo on tervetullut jokainen.
Ihmisiä kiinnostaa
Totuus, ei sen peittely. Voisin toki siloitella Amma-asiaa, mutta silloin en enää
palvelisi sitä tehtävää, jota olen tullut tänne tekemään, palvelemaan Jumalaa.
Kaikkihan me olemme täällä lopuksi palvelemassa Jumalaa, sitähän se Elämä ON!!
Jos olet töissä virastossa, palvelet Jumalaa, jos olet perhepäivähoitaja,
palvelet Jumalaa, jos olet metsuri, palvelet Jumalaa. Mitä muutakaan se
olisi???? Koko elämämmehän on Jumalan palvelua. Hän meidät loi, omaksi
kuvakseen. Valitsemme käyvämme erinäisiä kouluja, jotta vihdoin itse vapaalla tahdolla omistettuna
oivaltaisimme, että olemme itse Luojia, Jumalia. Kaikessa komeudessaan. Ei ole
mitään minne tarvitsisi päästä. Me olemme jo Kotona. Riippuu vain omasta
mielestämme, elämmekö harhan maailmassa,
kuvittelemmeko olevamme jotain muuta, Jumaluudestamme erillään, jotain vähemmän. Miksi Jumala olisi
halunnut luoda itsensä joksikin vähemmäksi, mitä On?
On tämäkin hassua, että mä tälläisiä juttelen.
Kuvittele nyt, se kolmentoista vuoden takainen tangokuningatar höpöttelee
täällä jostain Jumalasta! :DDD Olen pahoillani, elämäni koostuu voittopuolisesti Jumalan ajattelemisesta, joten tavallaan olisi aika teennäistä puhua vaikka
siitä, mikä on tänään kaupassa tarjouksessa. Vaikka sekin voisi olla ihan mielenkiintoista. Mitä muuta me täällä
elämässä oikein etsimme kuin juuri Jumalaa. Jos tutustut uuteen ihmiseen, etsit
tietämättäsi hänestä Jumalaa. Jos alat kokkaamaan hyvää ruokaa, toivot saavasi palan taivasta. Jos lähdet lomalle auringon alle, etsit jälleen
autuasta olotilaa, ja toivot että se voisi olla pysyvä, jatkua vielä sittenkin
kun palaat loskan keskelle koti-Suomeen. Mitä se on? Sehän on Jumalan
etsimistä! Sen perimmäisen olotilan etsimistä, ettei tarvitsisi enää etsiä."
Sellaisia ajatuksia tällä kertaa. :D Siivoamisen - ja kirjoittamisen - jälkeen koti oli putipuhdas. Vielä saunaan, ja sitten olin valmis ottamaan vastaan illan asiakkaan.
Hoito olikin jälleen mielenkiintoinen, upea kokemus. Sen enempää hoidon yksityiskohtiin tietenkään menemättä kommentoin vain Olgan käytöstä. Se on kyllä niin messissä näissä jutuissa! Jo ennen kuin hoito edes alkoi, hän asettui viereiselle patjalle, otti oikein hyvän asennon ja vaipui suurin piirtein ekstaasiin. Se nauttii niiiiin paljon, kun olen virittynyt tarpeeksi korkeille taajuuksille. Puolessa välissä hoitoa se venytteli, katsoi minua raukein silmin ja alkoi kehräämään!! Ilman, että olisin sille tietenkään puhunut mitään, saatika silittänyt. Muidenkin tekemieni hoitojen aikana se on kyllä ollut aina läsnä, milloin käynyt istumassa sylissäni tai käynyt välillä makoilemassa vierellä, mutta ihan tällä tavalla se ei ole koskaan reagoinut. No, ensimmäisessä pitämässäni enkeli-illassakin se kyllä nukkui koko 40minuutin meditaation ajan aivan ekstaasissa vierellämme sohvalla. Olga taitaakin olla oikein parantajakissa. <3
* * *
Tunnelmasta toiseen. Torstain ja perjantain vietinkin sitten Pori Jazzeilla! Etukäteen jännitin hiukan tilannetta, koska ystävät joiden kanssa olin sinne menossa, eivät 99,9%:sti tiedä nykyisestä elämästäni mitään. Voitte varmasti kuvitella "vanhan elämäni" ystävieni reaktiot, kun meikä kaivaa esiin kookosöljypurkit, nauttii alkoholin sijasta vettä ja syö pelkkää kasvisruokaa! Tsih!! :DD Viimeksi kun ovat tottuneet näkemään minut viinilasi kädessä ja ihan reilusti grillimakkaraa syöden! :DDD Ihmetystä riitti kyllä koko kahdeksi päiväksi, mutta meikällä ei tehnyt tiukkaakaan. Vielä kun pääsisi tuosta makeanhimosta, niin johan olisi markkinat!! :DDD Varsinkin reissun päällä makean syönti karkaa täysin käsistä. Heidii!!!!! :DD Mutta reissu oli ihana! Ja sääkin suotuisa, vaikka kuvissa näyttää hiukan pilviseltä. :)
Toto, Melody Gardot, Tori Amos ja John Fogerty on nyt otettu haltuun!! <3 <3 Kiitos, kiitos, kiitos rakkaat ystävät! <3
Olin ihmetellyt koko kaksi päivää, että kun ei ketään tuttuja tunnu tulevan festareilla vastaan. Yleensä siellä törmää kaikkiin tuttuihin muusikoihin, ystäviin, jopa vanhoihin poikaystäviin !! :D, mutta tällä kertaa ei ollut ketään näköpiirissä. Lähetinkin sitten perjantai-iltana Kirjurilla ollessamme Enkeleilleni pyynnön, että toisivat jonkun ihanan, sykähdyttävän juttu tälle reissulle, tai että olisi ihanaa vaikka kohdata joku ihminen, ystävä, joka toisi tullessaan sydäntälämmittävän tunteen.
Olin jo unohtanut koko pyynnön, kun tuumailin siinä John Fogertya kuunnellessani, että kohta taitaa olla poistumisen aika. Kuulostelin ja kyselin, että ai nytkö, kesken konsertin? Kyllä, pian, mulle vastattiin, ja että jos halusin päästä lähtemään ennen kuin kaikki muut 20.000 ihmistä lähtisivät, niin poistuminen pitäisi tehdä konsertin aikana. Aloin vähitellen jo keräämään kamppeitani, vetämään kenkiä jalkaan, samalla vielä fiilistellen Johnia. Hän soitti viimeisen biisin ja mietin, että nyt taitaa olla lähtö lähellä. Mutta sitten mietin, että himputti vie, Proud Marya - omaa bravuuriani ja suosikkiani - ei ollut vielä tullut, että en kai minä nyt ilman sitä täältä voi lähteä. Että toivottavasti tulee encore. Ja tulihan se. Ja kun Proud Mary lähti soimaan, oli minun aikani poistua. Halasin ystäväni ja lähdin kävelemään kaikessa rauhassa väkijoukon läpi. Olin jo melkein portilla, kun joku huusi nimeäni. Samassa hän oli vierellä ja hymyili mitä säteilevintä hymyään. Enkelini olivat kuulleet minua. Sain kuin sainkin heidän terveisensä ystäväni välityksellä! Kiitos, kiitos, kiitos! <3 Nyt olin valmis palaamaan takaisin Pohjanmaalle omaan rauhaani.
Lauantaiaamulla minua hymyilytti jälleen. Enkelit päättivät järjestää minulle toisenkin yllätyksen. Olin juuri herännyt, kun puhelimeeni tuli viesti eräältä toiselta ystävältäni: "Olen menossa kohta Jalasjärven ohi, lähdetkö aamuteelle?" Niinpä istuin tunnin päästä aamuteella ystäväni kanssa, jota en ollut nähnyt kahteen vuoteen! :D Ja taas sydäntä läikytettiin. <3
Aamuteen jälkeen suunnistin isäni luo Koskuelle. Vedin lenkkarit jalkaan ja lähdin sauvomaan pitkin kylänraittia, päätyen lopulta Koskutjärven rantaan. Ihmettelin, että mikäs ihme minua nyt tänne toi. Ranta oli hiljainen, siellä ei ollut ristinsielua. Hiukan sitä siinä ihmettelin, että mihin ihmeeseen kaikki lapsetkin on tältä kylältä kadonneet? Ennen vanhaan ei varmasti ollut kesäpäivää, etteikö ranta olisi ollu täynnä meitä lapsia polskimassa ja härnäämässä toisiamme. Toista oli näköjään nyt. Tuumasin, että ottaisinko rantajoogani uusiksi. Tunnustelin eri paikkoja... olisiko tässä laiturin tuntumassa hyvä... eii.... entä tässä puiden alla.... ei tunnu vieläkään oikealta... Okei, no ehkä lähden sitten takaisin isälle päin, saunakin on varmasti jo lämmin.... Kunnes yhtäkkiä päätin, että lähdenpä eräät rappuset ylös ja käyn katsomassa, joskos siellä olisi hyvät oltavat. Ja avot, kun pääsin harjalle, tuuli tarttui jälleen hiuksiini, järvi pilkisti koivujen takaa ja aurinko säteili suoraan yläpuolellani koivujen latvojen yläpuolella. Tässä olisi minun joogasalini! <3
Tein liikkeet, hiljennyin, sulin Äiti Maan pinnalle ja koko Universumiin. Loppurentoutuksessa enää vain makasin ruohikolla ja itkin. En surusta, vaan Ilosta. Itkin rakkauttani koko tätä Universumia kohtaan. Itkin sitä autuutta, joka sydämeni jälleen kerran täytti. Itkin sitä suurta jumalaista Rakkautta, joka minussa elää ja jota saan vuodattaa eteenpäin. Olisin voinut jäädä siihen. Lakata Olemasta, sulautua vain lopullisesti Jumalaan.
Kun nousin takaisin istumaan ja palauduin tähän maailmaan, ihmettelin, että miten minulle on suotu tämä Onni asua täällä? Asua Pohjanmaalla. Asua näin hiljaisessa paikassa, jossa ei liiku ketään, jossa saan aivan rauhassa Olla. Hetken aikaa kuvittelin jo, että millaista olisi oikeasti asua maapallolla yksin? Tällaistako? Kun katson yhteen suuntaan, ei näy kuin eteen aukeava järvi ja vastarannalla peltoja ja taloja. Toisessa suunnassa näkyy aution oloisia vuokramökkejä, ja kolmannessa aukeaa hiljainen kylätie jossa ei kulje ketään. Tien ja minun väliin jäi vain hiekkakenttä, jolla lapsena koulussa pelattiin pesäpalloa niin vimmatusti, ja jossa ei näytä olevan nyt enää edes beachvolley-kenttää, niin kuin ennen vanhaan. Missä nämä kaikki ihmiset ovat? Kaikkien ihmistenhän pitäisi asua tälläisessä paikassa, tulla tällaiselle harjanteelle hiljentymään! Maalle, rauhan keskelle, jossa kuulee omat ajatuksensa ja pääsee lähelle itseään, Jumalaansa. Paikkaan jossa voisi maata vaikka alasti keskellä kylää, eikä kukaan huomaisi. Paitsi että sitten huomaisi, jos me kaikki olisimme täällä! :P No niin, se siitä. Joka tapauksessa tunne oli autuaallinen ja olen onnekas, että saan asua täällä, kotona, Pohjanmaalla.
Viikonloppu menikin sitten tiiviisti juhliessa. Hih, en minä juhlinut, mutta sain olla mukana juhlissa laulamassa! Aivan ihania ihmisiä, suussa sulavia pöydän antimia, ja kauniita tunnelmia. Taas kerran mietin, miten onnekas olen, kun saan tätä työtä ihmisten parissa tehdä. Lauantain juhla oli vielä puutarhajuhla. Oli huikeaa, kun lauluissa olevien taukojen välissä vain tuuli humisi puiden latvoissa... Voiko nyt parempaa areenaa esiintymiseen olla, kuin luonnon oma alttari...
Iloa, Valoa ja Universumin kokoisia unelmia iltaasi!
Valohalein,
Diiiiiippp
ps. Ja niin, tänäänhän siis on se osittainen kuunpimennys, josta laitoin kanavointipostauksen jo aiemmin.
