"Paratiisi!" henkäisen ääneen suuren rakkauden ja lämmön levitessä koko kehooni. Seuraavat suustani ulostulevat sanat ovat: "se on mun seuraavan levyn nimi". Ällistyn ja koko kehon karvat nousevat pystyyn.
Siis mitä täällä taas tapahtuu????
- Kyllä, olet tekevä seuraavaksi levyn, joka ristitään Paratiisiksi! sanoo yhtäkkiä taas joku ympärilläni.
Öööö, KUKA puhuu nyt????
- Haloo, kuuletko minua? ääni puhuu taas.
- Kuulen kuulen, mutta kuka sinä olet ja eikös nyt ensin pitäisi tehdä tämä edellinenkin valmiiksi? sanon kummastellen.
- Minä olen sinä. Ja nyt on aika alkaa työstämään uutta materiaalia, aika kuluu siivillä, niin kuin sinä sen sanoisit. Tai itse asiassa, sinä olet työstänyt sitä jo kauan aikaa. Äläkä katso noin hämmästyneenä!
- Aha, oho.... Onko niin... Ja mitäs tämä Paratiisi sitten tulisi sisältämään?
- Tiedäthän sinä jo. Olet puhunut tästä jo puolitoista vuotta! Muistatko, mitä tunsit, kun kuuntelit ensimmäistä kertaa Midday Moon Satsangia Jaykun IPodista ollessasi Intian kiertueella?
- Mmmm..... hämärästi....
- Seisoit keskellä hälyistä ja tukkoista Chennain rautatieasemaa, takanasi elämäsi ensimmäinen - ha, mutta ei taatusti viimeinen - kiertue Amman kanssa. Olitte yltä päältä hikisiä ja nuhruisia, kuin kauniita kerjäläistyttöjä ja matkalla vielä yhdeksi yöksi Amritapuriin, kunnes palaisitte takaisin Suomeen. Chennain asemalla Jaykku ojensi IPodinsa luurit sinulle sanoen "kuuntele"?
- Ai niin....
- Tai muistatko mitä tunsit sydämessäsi, kun painelit selkä kyyryssä pitkin - omien sanojesi mukaan - sateisia, mustia, kolkkoja ja surullisia Helsingin syyskatuja, ja ainoa lohtusi Koti-ikävääsi olivat Amman bhajaneiden ja Middayn lisäksi Tina Malian kauniit ja lohduttavat, tablojen ja sitran siivittämät sävelet? Kuuntelit niitä täysin omaan maailmaasi uppoutuneena ratikassa halki Kallion, Hakaniemen, Kruunuhaan... matkalla keskustaan. Sinulla oli aina musta huppu päässäsi. Halusit olla näkymätön, ja sydämesi oli niin.... kova... ja pelokas. Eniten kaipasit Kotiin kun olit matkalla silloisiin päivätöihisi, jossa joka ikinen sekunti ajattelit, että "sinun elämälläsi on jokin muukin tarkoitus kuin viikkailla vaatepinoja", ja että "tämänkin ajan voisit käyttää musiikin tekemiseen". Muistatko?
- No todella! Voi, muistan miten elämäni oli silloin aivan hullua tunnevuoristorataa: vuoroin olin täydellisen epätoivoinen ja onneton, ja toisin vuoroin uin täydellisessä autuudessa ja rakkaudessa. Ja mitä työhön tuli, niin oli se ihan mukavaakin, varsinkin, kun sai henkilökohtaisesti palvella asiakkaita. Mutta sitä tapahtui niin suuressa myymälässä aivan liian harvoin. Ja minä taas olin tottunut omassa putiikissani nimenomaan Palvelemaan. Voih... Helsingissä elämäni oli niin sekaisin... olin niin yksin... muistan sen kuin eilisen päivän. Huh, aivan puistattaa... Ilman musiikkia en olisi selvinnyt.
- No olisit kyllä, mutta musiikki auttoi sydäntäsi pysymään siinä tunteessa, jonka koit Amman sylissä. Mutta muistatkos vielä mitä tapahtui, kun kuulit ensi kertaa Snatam Kaurin musiikkia? Ystäväsi laittoi sinulle ensimmäisen linkin jo pari viikkoa aikaisemmin, mutta et noteerannut sitä. Mutta kun istuit Ikaalisissa hotellihuoneessa sängylläsi ja olit asettumassa päiväunille ennen illan kutsuvieratilaisuutta, saitkin ystävältäsi uuden linkin ja klikkauduit Snatamin kotisivuille sisään. Istuit siinä sängyllä peittoon kiedottuna ja yhtäkkiä humahdit jälleen täyteen jumalaista Rakkautta ja Autuutta... Muistathan? ääni sanoo hymyillen.
- Muistan muistan, tietenkin muistan. Oli vain yksi ainoa ajatus: tällaista musiikkia minäkin haluan tehdä.
- Juuri niin. Voisin luetella sinulle loputtomiin näitä merkkejä, mutta tiedät ne kyllä itsekin.
- Mutta eikös nyt silti olisi hyvä tehdä tämä toinen levy ensin valmiiksi ja alkaa työstää uutta sitten joskus, ehkä puolen vuoden päästä? vänkään itsepintaisesti vastaan.
- Hmmm... kukas se onkaan tässä jo jonkun aikaa miettinyt, että "missäköhän mun uudet laulut ovat", "miksei niitä jo ala tulemaan", "miksi en ylipäätään ole kirjoittanut biisinkirjoitusmielessä mitään moneen kuukauteen", ja mikä naurettavinta: "onkohan lauluhanani tyrehtynyt kokonaan", nauraa ääni makeasti, mutta hyvin rakastavasti.
- Niin, minähän se taisin olla.... saan juuri ja juuri soperretuksi nolostuneena.
- No niin, siinäs näet! Eikös aleta sitten hommiin! Laulut ovat jo tuloillaan, levyn nimeksi tulee Paratiisi, ja musiikki tulee olemaan sinun oma versiosi äsken luettelemistani - korjaan, luettelemistasi - musiikkityyleistä. Niin kuin jo näet, valoisaa, rauhoittavaa, kaunista ja koskettavaa musiikkia, jonka tahdissa voi vaikka meditoida.
- Mutta kun....
- Ei mitään muttia! Tiedän, mitä aiot sanoa: "mutta miten ne sopivat minun genreeni, profiiliini, ihmisethän menevät lopunkin sekaisin, kun joka toinen levy on poppia ja joka toinen ihan jotain muuta" ja blaablaa. HALLELUJA!!!!! MIHIN GENREEN??? Ja miten niin sekaisin!! Voisitko Rakkaus ystävällisesti jo päästää irti tuosta genre-, RAJA-AITA-ajattelusta?????? Nainen, joka kuuluttaa olevansa "pitelemätön", onkin taas yhtäkkiä pieni hiirulainen ja luulee elävänsä laatikossa jossa ei ole mitään muuta kuin raja-aitoja! HALOO!! Ei ole mitään laatikkoa eikä raja-aitoja, muistatko?? Olen kuullut sinun itsesikin sanovan, että haluat luoda musiikkia vapaasti, yli genrerajojen, ja että "kaikki musiikki mitä maailmaan virtaa, on Lahja, joka on otettava kiitollisuudella vastaan". Muistatko? MUIS-TAT-KO?
- Muistan, muistan, sanon hämmentyneenä.
- No niin, etkö nyt voisi vain yksinkertaisesti antaa asian olla niin? Eikä sinulla ei ole mihinkään kiire. "Läikytät" tulee ulos aivan omassa jumalaisessa aikataulussaan, ja "Paratiisi" on käsissäsi ennen kuin huomaatkaan. Muistatko mitä Enkelit sanoivat sinulle tänä aamuna, kun nostit kortteja?
- Muistan, sanon ja kuulostan lähinnä papukaijalta.
- Ne sanoivat sinulle:
Your desired outcome
will occur in the very near future.
Have patience and faith,
and don't try to force it to happen.
- Niinn.... Kiitos! saan tuskin sanotuksi.
- Älä minua kiittele, kiitä itseäsi! kuulen äänen sanovan lempeästi hymähtäen.
Sitten tulee syvä hiljaisuus. Luulen jo, että keskustelu päättyy tähän, kunnes ääni tulee takaisin.
- Arvaapa milloin Paratiisi ilmestyy, se sanoo.
- No enpä arvaa.
- Vuonna 2012.
Jään istumaan keittiönpöydän ääreen kuin huumattuna, enkelikortit ympärilläni, jäähtynyt tee edessäni, sydän täynnä ihmetystä ja kiitollisuutta. Yritän ymmärtää tapahtunutta. Meditointimusaa... Paratiisi... Vuosi 2012... Uusi aika... Maailmankaikkeuden synkronismi.... ja minua huimaa.
