31.10.13

Hoffman: Miksi parantumiseen vaaditaan kipua?

MIKSI PARANTUMISEEN VAADITAAN KIPUA?

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 30.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Energia rakentuu ja olemme vain muutaman päivän päässä merkittävistä energeettisistä aspekteista, jotka keikuttavat koko maailmaa, kirjaimellisesti. (En ennusta fyysisiä maanjäristyksiä tässä, vaan voimallisia paljastuksia ja muutoksia, jotka iskevät maailmaan nyt.) Olemme voimakkaan pimennysjakson kourissa, mikä lopettaa 19 vuoden syklin ja aloittaa uuden.

Tähän syklin vaihtumiseen voi liittyä voimakkaita muistutuksia jäljellä olevista säikeistä tuskaan, muistoihin, kokemuksiin, katumukseen ja suruun, mitkä estävät edistymistäsi ja mitkä täytyy parantaa tai saada päätökseen nyt. Jos siis näet jonkin toistuvan, mikä tapahtui 19 vuotta sitten, ja ihmettelet miksi, on aika irrottautua tuosta tilanteesta, tarkkailla, mitä tapahtuu, muistaa, mitä teit aiemmin, ja tehdä jotain erilaista tällä kertaa.

Ja miksi tämä tapahtuu tuskallisesti? Kipu on osa parantumisprosessia ja tarvitsemme jonkun toisen luomaan kipua, koska emme voi tehdä sitä itsellemme. Tämä on viikon viestin aihe.

Kysymys:
Rakas Jennifer, olen ollut vakavassa suhteessa erääseen mieheen neljä vuotta ja vaikka rakastamme toisiamme, emme näytä voivan olla yhdessä. Tiedän, että olemme toistemme opettajia ja sovimme tekevämme tämän yhdessä, mutten kestä tämän suhteen tuskaa enää pidempään. Vaikka rakastan häntä syvästi ja hänkin rakastaa minua, näytämme tuovan pahimman esiin toisissamme emmekä kuitenkaan pysty lopettamaan tätä ja siirtymään eteenpäin. Miksi tämä on niin tuskallinen suhde ja onko mitään toivoa, että eroamme ja siirrymme uusiin kumppaneihin?

Jenniferin vastaus:
Oletko koskaan ihmetellyt, miksi usein se henkilö jota rakastat eniten, ja suhde missä haluat olla eniten, aiheuttaa eniten kipua, toimimattomuutta ja kurjuutta elämääsi? Sinun tapauksessasi toimii kaksi tekijää, joista kumpikin on selvitettävä tässä suhteessa eikä kumpikaan luo pysyvyyttä, vaikka sitten kun olette tehneet tämän parantumisen, olette vapaita toisistanne ja voitte antaa uusien kumppanien tulla elämäänne.

Meidän ei ole mahdollista luoda sellaista tuskaa omaan elämäämme, kuin joku toinen voi, koska mennessämme suhteeseen erityisesti sellaisen kanssa, joka on parantava opettajamme, hänen fokuksensa on meidän parantumisessamme ja hän tekee mahdollisimman hyvää työtä. Ja tästä ongelmat alkavat, koska meidän fokuksemme on kivun välttäminen. Niinpä samaan aikaan kun me teemme kaikkemme välttääksemme sen tuskan, minkä tiedämme sielutasolla olevan tulossa, hän tekee parhaansa luodakseen sitä, jotta voimme parantua ja siirtyä eteenpäin.

Tässä suhteessa yrität saada hänet olemaan loukkaamatta itseäsi olemalla kärsivällinen, ystävällinen ja huomaavainen ja näkemällä hänet parantuneen itsensä valossa sen sijaan, kuka hän on. Hän on oma itsensä ja yrittää näyttää sinulle, että riippumatta siitä mitä teet, hän päättää toimia vapaan tahtonsa ja valintansa mukaan eikä niiden korkeampien aspektien, joita haluat hänen ilmentävän. Loppujen lopuksi hänen vapaa tahtonsa voittaa ja tämä oppitunti juontaa sinulla monien elämien taakse, jolloin olet ottanut vastuun hänen teoistaan tai pitänyt itseäsi syyllisenä niihin, vaikka niin ei ollut, eikä hän kyennyt ilmentämään sellaista rakkautta, mitä halusit hänellä olevan sinua kohtaan.

Voit vapauttaa itsesi tästä oppitunnista näkemällä hänet sellaisena, kuin hän on nyt - kaikessa siinä energiassa, mitä hän ilmentää - hyväksymällä, että tässä hän on ja päättää olla, ja vapauttamalla itsesi omaksumastasi velvollisuudesta parantaa hänet. Suurin lahja minkä voimme antaa jollekin, on nähdä hänet sellaisena, kuin hän on - ei sellaisena, kuin hän haluaa olla, tietää voivansa olla tai toivoo olevansa. Tämä on hyväksymisoppituntisi ja sitten kun tunnistat sen ja annat itsesi lähteä polulta, missä yrität parantaa hänet, hyväksyt sen parannuksen, mitä hänellä on sinulle, ja tämä saattaa loppuun hänen työnsä elämässäsi. Sitten voitte kumpikin siirtyä eteenpäin ja tyydyttävämpiin, iloisiin, tasapainoisempiin, rauhallisiin, rakastaviin ja kivuttomiin suhteisiin.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Le Fay: M- ja X-luokan aurinkolähetyksiä


M- JA X-LUOKAN AURINKOLÄHETYKSIÄ

Kirjoittanut Denise Le Fay ( highheartlife.wordpress.com/)
25.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Keskiviikkona 23.10. minuun iskivät lujaa aurinkoenergiat/lähetykset. Fyysisen kehon ylösnousemusprosessin varhaisvuosina - vuodesta 1999 eteenpäin - kehoni rekisteröi auringon aktiivisuuden ylösnousemusflunssana, kehon särkyinä ja kipuina, matalana kuumeena, vilutuksena, päänsärkynä ja kaikenlaisina flunssamaisina tuntemuksina. Tiedän, että tekin tunnette ne erittäin hyvin.

Mutta kun muunnuin noiden varhaisten ylösnousemusvuosien aikana, kehoni muuttui ja muutti hitaasti reagointitapaansa kaikkeen auringon aktiivisuuteen. Vuodesta 2010 saakka kehoni on rekisteröinyt auringon aktiivisuuden/lähetykset enemmän voimakkaana kipuna päässä ja kallossa ja on ollut ainoastaan tilapäisesti ja lievempiä vanhoja flunssamaisia keho-, luu- ja nivelkipuja ja -särkyjä. Edistystä…

Viimeiset neljä vuotta nämä korkeamman taajuuden auringon tiedonsiirtoräjähdykset - auringonpurkauksina, koronan massapurkauksina, aurinkomyrskyinä, aurinkotuulina jne. - ovat tuntuneet kehossani pääasiassa päälaelta ja kruunuchakrasta selkärankaan, ikään kuin se olisi henkilökohtainen, elävä kosminen, galaktinen ja solaari kehoantennini - kuten se meillä kaikilla on.

Useimmiten aurinkoenergiat tuntuvat nyt päässäni ja kallossani voimakkaana tai suorastaan ankarana fyysisenä kipuna ja paineena. On myös äkillistä korvien soimista, tilapäistä silmien sumeutta ja näön huonontumista, vakavaa huimausta tai vastapäivään pyörimistä, mikä muutamaa minuuttia pidempään kestäessään tekee minusta tavallisesti huonovointisen ja pakottaa sänkyyn. Kuten aina kaikissa ylösnousemusoireissa, kokemukset vaihtelevat, joten odota energioiden - mitä tahansa ne ovatkin - rekisteröityvän nyt eri tavalla kehossa ja päässä.

Mutta 23.10. minuun iskivät voimakkaat aurinkoenergiat/lähetykset, jotka aiheuttivat äkillistä ja ankaraa painetta ja kipua koko päässä - ei ainoastaan oikean/vasemman puolen, etu/takaosan tai ylä/alaosan puristusmaista painetta, vaan kaikkialla samaan aikaan, mikä aiheutti sisäkorvan soimista ja välitöntä pyörimistunnetta päässä. Se oli niin voimakasta, että minun oli mentävä sänkyyn lepäämään ja ottamaan torkut. Seuraavana päivänä ajattelin tarkistaa tilanteen SpaceWeather.comista ja tuolloin oli ollut kolme M-luokan purkausta.

Tänä aamuna 25.10. korvani alkoivat soida taas hullunlailla ja tuo vanha tuttu tunne palasi, että näkymätön elefantti istuu pään päällä painaen otsaa (ja kulmakarvoja, silmiä jne.) ja selkärankaa, joten tarkistin tilanteen taas SpaceWeather.comista ja tietysti kaksi X-luokan purkausta oli tapahtunut aiemmin tänä aamuna.

Vyötä kruunuchakrasi! Ota jääpussit valmiiksi!

Tiedämme kaikki, että monet ihmiset ovat puhuneet siitä, miten olemme astuneet uuteen aurinkojaksoon, mikä merkitsee auringon aktiivisuuden kiihtymistä ja voimistumista, ja näyttää ja ehdottomasti tuntuu siltä, että olemme siinä nyt! Se miten sinä ja kehosi reagoitte näihin aurinkoenergioihin ja muihin kosmisiin ja galaktisiin tiedonsiirtoihin uudessa, riippuu siitä, millä energiatasolla ja askelmalla olet henkilökohtaisesti. Kun kehitymme, tämä muuttuu, joten ole valmis kokemaan vanhoja ylösnousemuskipuja ja -särkyjä, mutta vähän eri tavalla nyt ja vielä lisää ensi vuonna ja siihen saakka, kunnes sinä/minä/me emme enää koe niitä lainkaan, koska olemme lopultakin perillä!

Lisäsin SpaceWeather.comin linkkeihini, joten jos kiinnostaa, käy heidän sivuillaan katsomassa päivittäistä informaatiota auringon aktiivisuudesta. Jos sinulla on ollut voimakasta tai ankaraa pää- ja kallokipua sekä painetta ja/tai kipua selkärankasi tietyssä chakrassa (tavallisesti korkea sydän kateenkorvachakra tai alempi sydänchakra), mikä sitten säteilee kipua tuolle kehoalueelle, niin tiedä, että se liittyy luultavasti aurinkoon ja merkitsee, että olemme taas nopeassa muuntumis- ja kehittymiskierroksessa … nyt uudessa. Odota odottamatonta ja taianomaista.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Leckie-Clark: Ulottuvuuksien integroiminen

ULOTTUVUUKSIEN INTEGROIMINEN
Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
1.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minä, Kuthumi, tulen ottamaan teitä kädestä ja johdattamaan teidät eteenpäin polullanne. Tämä on tarpeellista, koska kaikista opetuksistamme huolimatta pelkäätte edelleen astua eteenpäin.

Monet pelkästään puuhastelevat korkeamman itsensä kanssa. Tämän vuoksi mielessänne on hämmennystä. Korkeampi itsenne yrittää työntää teitä eteenpäin ja vaikuttaa enemmän päätöksiinne ja jokapäiväiseen elämäänne. Te kuitenkin vastustatte ja kerrotte itsellenne: "Kyllä, meditoin enemmän. Kyllä, luen jonkin henkisen kirjan tai opettelen lisää korkeammista maailmoista."

Kuitenkin uudestaan ja uudestaan väistytte näistä korkeammista opeistanne ja palaatte hektiseen jokapäiväiseen elämäänne. Tunnekeho on venynyt nollapisteeseen ja takaisin, mentaalikeho on pakahtunut ja näin korkeammat opit hyllytetään selviytyäksenne päivittäisen työnne monista tapahtumista ja siihen liittyvästä elämästä. Olette väsynyt, hyvin väsynyt monella tasolla.

Alatte siis nähdä, miksi otan teitä kädestä. Kädessäni on lohdutusta ja voimaa. Lohdutusta tietääksenne, että on ok astua esiin. On ok, päästää irti voimalla/vallalla kontrolloiduista ulkoisista tilanteista. Se on ok. Teidän ei enää tarvitse sietää tätä, ei. Tämä on vanha tapa eikä se voi tulla uudelle polulle edessänne. Vanhojen tapojen on jäätävä ovelle, ne eivät voi astua sisään. Miksi? Energiavärähtelyn vuoksi, ystäväni. Nimittäin uusi polku edessänne on korkeampaa värähtelyä. Korkeampi "sinä" käy läpi kerroksia tai ulottuvuuksia, nopeampia ja hienompia energiavärähtelyjä. Tämä johtaa teidät sielutasolle. Negatiivisuuden tai voiman raskasta vanhan maan värähtelyä ei voi olla olemassa. Ajatelkaa öljyä ja vettä. Nämä kaksi ei voi sekoittua yhteen.

Kuitenkin kerron teille, että korkeammalla värähtelevät energiasäteet voivat transformoida raskaamman matalamman energian. Valo on sellaista energiavärähtelyä. Näette siis, etteivät vanhat tavat voi tulla uudelle polulle. Kuitenkin varoitan teitä ymmärtämään täysin niiden vaikutuksen, jotka kokevat matalampia energiavärähtelytasoja ja jojoilevat kehollaan - fyysinen, mentaali ja tunne. Tällä on kuluttava tietoisuusvaikutus. Teistä ehkä tuntuu hämmentyneeltä, alas painetulta, väsyneeltä ja ärsyyntyneeltä. Ymmärtäkää, että nyt on aika ja teidän on opittava integroimaan enemmän korkeampia ulottuvuuksia jokapäiväiseen elämäänne.

Tämä ei ole niin vaikeaa, kuin ehkä luulette. Ihminen ei voi selviytyä pitkään kahdessa energiamaailmassa. Miten teette tämän? Ilmaiskaa ensin sopiva aikomus integroida korkeammat ulottuvuudet olemukseenne. Tämä on oleellista. Tulkaa positiivisemmaksi ajattelussanne ja reagoinnissanne toisiin. Kääntykää tietoisesti poispäin kaikesta negatiivisuudesta ulkopuolella (toisista). Älkää salliko itsenne ottaa negatiivisuutta tietoiseen mieleen. Kääntykää pois.

Toiseksi yhdistykää korkeampiin maailmoihin päivittäin. Meditoikaa tai istukaa vain rauhallisessa paikassa ja kutsukaa oppaanne ja enkelinne mukaan. Tuntekaa niiden tuoma levollisuus. Ei ole sattumaa, että tunnette rauhaa.

Kolmanneksi muistakaa. Muistakaa se rauha, mitä tunsitte tuossa levollisessa hetkessä. Muistakaa tämä tunne kaikessa vuorovaikutuksessanne toisten kanssa ja päätöksissänne. Jonkin ajan kuluttua teidän ei tarvitse ajatella tai muistaa. Korkeamman tason reaktionne tulevat hyvin luonnostaan. Olette silloin edistyneet uudella polullanne hyvin.

Sanoin myös, että käteni antaa teille voimaa. Aluksi teistä ehkä tuntuu, että tarvitsette sisäistä voimaa kääntyäksenne parempaan suuntaan elämässänne. Reagoidaksenne paremmin tai kääntyäksenne poispäin. Ystäväni, silloin on aika muistaa käteni ja teille antamani voima. Ottakaa siis kädestäni ja aloittakaa uusi matkanne.

Monet sanovat kokevansa kamppailua elämässään. Katsokaa. Katsokaa tarkasti. Se on ulkona, teidän ulkopuolellanne. Te sallitte pelon, hämmennyksen ja paniikin hallita teitä. Kontrolloida teitä. Käsken teitä lopettamaan. Ottakaa kädestäni. Yhdistykää korkeampien maailmojen rauhaan ja rakkauteen. Sallikaa energian muuntaa pelkonne. Ammentakaa energiaa syvältä sisältänne.

Ilmaiskaa nyt uusi aikomuksenne ja aloittakaa uusi polkunne. Se aika on nyt.

Kuthumi

Varcas: Lahja valepuvussa - taisteluradalla

LAHJA VALEPUVUSSA - TAISTELURADALLA
Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
30.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun lähestymme Uranuksen ja Pluton tarkkaa neliötä perjantaina ja auringonpimennystä Skorpionissa paria päivää myöhemmin, intensiivisyys lisääntyy ja monet ihmiset tuntevat olevansa valtavan paineen alla. Mikä tahansa suurin "ongelmamme" onkin, se laukaistaan tällä hetkellä. Tämä tietysti vaihtelee ihmisestä toiseen ja jonkun ihmisen kamppailu voi toisesta näyttää melkoiselta meteliltä tyhjästä, mutta monet tuntevat joutuneensa nurkkaan tällä hetkellä ja tämä voi aiheuttaa stressaavan ajan.

Katsoessani tämän päivän karttoja huomasin ihmetteleväni, mikä on paras neuvo kosmisen myrskyn keskellä. Vastaus tuli selkeänä ja kovana: suuntaa tuuleen ja jatka kävelemistä. Yäk, en halunnut oikeastaan kuulla sitä. Etsin ratkaisua, kuten kaikki muutkin! Mutta taivas puhuu nyt kestävyyden tarpeesta ja halukkuudesta luopua täysin välittömän helpotuksen ajatuksesta, sen suuremman arvon hyväksi, että kulkee jonkin läpi eikä ratkaise sitä katsomalla ulkoa sisäänpäin. Emme ole kosmisessa luokkahuoneessa pohtimassa oppikirjasta, mitä kaavaa voidaan käyttää ongelmiin. Ei, olemme taisteluradalla sateessa ja ulvovassa tuulessa, yltä päältä sen veressä, hiessä ja kyynelissä, mitä merkitsee olla ihminen elämänhaasteiden keskellä tässä aineellisessa maailmassa, missä haavoittuneet egot hallitsevat. Elämä on kaukana kaikesta suloisuudesta ja valosta ja taivas kieltäytyy salaliitosta kaikkien niiden käsitysten kanssa, että se on sitä.

Kohtaamme tällä hetkellä pimeyden ja meidät haastetaan tunnustamaan se, astumaan siihen ja hyväksymään se omaksi luomukseksemme. Sitten kun teemme tämän ja omistamme oman varjomme, tekemiemme valintojen seuraamukset ja egoistisen ajattelumme jatkuvasti läsnäolevan vaikutuksen, voimme tunnistaa, miten taitava olemme olleet luomaan nykyhetken haasteen ja taistelun ja miten tiedoton olemme olleet prosessin aikana.

Tänä päivänä meidän täytyy oivaltaa tuo tiedostamattomuus ja tunnistaa, milloin ja miten olemme toimineet turrasta paikasta sisällämme, mitä tarvittiin tuskan välttämiseen - mitä tahansa se olikin - miettimättä sen pidempiaikaisia seuraamuksia. Yleisesti ottaen ego reagoi tuskahierarkiaan. Jotkut asiat ovat siedettävämpiä kuin toiset. Jos pelkäämme ennen kaikkea olla yksin, siedämme tuskaa toimimattomassa suhteessa, ettemme joudu kohtaamaan suurinta pelkoamme. Jos pelkäämme turvallisuuden menettämistä, siedämme stressiä epätyydyttävässä työpaikassa, missä on hyvä palkka, mutta mikä tuhoaa sieluamme samanaikaisesti. Teemme kaikki näitä vaihtokauppoja rajoittamaan altistumistamme sille perimmäiselle tuskalle, että kohtaamme suurimmat ja kamalimmat pelkomme. Mutta tämän hinta tulee korkeammaksi ja korkeammaksi, mitä pidempään jatkamme tällaista käyttäytymistä.

Ja nyt Uranuksen ja Pluton syklin tässä kohdassa saamme laskun kaikesta tuosta välttämisestä ja kaikista noista tiedostamattomista valinnoista. Se ei ole rangaistus universumilta, ainoastaan pelosta toimimisen luonnollinen seuraamus. Siinä mielessä se on lahja. Kyllä, näiden aikojen syvä tunnetaso ja järkyttävyys on lahja, koska nähdessämme seuraamukset hyvin selvästi nyt ja tunteissamme ne sydämessämme ja sielussamme kuin lyijypainona, voimme alkaa muodostaa yhteyksiä, joita emme ole muodostaneet aiemmin, ja säteillä tietoisuuden valoa syvimpiin ja syvällisimpiin pelkoihimme sen sijaan, että väistämme ne ja pysymme tuskin puolittain eletyn elämän hämärässä.

Kyllä, nämä ovat hyvin haastavia aikoja, mutta ne tulevat herättämään meidät syvästä ja epäterveestä unesta. Jos meillä on tuskaa, jotain täytyy muuttaa, ja jos se on meidän tuskaamme, niin meidän vastuunamme on muuttaa se - ei tekemällä kauppaa ja valitsemalla helpoimman reitin, vaan katsomalla ilman vilppiä kasvoihin sitä, kuka olemme, ja valitsemalla erilaisen tavan parantua ja olla taas kerran eheämpi.

Herätkäämme kaikki ja olkaamme vapaita.

Sarah Varcas

25.10.13

Hoffman: Miten voin oppia olemaan onnellinen?


MITEN VOIN OPPIA OLEMAAN ONNELLINEN?


Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 23.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Rakas Jennifer, olen äskettäin tiedostanut, miten onneton olen ja että olen antanut voimani pois kunnioittamatta omaa polkuani, käyttämättä lahjojani ja rajoittaen elämääni monin tavoin. Oltuani hyvin kriittinen ja tuomittuani itseni kyvyttömyydestä kontrolloida energiaani ja olla elämäni hallinnassa, päätin ottaa asian kerrallaan ja muuttaa sen, mitä voin luullakseni kontrolloida. Olen valmistautunut siihen, miten toiset eivät ehkä pidä toiminnastani eivätkä enää halua puhua kanssani, ja se on ok. Miten tiedän, mitä voin muuttaa ja mitä en ja miten voin oppia olemaan onnellinen?

Jenniferin vastaus:
Tämä on sinulle voimallinen askel ja kaikkien voimallisten askelien tapaan se vie sinut mukavuusalueelta epämukavuusalueelle, paikasta missä elämäsi on tavallista, tuttua ja ennustettavaa, paikkaan mikä on vähemmän ennustettava, ei ole tavallinen eikä tuttu ja missä hyväksyt vastuun elämästäsi, olet kontrollissa ja puolustat omaa voimaasi. Olet oikeassa, kaikki eivät pidä siitä, mutta se on tärkeää, että sinä pidät siitä ja olet onnellinen. Onnellisuutta ei saavuteta, silloin kun kontrolloit elämääsi. Se saavutetaan, kun olet valmis vastaanottamaan sen, sallit itsesi olla onnellinen ja tiedät, että ansaitset olla onnellinen.

Aloitetaanpa siitä, mitä voit kontrolloida, koska se on helpointa ja siitä saa tuloksia nopeasti. Riippumatta siitä, mitä luulet ehkä tapahtuvan tai miten pois kontrollista tunnet olevasi, niin olet kaiken kontrollissa omassa elämässäsi, muttet ole minkään kontrollissa jonkun toisen elämässä. Tämä merkitsee, että vaikka hallitset energiaa niin, että se luo asioita elämässäsi, niin sinulla ei ole mitään vaikutusta siihen, mitä toiset tekevät, ja se miten he reagoivat sinuun, on heidän valintansa. Voi tuntua siltä, ettet ole kontrollissa, kun yrität arvata heidän reaktioitaan ja valita toimiasi sen mukaisesti. Tässä kohtaa annat voimasi pois. Kun ilmaiset voimakkaat aikomukset elämästäsi, voit muuttaa tämän toimintamallin.

Tämä ei merkitse, että sinun on lakattava tekemästä kaikkea ja hankkiuduttava eroon kaikista ystävistäsi ja yhteyksistäsi. Se merkitsee, että sinun on lakattava yrittämästä miellyttää kaikkia, keskityttävä omaan iloosi ja alettava olla itsekäs, jos aiot olla onnellinen. Tällä hetkellä kaikki "onnellinen energiasi" menee kaikille muille elämässäsi, kun yrität luoda onnellisuutta heille. Tässä on ajateltava kahta asiaa. Ensinnäkin, yrittämällä tehdä toisista onnellisia, yrität kontrolloida heidän elämäänsä, vaikka teetkin se hyvästä syystä. Toinen asia on, että koska olet keskittynyt heidän onnellisuuteensa, sinulla ei ole yhtään energiaa keskittyä omaasi.

Onnellisuutta luodaan, silloin kun meillä on aikomus iloon, kun olemme sitoutuneet olemaan iloenergiassa polullamme ja luomaan tämän mahdollisuuden todellisuudeksi itsellemme. Joskus olet tietoinen toisten tyytymättömyydestä ja yrität korjata heidän tilanteensa. Parempi vaihtoehto on olla esimerkki onnellisuudesta ja onnellisesta ja iloisesta elämisestä, mistä he voivat oppia. Siihen saakka kunnes joku päättää olla onnellinen, kaikki onnellisuus mitä yrität luoda hänelle, on erittäin lyhytaikaista. Pidä mielessä, että kaikki luovat sen elämän, minkä he haluavat ja uskovat ansaitsevansa. Sinun näkemisesi omassa onnellisessa energiassasi saattaa auttaa heitä tekemään tuon valinnan omasta puolestaan tavalla, mihin sinun yrityksesi tehdä heistä onnellisia ei pysty.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Escher: Viesti Lady Venukselta --- THE MOST IMPORTANT MESSAGE


VIESTI LADY VENUKSELTA

Kanavoinut Elizabeth Ayers Escher (Tazjima) (bluedragonjournal.com)
12.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen Lady Venus, Sanat Kumaran puoliso, Venuksen kuningatar. Olen Valkoisen sisarkunnan jäsen ja Jumalaisen äidin papitar. Ilmennän jumalaisen feminiinisyyden totuutta, voimaa ja armoa. Kuljen maailmojemme välisen etäisyyden lentäen puhtaanvalkoisella hevosella, siivekkäällä hevosella. Ei ole tarvetta kulkea fyysisesti, sillä viestimme energia kulkee ajatuksen nopeudella. Ja pyhänä aikomuksena ankkuroida Jumaläidin rakkautta Gaian maaperään, olemme lähettäneet maan päälle yhden tyttäristämme, kirjurimme. Tyttärellä tarkoitan sellaista, joka kantaa energiamallejamme olemuksessaan. Hän on ruumiillistunut sekä mies- että naispuolisena monien elämien aikana, mutta hän on aina kantanut puumerkkiämme.

Monet tyttäreni ja papittareni heräävät nyt maillanne. Massat - miehet ja naiset - heräävät pitkin planeetan pintaa. Kaikki paitsi vastahakoisimmat ovat tietoisia läsnäolostamme, mutta myös nämä jääräpäiset tuntevat muutosta ilmassa.

Sen suuren Siirtymän myötä mikä tapahtui viime vuoden lopulla, uusia energioita on laskeutunut maan päälle. On ollut hienovaraista tietoisuuden muuttumista monissa, jotka ovat herkkiä värähtelylle. Joillain tiennäyttäjillämme on ollut selittämätöntä kohoamista sydämessä ja mielialan keventymistä niistä jatkuvista fyysisistä säädöistä huolimatta, joita tehdään kehoonne.

Monet löytävät korkean sydämen ja korkeampien mielikeskusten tyynen hiljaisen pisteen, tasapainon maskuliini- ja feminiinienergioiden välillä omassa olemuksessaan. Tässä rauhallisessa paikassa voitte levätä ja uudistua, vaikka maailma ympärillänne vaikuttaa syöksyneen kaaokseen. Tämän sisäisen tasapainon löytäminen on äärimmäisen tärkeää siirryttäessä entisestä toimintamallista kukoistavaan uuteen malliin - malliin mitä kollektiivisesti edelleen luotte.

Jumalaisen feminiinisyyden ankkuroiminen tai paremminkin uudelleenankkuroiminen maailmaan ei tuo muutosta patriarkaatista matriarkaattiin. Sen sijaan ihmiskunta kypsyy lajina ja transformoituu ennakkoluuloisesta olennosta sellaiseksi, jolla on luontainen kyky nousta ulottuvuuksien ja taajuuksien yli, kulkea galaksissa ja universumeissa lähtemättä kotoa. Tämä on rotunne suuri potentiaali, minkä Luojat ovat antaneet. Avaimet ovat sisällä - pyritään löytämään kultainen ovi ja avataan se.

Tulemalla itsenne mestariksi, löytämällä sisäisen tasapainon ja ylösnousemalla neljännen ulottuvuuden taajuuskenttien läpi viidenteen ja sen yli, avaatte oven valtavaan uuteen maailmaan ilman rajoja. Ja ovi on omassa olemuksessanne, korkeassa sydänkeskuksessanne. Se on alku ja loppu, alfa ja omega, ympyrä, spiraali, pallo, kolmio, kuutio, tetraedri, tähti, ruusu … kaikkea yhdessä. Se on sisäisen Jumalan pyhä temppeli, Kristus, voideltu, sielunne.

Avaamalla oven sydämeenne teillä on mahdollisuus löytää hyvin arvokkaita aarteita, lahjoja ja jalokiviä - ei maallisessa mielessä, vaan kehityksenne kannalta yksilönä ja kanssaluojana tovereidenne kanssa. Ja jos tunnette syyllisyyttä niin suuresta keskittymisestä omaan polkuunne, oivaltakaa tämä: jokaisella askeleellanne kierreportaita ylöspäin puhdistatte energioita toisten puolesta, niiden jotka kulkevat jalanjäljissänne. Mikään mitä teette hyväksenne ylösnousemuspolulla, ei ole itsekästä. On vastaanväittäjiä ja sanomme heille: "Katsokaa omaan hyvinvointiinne ja yrittäkää olla kontrolloimatta tai korjaamatta toisia, sillä jonain päivänä kuljette samaa tai samanlaista polkua."

Te urheat sielut jotka valittiin seuraamaan unohduksen ja Lähde-erillisyyden polkua, kuljette nyt ylöspäin ja löydätte taas todellisen arvonne. Jokainen teistä on korvaamaton helmi, jalokivi, jumalaisen mielen suuren timantin tahko. Ette ole koskaan olleet erillään Luojasta tai Lähteestä tai meistä, veljistänne ja sisaristanne. Olemme aina kulkeneet rinnallanne unissanne, kenties naamioituneena, mutta suuresti kunnioittaen vapaata tahtoanne. Nytkin kun heräätte ja tulette tietoiseksi, teillä on vaihtoehtona sulkeutua taas ja vetäytyä yhteydestä energioihimme, mutta toivomme, ettette tee sitä.

Rakkaat ystävät, käsitättekö, että kaipaamme teitä? Että rakastamme teitä, kauan kadonneita serkkujamme, sisariamme, tyttäriämme, poikiamme … myös aviomiehiämme ja vaimojamme? Kaipaamme perheen päivittäistä kontaktia ja vuorovaikutusta, sillä te olette meille perhe. Vaikka elämme korkeammassa taajuudessa, näkymättömänä useimmille, kuljemme rinnallanne. Olemme tietoisia värähtelystänne, sävelestänne mikä lisätään elämän sinfoniaan. Teidän on aika oivaltaa, että olette rakkauden arvoinen. On aika siirtyä pois pelosta, uhrina olemisen tunteesta ja kyvyttömyydestä kontrolloida elämäänne. Teidän on aika astua voimaanne ja tunnistaa arvonne, sillä jokainen teistä on tärkeä kokonaisuudelle. Jokaisella teistä on ainutlaatuisia lahjoja, sisäistä tietoa ja viisautta, minkä puuttuminen olisi haitallista kollektiiville.

Vaikka olen jumalaisen feminiinisyyden papitar, olen olemuksessani tasapainottanut täysin maskuliini- ja feminiinienergiat. Sellainen jolla on päässään vanha kuva himokkaasta jumalattaresta, kokee ehkä vaikeaksi käsittää, mistä puhun. Ilmaistaanpa se musiikkitermein: sinfonia muodostuu nuoteista/sävelistä, jotka virtaavat ja kohoavat spiraalina - tämä on feminiinienergiaa. Tahtiviivat, runomitat ja viivat joilla nuotit ovat, ovat maskuliinirakenne, mikä sisältää virtaavat sävelet. Näiden kahden luontaisen energian sekoittuessa tasapainoisesti yhteen, musiikki voi viedä sielun hurmioon.

Katsokaa mahtavaa musiikkia, mikä on kestänyt aikakausien läpi - Mozartin ja muiden suurten säveltäjien teoksia sekä yksinkertaisempia, mutta silti syvällisiä kansantaiteilijoiden teoksia. Näissä musiikkikappaleissa on maskuliini- ja feminiinienergioiden tasapaino, joten ne kestävät sellaisten ihmisten sydämissä, joilla ei ole ehkä mitään ulkoista ymmärrystä musiikin rakenteesta. Niinpä kaikissa suurissa taiteellisissa luomuksissa maskuliini- ja feminiinienergiat ovat tasapainossa. Niin on aina ollut ja siksi taide on usein ollut entisajan kontrolloijien maalitauluna. He pyrkivät kätkemään elämän salaisuuden, mikä oli hyvin selvä heille, mutta minkä he pelkäsivät massojen löytämänä johtavan heidän omaan kaatumiseensa.

Taide on tullut jäänteenä muinaisista pyhistä opetuksista temppeleissä, joita oli Atlantiksella ja Lemuriassa. Totuus ihmiskunnasta ja elämästä on ollut punottuna musiikkikappaleisiin, maalauksiin, veistoksiin, käsitöihin, arkkitehtuuriin, runouteen ja tarinoihin, usein niiden käsillä ja mielellä, jotka ovat olleet papittariamme ja pappejamme muissa elämissä. Parannustaidot ovat jäänteitä muinaistieteistä, joita ihmisille opettivat opettajat, ylösnousseet mestarit ja galaktiset olennot, usein temppelialueilla, sillä näitä energioita voitiin käyttää myös väärin, ja näin tapahtui erityisesti Atlantiksen romahtaessa.

Tällä hetkellä parantamisessa on epätasapaino ylimaskuliinisen, instrumentteihin ja lääkkeisiin turvautuvan allopaattisen lääketieteen ja feminiinisempien parannustaitojen välillä, kuten Reiki, hieronta ja muut energiamenetelmät. Kuitenkin näemme, että tulevaisuudessanne tiede ja henkisyys siirtyvät yhteen, kun johtavat tiedemiehet löytävät elementaalimaailman ja tietoisuuden erillään fyysisestä kehosta. Silloin tapahtuu luonnollinen tasapainottuminen menetelmien välillä. Miten pian? Se riippuu yksilöiden halukkuudesta astua yli rajojen ja löytää se, mitä on kenen tahansa löydettävissä, joka aikoo laajentaa tietoisuuttaan. Tiedemiehenne ovat jo tietoisia siitä, että kehonne solut kommunikoivat toistensa kanssa, mutta he eivät ole vielä hyväksyneet, että solut ovat tietoisia itsessään. Taajuustason noustessa tuo askel otetaan pikemmin, kuin ehkä luulette.

Teillä jokaisella on sisällänne avaimet omaan tulevaisuuteenne. Oppikaa hyväksymään itsenne ja olemaan kiitollinen siitä, mitä teillä on elämässänne - vaikka vaikeista olosuhteista jotka ovat alkuunpanijoita ja opettajia. Olette luoneet sielunne kanssa kaiken, mitä teillä on. Kuulumattomat ja näkymättömät oppaanne ja mentorinne ovat silti saattaneet teidät tiedostamaan, että nyt on aika tulla aikuiseksi, hyväksyä oma arvonne, oppia rakastamaan itsenne ja kunnioittamaan omaa polkunne. Mistä tahnasta suunnasta olettekin tulleet, teitä kutsutaan Kotiin. On aika päästää irti peloista, kuvitelluista esteistä ja viivyttelystä ja siirtyä siihen valoon ja rakkauteen, mikä on aina ympäröinyt teitä.

Ette ole koskaan todellisuudessa olleet irti tai erillään Lähteestä. Tämä erillisyys oli rationaalisen mielenne rakennelma. Olkaa valmis astumaan paradoksiin ja jättämään ajattelu taakse. Tämä ei merkitse, että teistä tulee järjetön. Havaitsette, että olette maadoittuneempi, vahvempi ja voimakkaampi kuin koskaan ennen. Tasapaino tulee päästämällä irti uskomuksesta, että olette voimaton ja toisten tekojen uhri. Tämä tapa elää jatkuvassa pelossa, huolessa ja hämmennyksessä on järjetön.

Nainen voi olla voimakas kadottamatta naisellisuuttaan. Vastaavasti mies voi olla lempeä ja ystävällinen tulematta vähemmän sellaiseksi, minkä yhteiskunta uskoo olevan mies. Hyväksyessänne itsenne ja salliessanne itsenne tiedostaa, että teillä on sisällänne kaikki, mitä tarvitsette, löydätte oman polkunne ja omat lahjanne, joilla voitte lisätä elämän sinfoniaa.

Tulemalla tasapainoiseksi, rauhalliseksi ja laajaksi huomaatte kulkevanne uusissa maailmoissa ja luovanne toisten kanssa maailman, mikä tarjoaa rauhaa, yltäkylläisyyttä, kauneutta ja hyvinvointia kaikilla asukkailleen.

Yhdessä viimeaikaisessa unessaan kirjurimme löysi itsensä lentämästä iloisena ilmasta ja sukeltamasta ja uimasta meressä kuin delfiini. Hän nauroi ja oli täynnä energiaa, vapaana rajoituksista ja huolista. Hän eli hetkessä. Olkaa siinä hänen kanssaan, paikassa joka on täynnä naurua, iloa, rauhaa ja kauneutta.

On paljon asioita, joita haluaisimme kommunikoida teille tänään, mutta lähdemme näiden ajatusten kera: sinä olet rakkaus, sinä ole valo, sinä olet uneksija ja unelma/uni.

Kutsukaa meitä apuun, tukemaan ja parantamaan tarvittaessa. Olemme mentoreina ja oppaina aina rakastavasti läsnä, täynnä ehdotonta rakkautta ja kunnioitusta vapaata tahtoanne kohtaan. Menkää armossa ja antakaa valonne loistaa maailmaan.

Namaste. Kumarramme jumaluudelle, mikä on jokaisessa teissä.

Kiitos, rakas Lady Venus.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ihana Elämä: Kirsi ja Maiccu Huomenta Suomen vieraana



Heippa,

Täällä ihanasti hyrrät hyörii ja perhoset pyörii vatsassa huomista varten! <3 Ihana Elämä on enää yhden yön päässä meistä! <3 <3 Tänä aamuna kävimme vielä Maicun kanssa Huomenta Suomen vieraana kertomassa tapahtumastamme. Klikkaa tästä ja katso lähetys!

Lippuja ehtii vielä ostaa tilaisuuteemme Lippupalvelusta, sekä tuntia ennen ovelta Helsingin Kulttuuritalolta. Tilaisuus alkaa klo:14 ja päättyy klo:19. Tilaisuudessa on väliaika.

Tarkempi ohjelma sivuillamme: www.ihanaelama.net.

Sivuillemme on nyt lisätty muutama vapaalippuarvontaan osallistuneiden elämän Käännekohta-tarina. Käy lukemassa nämä koskettavat, mutta niin ihanaa toivoa ja valoa luovat tarinat sivuiltamme.

Iloa ja rakkautta perjantai-iltaanne ja toivottavasti nähdään huomenna! <3

Lämmöllä,
Deepthi

24.10.13

Fenn: Marraskuun auringonpimennys

MARRASKUUN AURINGONPIMENNYS - RAKENTEEN UUDISTUMINEN VALOKSI JA AFRIKKA NOUSEE!

Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
Lokakuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olemme nyt siirtymässä kuunpimennyksestä (18.10.) auringonpimennykseen (3.11.). Tämä on luonut hyvin intensiivisen energiasäätilan, tullessaan heinä-elokuun voimakkaan energia-aallon kantapäillä. Lokakuun kuunpimennys oli Oinaassa ja siihen vaikutti Uranus Oinaassa eli paljon ennakoimatonta energiaa päästettiin verkkoihin. Kuten ehkä tiedät, pimennykset ovat aina aikaa, jolloin maan verkot uudelleenkalibroidaan uusilla valokoodeilla ja vaikka tämä saattaa olla myrskyisää toisinaan, lopputulos on aina positiivinen.

Näin on myös näiden kahden pimennyksen osalta. Kuunpimennys salli muutoksen syvällä sisäisessä tietoisuudessa ja kuunpimennys Oinaassa, Uranus-yhteyden kera, ravistaa taatusti irti monia vanhoja ajatuksiamme johtajuudesta ja soturienergiasta ja tekee tietä jollekin uudelle. Siksi ei ole mikään yllätys, että tänä aikana USA:n kongressi päätti hallinnon sulkemisesta, mikä aiheutti kysymyksiä hallituksesta ja maailmantaloudesta. On asetettu näyttämö jonkin uuden esiintulemiselle syvällä kollektiivitietoisuudessa.

Merkuriuksen ajankohtaisen perääntymisen on tarkoitus myös hidastaa meitä ja antaa meille tilaa integroida nämä energiat ja sallia uuden ilmestyä esiin, kun siirrymme marraskuun pimennystä kohti. Tämä auringonpimennys on Skorpionissa. Auringonpimennykset sallivat verkkojen uudelleenkalibroinnin valokoodeihin, jotka tuovat uusia ideoita ja informaatiota ulkoisesta maailmasta ja siitä, miten hahmotamme tämän maailman. Kuun- ja auringonpimennys toimivat siis yhdessä ja puhdistavat pois vanhoja ajatuksia, tuovat uusia ja aktivoivat ne verkoissa tai planeetan kollektiivitietoisuudessa. Tässä tapauksessa kuunpimennys Oinaassa (tulimerkki) ja auringonpimennys Skorpionissa (vesimerkki) luo luovaa jännitettä ja synergiaa, mikä liikuttaa energiaa hyvin syvällä tasolla sekä yksilöissä että kollektiivissa.

Tämän kirjoituksen fokuksena on tarkastella, miten tämä tuleva pimennys vaikuttaa meihin yksilöinä ja myös kollektiivistasolla.

Ensin vähän informaatiota pimennyksen luonteesta. Pimennys on Skorpionissa, huoneessa mikä käsittelee hyvin syviä sisäisiä asioita, intuitiota ja myös bisnes- ja rahoituskysymyksiä julkisessa maailmassa (perinteisen astrologian mukaan). Taaskaan ei ole mikään yllätys, että rahoitusasiat ovat maailman avainongelma tällä hetkellä ja myös monilla teistä, jotka lukevat tätä. Pimennyksen aikaan 3.11. uusikuu on 16 asteessa Skorpionia, Merkurius 7 Skorpionia, Saturnus 13 Skorpionia ja Venus 28 Jousimiestä. Tuo viimeinen informaatio on tärkeä, koska Venus on linjassa Galaktisen keskuksen kanssa suhteessa pimennysenergioihin. Avainenergiat ovat uusikuu, mikä tuo uuden siemeniä, Merkurius mikä keskittyy ideoihin ja mentaalienergiaan ja Saturnus mikä aktivoi rakenneuudistumisvoimat. Bonuksena meillä on myös kuun pohjoissolmu 7 Skorpionia, mikä lisää ripauksen syvää karmavapautusta sekoitukseen.

Voit siis nähdä, että hyvin syvällisiä energioita hautuu liittyen rahaan, johtajuuteen, muutokseen sekä hyvin syviin tunteisiin yksilöissä ja kollektiivissa. Mutta Venuksen linjautuminen Galaktisen keskuksen kanssa esittelee valokoodit Galaktiselta keskuksesta Venuksen kautta, mikä vaikuttaa Venus-energioihin eli kauneuteen, harmoniaan ja kyllä, rahaan!

Niinpä katsottaessa tätä voimakasta sekoitusta näyttää hyvin todennäköiseltä, että tapahtuva uudelleenkäynnistyminen tai uudelleenkalibroituminen liittyy talouteen, raha-asioihin ja siihen, miten me yksilöinä suhtaudumme yltäkylläisyyteen ja miten hankimme sen yhteiskunnassamme.

Yksilötasolla tämä merkitsee, että tarkastelemme syvällisesti vanhoja uskomuksiamme rahasta ja taloudesta ja sallimme itsemme ajatella eri tavalla. Kun hyväksymme uudet valokoodit Galaktisesta keskuksesta, meitä opastetaan myötätuntoisempaan ymmärrykseen yltäkylläisyydestä ja siitä, miten sitä voidaan luota elämässämme yksilöinä. Tässä prosessissa pyyhimme pois vanhat ajatukset ja sallimme uudet. Meidän on ehkä luovuttava juurtuneista "kova työ ja palkkio" -ajatuksista, joiden kanssa kasvoimme, kun oivallamme, etteivät ne enää päde. 2000-luvulla niillä jotka tekevät kovimmin työtä, on usein elämässä vähiten. On siis aika miettiä uudelleen sitä tapaa, millä ilmennämme yltäkylläisyyttä yksilöinä, mutta myös sitä, miten jaamme tuota yltäkylläisyyttä yhteiskunnan kanssa, sillä nämä kaksi ovat yhteydessä.

Viidennessä ulottuvuudessa olemme kaikki yhdistyneitä elämänkehässä ja näin talous- ja rahoituskysymykset vaikuttavat meihin kaikkiin jossain määrin. Vaikka meillä olisikin mukavasti, emme ole yhdistyneen elämänperheen ulkopuolella maaplaneetalla. Asia vaikuttaa meihin kaikkiin. Voimme siis odottaa, että kohtaamme merkittäviä ongelmia raha-asioissa ja siinä, miten suhtaudumme suurempaan maailman yhteisöön. Muutos on vääjäämätön, kuten arkkienkeli Mikael sanoo.

Pimennyspolku - Afrikka nousee


Tätä pimennystä kutsutaan "hybridiksi". Se on osittain täydellinen pimennys ja osittain rengasmainen, mikä on tavallaan osittainen pimennys. Täydellinen pimennys kulkee Keski-Afrikan ylittävää reittiä - Gabonin sademetsistä Kongon ja Kongon demokraattisen tasavallan läpi Ugandaan, Keniaan ja sitten Afrikan sarveen, Etiopiaan ja Somaliaan. Osittainen pimennys kattaa suurimman osan Afrikkaa. Tämä on afrikkalainen pimennys ja se on heräävä Afrikka!

Ensinnäkin, täydellisen pimennyksen alue on pääasiassa syvällä Afrikan sademetsissä, jotka ovat planeetan koskemattomimpia alueita. On aika, jolloin uuden maan metsäkoodit aktivoidaan voimallisesti Afrikassa. Mutta toisella tasolla nämä valokoodit vapauttavat Afrikan siitä syvästä pimeydestä, mikä sille sysättiin 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa, ja tämä sallii sen nousta taas valoon.

Afrikka on luultavasti planeetan vähiten huomiota saanut manner. Yhden suurimman mantereen historiasta ei tiedetä paljonkaan, paitsi että sen on sanottu olevan ihmiselämän alkupiste. Se oli alkuperäinen Mu - ensimmäinen manner joka laajeni ensin Lemuriaan ja sitten Atlantikselle. Se sisältää voimakkaita alkuperäisiä luomiskoodeja, joita pitivät Luomisen vartijat, Afrikan Elohim-suojelijat. Nämä luomiskoodit ovat valmiita vapautettavaksi takaisin verkkoihin tämän pimennyksen aikana. Tämä vapautus sallii niiden Maanhoitajien ja -luojien, jotka työskentelevät Elohimin kanssa, päästä taas kerran käsiksi hologrammikirjastoon planeetan keskuksessa.

Mutta katsottaessa aikaa taaksepäin, 1900-luvun jälkipuoliskolla, anglo-eurooppalais-amerikkalaisen imperiumin laajentuessa, tapahtui ns. "kamppailu Afrikasta", jolloin Euroopan valloittajat kahmivat mahdollisimman suuren osan mantereesta. Etelä-Afrikka siirrettiin portugalilaisten tutkimisen jälkeen Hollannilta Iso-Britannialle ja siitä tuli brittiläinen siirtomaa, kun tuli myös Swazimaasta, Botswanasta, Lesothosta, Zimbabwesta ja Sambiasta. Portugalilaiset tyytyivät Mosambikiin ja Angolaan. Saksalaiset ottivat Namibian. Belgialaiset ottivat Kongon, kun taas britit ottivat Kenian, Ugandan ja Tansanian. Tämän kaiken tapahtuessa Elohim-vartijat yhdessä Afrikan verkonsuojelijoiden kanssa, sulkivat verkot ja estivät pääsyn alkuperäisiin luomiskoodeihin. Ja näin oltuaan alkuperäisen valon paikka ja Äiti, Afrikasta tuli pimeä sydän ja tätä on jatkunut siitä lähtien.

Nyt Afrikan sydämen on aika aktivoitua ja valon palata.

Kun olin nuorempi ja mukana antiapartheidpolitiikassa, meillä oli sanonta: "Afrikka Mayibuye!" Se merkitsee: "Afrikka … tulkoon!" Se oli tapa sanoa, että Afrikka nousisi takaisin valoon. Luulen, että tämä on se hetki, jolloin Afrikka alkaa nousta valoon!

Auringonpimennyskoodit hävittävät Afrikkaan heijastetut pimeät varjot ja se alkaa herätä siihen, mikä se todellisuudessa on mantereena. Uudet valokoodit tuovat uusia ideoita sademetsistä, planeetan alkuperäisestä puutarhasta, Äidistä ja yhteiskunnan tukemisesta ja yltäkylläisyyden jakamisesta.

Deepthi: Siellä missä on rakkautta, ei tarvita ponnistelua

Katselen ikkunasta eteeni levittyvää maisemaa, jossa Helsingin keskustan kadut kimmeltävät sateen jäljiltä ja kerrostalojen ikkunoissa hohtaa kultainen valo. Ketään ei näy missään, mutta jostain kuuluu kahden miehen vaimea puheensorina. Olga yrittää kammeta itsensä avoimen ikkunan raosta ikkunalaudalle, jotta saisi nuuhkaista edes hetken ajan raitista ilmaa. Minä puolestani olen ollut nyt vuorokauden vuoteen oma, kun ihana kehoni päätti järjestää itselleen kuumeen, jotta saisi minut hetkeksi pysymään paikoillani.  On ollut ihanaa vain olla ja päivittyä, katsoa mistä olen tulossa ja minne menossa.

Niin kuin olette huomanneet, viimeinen oma blogipostaukseni on päivätty 01.09. Se kertoo ehkä jotain siitä, että täällä ollaan oltu hiukan muissa tehtävissä kuin kirjoituspuuhissa. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö olisi ollut kirjoitettavaa. Päinvastoin. Asioita vain on tapahtunut niin nopealla tempolla, ettei ole ehtinyt kirjata niitä sitä mukaa ylös, kuin niitä on tapahtunut. Myöskin oma päiväkirjani on joutunut sivustaseuraajan rooliin, ja päätti vastaiskuksi poistaa koko syksyn merkintäni faileistani! :D Onneksi kirja oli jo kirjoitettu, joten merkinnät saivat minun puolestani hävitäkin. Myöhemmin tajusin, että ehkä se oli myös jonkinlainen viesti siitä, että turha on kantaa mennyttä mukanaan, keskity tähän hetkeen. 

Ja niin on tehty. Tämä viime yönä noussut kuumekin tuntuu ennemminkin kuin päivitykseltä uusiin energioihin, jotain puhdistettiin pois. Ja kun vielä menin selaamaan facebookia ja huomasin, että siellä on yksi sun toinenkin juuri eilen ja tänään yhtäkkiä maannut sängyn pohjalla, niin tuntoni vain vahvistui. Olemme kaikki jossain kosmisessa tuuletuksessa.

Mitä sitten on tapahtunut tuon syyskuun alun jälkeen? Haluatko tietää?


No, minähän lähdin sinne Intiaan. Viime metreille saakka nauhoitin Ole se valo joka olet-kirjaani tulevaa meditaatiolevyä, ja vielä Intiasta käsin hoidettiin muutamia käytännön asioita siihen liittyen. Sen jälkeen keskityinkin elämääni ashramin päässä. Tämän kertainen matka oli kyllä kaikkea muuta, mitä olin tähän saakka tottunut sen olevan. Sanalla sanoen Vaikea. :D Sisäisesti. Oli merkillistä, kun tuntui, että vaikka kaikki oli erinomaisen hyvin, niin koko ajan sisälläni leijui sellainen tuskallinen musta möykky, josta en tiennyt mistä se oli peräisin ja mitä sille kuuluisi tehdä. Oli jännää, että tähän saakka kaikki möykyt mitä ashramissa oli noussut pintaan, olin kyennyt jotenkin lokeroimaan tai löytämään niiden alkuperän. Nyt tuntui, että mentiin astetta syvemmälle, käytiin läpi jotain alitajuisia, täysin piilossa uinuvien kerrosten läpivalaisua. Koska en tiennyt mistä tunteet ja tunnot kumpusivat, oli vain pakko antautua ja kulkea läpi. Itse en pystynyt tekemään noille tunnoille mitään. Onko teillä muilla ollut tällaista ilmassa?

Eräänä päivänä olin sitten astelemassa pyykkikatolta alas aamupalalle, kun enkelit pelmahtivat paikalle. He kysyivät, että miksi minä yritän yksin tuskiani kantaa? Ja minä katsoin heitä hölmistyneenä, että niin, miksi? Olin tuskantunnoissani taas unohtanut rakkaiden auttajieni läsnäolon. Niinpä kun astelin kahdennestatoista kerroksesta alas rappusia, pyysin enkeleitä keventämään oloani ja tuomaan sydämeeni iloa. Ja kuinkas ollakaan, mitä alemmaksi portaita laskin, sitä suoremmaksi ryhtini kävi, hengitykseni alkoi virtaamaan vapaammin ja olkapäiltä poistui kuin ihmeen kaupalla kaikki se raskaus, mitä olin niillä tuntenut kantavani viime ajat.

Kun sitten pääsin aamupalaruokalaan, otin tuttuun tapaan aamupalani astiaan ja menin kassalle. Tällä kertaa siinä istui kassaneitinä tuttu ruotsalainen vanhempi nainen, jolla on valkeat hiukset ja erittäin rakastavat ja lempeät silmät. Hymyilin ojentaessani hänelle ruokaani näytille, jotta hän pystyi rahastamaan minulta oikean summan. Kun hän ojensi minulle vaihtorahoja, hän katsoi minua yhtäkkiä syvälle silmiin ja toivotti oikein sydämensä pohjasta minulle "Siunattua päivää". Nuo sanat täyttivät koko olemukseni ja sydämeni, ja tiesin, että hänen sanansa olivat enkelten sanoja minulle: kukaan ei ole koskaan toivottanut minulle ashramissa siunattua päivää, vaikka nyt luostarissa ollaankin. Koin, että enkelini tulivat vahvistamaan minulle jälleen kerran sen, että he ovat vierelläni ja näkevät ja kuulevat kaiken. Minun tarvitsee vain pyytää. Kyynelsilmin lähdin kassalta ja etsin rauhaisan paikan johon voin istuutua nauttimaan aamupalaani.

Tämän matkan vahvana teemana oli myös Amman 60-vuotisjuhlat. Juhlat olivat kolmipäiväiset, ja sinne kokoontui yhteensä yli 700.000 ihmistä. Oli todella hurjaa, että vielä muutama päivä ennen juhlien alkua me kannoimme siellä pareittain pienillä koreilla hiekkaa areenan lattialle peittääksemme kaiken sen mutavellin, jossa ihmiset tulisivat istumaan penkeillä. Ja kun juhla-aamu koittaa, niin kaikki on yhtäkkiä täysin valmista, valtavan kokoisine esiintymis- ja halauslavoineen päivineen! Lava oli uskomattoman kaunis värikkäine lavastuksineen ja satoine kukkineen. Vaikka minäkin olen monenmoista areenaa nähnyt, niin kyllä tuo tuntui suoranaiselta ihmeeltä, että miten tuollainen paikka voi vain muutamassa päivässä nousta keskelle ei mitään, Amman yliopiston kylkeen! Ja se väkimäärä... voi apua! :D Parhaimmillaan Amma halasi ihmisiä 26 tuntia yhteen menoon!



Tällä matkalla vahvaksi teemaksi nousi myös ääneni ja laulamiseni. Ammallekin vein asiaa, ja hän vastasikin siihen. Viikkoa ennen syntymäpäiväjuhlia seisoin muiden tavoin illalla seuraamassa kulttuuriesityksiä ashramin isossa hallissa. Amma istui koko tuhatpäisen ihmisjoukon keskellä ja lavalla nähtiin toinen toistaan upeampia esityksiä eri maista. Kesken esitysten minulle tuli yhtäkkiä vahva tunne: minun pitäisi laulaa Ammalle hänen syntymäpäivillään. Ja seuraava ajatus oli, että sen olisi oltava tangoa. Vielä samana iltana menin juttelemaan asiasta juhlien organisoijille, ja he ottivat tarjoukseni ilomielin vastaan.

Ashramissa mikään ei kuitenkaan ole niin varmaa kuin epävarmaa. Seuraavana päivänä sain kuulla, että ohjelmaa vielä mietitään ja että he koittavat katsoa mihin minulle saataisiin kolmen minuutin esiintymisspotti. Minä kuitenkin aloin valmistautua esiintymiseen kaiken varalta. Sain kuin sainkin Suomesta järjestettyä iltapukuni ja tangotaustat, ja aloin treenaamaan tangoa milloin missäkin katolla ja syvennyksessä, jossa en hirveästi häiritsisi muita. Välillä ääni toimi hyvin, välillä huonosti. Tärkeintä oli kuitenkin Luottaa.

Kun esiintymispäivä sitten koitti, minulle kerrottiin, että esiintyisin lauantai-sunnuntai välisenä yönä noin kahden aikaan. Kulttuuriesitykset olivat käynnissä koko kolme päivää aamusta iltaan, joten minä olisin tällöin viimeisten joukossa esiintymässä. Sitä ennen esiintyi myös AYUDH-nuoret kesäleirin kappaleellamme Color The World With Love, johon nauhoitimme kesällä videon.




AYUDH:in jälkeen sain esiintyä vielä toisen ryhmän kanssa, jonka jälkeen tuli afrikkalaisen naisen huikea esitys. Tässä vaiheessa aikataulut olivat kuitenkin jo intialaiseen tapaan liukuneet aamun puolelle. Minä menin kysymään juontajilta omasta esiintymisvuorostani, ja yhtäkkiä sitä ei löytynytkään mistään listoilta. Minä sanoin, että kyllä se siellä teidän lapuissa pitäisi olla, koska olen itse jopa toimittanut heille pienen esittelytekstin kuka olen ja mistä tulen. Yhtäkkiä juontajanainen muistaa, että ai niin, nyt hän muistaa! Mutta kun hän näytti minulle tuota tekstiä, siinä lukikin esittelynä jotain ihan muuta, mitä minä olin siihen kirjoittanut - vaikkakin oikeaa tekstiä sekin! :D Kyllä minua huvitti, oikein täydellistä Amman lilaa. No, joka tapauksessa minulle hoettiin koko ajan, että sinä et ehdi esiintyä, mutta minä pysyttelin lavan tuntumassa, kunnes toisin todistetaan. Jos minun kuuluisi esiintyä, niin se tapahtuisi. Juuri ennen minun esiintymistä klo:10.00 aamulla (!!!) minulle tultiin sitten sanomaan, että nyt alkaa tunnin kestävä archana, haittaako, jos esiinnyt vasta sen jälkeen? Minä sanoin, että hitsi vie, kun minun taksi lähtee lentokentälle kahden tunnin kuluttua, enkä ole edes pakannut vielä, mutta että jos näin on etten ehtisi laulaa, niin olkoon niin. Asiaa hoitava henkilö poistui hetkeksi paikalta, ja saapui sitten takaisin ja sanoi, anna palaa, lava on sinun! HUHH!!!! Että ihan pieni luottamustesti!!! 

Niinpä astelin lavalle, jossa Amma halaa vielä aamupäivän tunteina ihmisiä, lava on täynnä devoteita, ja me kaikki olemme valvoneet jo toista vuorokautta Amman vierellä. Hiki valuu iltapukuni alla ja minua jännittää. Suomalaiset huutavat kannustavia huutoja katsomossa ja Tango kajahtaa mahdottoman kokoisista äänentoistolaitteista ilmoille! Yhtäkkiä minusta tuntuu, kuin eläisin uudelleen hetkeä viidentoista vuoden takaa: kuin olisin se sama 19-vuotias laulajanalku, joka on nyt näyttämässä maailmalle taitojaan ja antautuu Tangon syleilyyn täydellisesti. Sydämeni sulaa, ääneni laajene yhtäkkiä aivan mahdottoman laajaksi, syväksi ja kirkkaaksi, ja ääni tulee ulos kuin itsestään. 

Esityksen jälkeen olen niin herkillä sisäisesti, että olen purskahtaa itkuun, ennen kuin pääsen edes lavalta alas. Minut viedään vielä takaisin lavalle ja minulle ojennetaan pysti ja hartioilleni kiedotaan valkoinen kultakirjailtu vaate. Pystyn tuskin hillitsemään kiitollisuuden itkuani, kun minusta todella tuntuu niin kuin olisin elänyt juuri tuon kruunaamishetkeni uudelleen, nyt vain täällä Amman läsnäollessa. Ihmiset kehuvat esitystäni ja minä hädin tuskin pysyn koossa. Joku ohjaa minut Amman syliin ja halaukseen, johon olen kuolla lopunkin. Amma vetää minut ensin syliinsä, sitten hän työntää minut kauemmaksi, mutta pitää edelleen minusta kiinni. Sitten hän jää katsomaan minua silmiin. 

Viipyy...

     Viipyy....

          Viipyy.... 


Tällä kertaa en osaa lukea hänen katseestaan mitään. On kuin pöytä olisi täysin puhdistettu. Minun päässäni puolestaan pyörii tasan yksi ajatus: vain Hänen armostaan minä olen laulaja. Ilman Häntä en ole yhtään mitään. Vain Hän saa aikaiseksi laulamiseni, eikä minulla ole siihen mitään osuutta. 

Ja sitten mieleeni nousee Amman sanat:

"Where there is Love
there's no effort"


Niinpä. Heti kun alan yrittää laulamista tai yrittää olla jotain tai yrittää mitä tahansa, niin rakkaus on jo hävinnyt. Silloin ollaan jo egon puolella. Mutta aivan niin kuin Amma aina sanoo, rakkaus voi vain virrata, koska se on sen perusluonne. Aivan niin kuin joki, joka jatkaa alati virtaamistaan. Samalla tavalla minun tulisi luottaa, että ääneni virtaa, kun vain annan sen tapahtua.




Suomeen palattuani kalenteri oli saman tien pullollaan kirjapromoa.   Pidimme myös Seinäjoen Steiner-koululla Amma-illlan, kun Amma oli tuleva Suomeen heti seuraavana viikonloppuna. 

Pari viikkoa sitten tulin Olgan kanssa tänne Helsinkiin, jossa olen nyt saanut jatkaa touhuamista Ole se valo joka olet-kirjani ja Ihanan Elämän parissa. NIIN, SIIS ESIKOISKIRJANI ON NYT SITTEN JULKAISTU!! Ensimmäiset päivät Helsingissä tuntuivat aivan ihmeellisiltä! Oli mielenkiintoista seurata, että miten oma energiakeho reagoi kaupungin energiaan, kun viime vuosien historia on kuitenkin ollut sitä, että täällä ei oikein ole pystynyt pitkiä aikoja olla oman herkkyyden takia. Nyt on ilmeisesti kuitenkin jotain muuttunut, koska täällä olo on ollut suorastaan riemullista! Olen kävellyt pitkin kujia ja katuja vanhasta tottumuksesta, nähnyt ystäviä, käynyt katsomassa bändejä ja tehnyt paljon hommia. On ollut niin ihanaa!   Ja Olga-muru on sopeutunut väliaikaiseen muuttoon niin hienosti, ei ole ollut mitään ongelmaa! Nyt ehkä enemmän jännittääkin sitten maalle paluu! :D Tosin en vielä tiedä milloin se tapahtuu, mutta kyllä se "käsky" sitten käy, kun aika on. 

No niin, sitten tämän ajan energioista. En tiedä miten te muut olette kokeneet, mutta minulla on ainakin ollut varsin mielenkiintoisia oloja. On tuntunut, että samalla vaikka olen ollut paljon menossa, niin mitään ei kuitenkaan ole voinut suunnitella, vaan kaikki vastaukset ja ratkaisut on tuotu aina viime hetkellä. Nyt voi tulla yhtäkkiä isoja käännöksiä ja muutoksia aikatauluihin ja sovittuihin tapaamisiin, ja sitten on vain luotettava siihen, että olet juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Syrjäytä mielen vastustukset ja selitykset ja antaudu virralle. Mikään ei ole missään vaiheessa virhe. 

On myös tuntunut, että aivan niin kuin kierrettäisiin jollain "ulkoradalla"! :D Siis tarkoitan, että jollain tavalla emme nyt ole enää missään normaaleilla perusradoilla ja kierroksilla, vaan aivan niin kuin katselisimme elämää jotenkin vähän kuin tarkkailijan roolista. Olemme mukana, mutta emme ole sekaantuneet siihen vanhalla tavalla, jossa yritämme aktiivisesti säätää kaikkea omalla järkeilyllämme. Tämä on ainakin minulla heijastunut ihan fyysiselläkin tasolla, jossa on välillä tuntunut, että pelkkä astioiden tiskaaminenkin meinaa tuottaa vaikeuksia: ei vain saa aikaiseksi tällaisia toissijaisia asioita! :D On kuin sielu kuuntelisi koko ajan aivan jotain muuta taajuutta ja toimisi sen mukaan. 

Samalla elämme myös jotenkin tosi räjähdysherkkää aikaa. Pienikin tiedostamaton huolimattomuus sekaa päivän pakkaa komeasti. Asioista puhutaan nyt myös tosi suoraan ja kaunistelematta - senkin uhalla, että joku muu saattaa totuudestamme loukkaantua. On aika sanoa ääneen mitä ajattelee, sillä vain se palvelee pitkässä juoksussa sekä meitä itseämme että kaikkia muitakin. 

Mutta nyt on minun aikani laskeutua takaisin peiton alle.  Huomenna aamulla luvassa kirjapostitusta Tammella sekä Kirjamessut Helsingin Messukeskuksessa, jossa olen vieraana heti klo:12 Kirjakahvilassa. Tervetuloa moikkaamaan ja kuulemaan tarinaa kirjan synnystä! 

Kaunista yötä ja toivottavasti nähdään IHANA ELÄMÄ-tapahtumassa lauantaina! 

Deepthi

ps.Olemme perjantai-aamuna Maicun kanssa vieraana Huomenta Suomi-lähetyksessä klo:08.50!!



TYKKÄÄ IHANA ELÄMÄ-TILAISUUDESTA FACEBOOKISSA!


TYKKÄÄ OLE SE VALO JOKA OLET-KIRJASTANI FACEBOOKISSA!






23.10.13

Mrkich: Milloin ylösnousemus tapahtuu? --- MUST MUST READ!!



MILLOIN YLÖSNOUSEMUS TAPAHTUU?

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
21.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämä ylösnousemusta koskeva kysymys tuli Richardilta (nimi muutettu). Jaan sen tässä kaikille, joilla on sama huoli.

Kysymys:
Olen lukenut useampia ylösnousemusblogeja. Useimmilla niistä on informaatiota, että ihmiskunta ylösnousisi 21.12.2012, ja siitä lähtien päivämäärät ovat jatkuvasti vain muuttuneet ja myös ns. kanavoitu informaatio korkeampien ulottuvuuksien olennoilta ja ylösnousseilta mestareilta on ollut hyvin usein väärää.

En enää tiedä, mitä uskoa, ja monien muiden lukijoiden tapaan olen enemmän kuin turhautunut vain odottamaan jotain päivämäärää, ja kun mitään ei tapahdu, niin mukavasti ilmestyy taas uusia päivämääriä ja tätä on jatkunut hyvin pitkään. Kysymykseni on, että jos ylipäätään ylösnousemme, milloin se tapahtuu. Jos on vaikea antaa päivämäärää, onko sitten mahdollista antaa ainakin jokin aikakehys? Hyvin monia ihmisiä toimii kanavoijina ja valotyöntekijöinä - miten vaikea voi olla saada päivämäärää?


Vastaus:
Omasta perspektiivistäni - ja olen sanonut sitä kirjoituksissani yli 10 vuotta - 21.12.2012 oli yhden evoluutiosyklin loppu ja sitten alkoi uusi evoluutiosykli. Monien alkuperäiskulttuurien mukaan, erityisesti Mayojen, olemme juuri saaneet loppuun noin 25000 vuoden pitkän syklin ja myös noin 125000 vuoden pääsyklin, joka muodostuu viidestä pitkästä syklistä.

Olen nähnyt asian aina niin, että maapallo on tänä aikana tullut - ja kulkee siihen syvemmälle nyt - paikkaan avaruudessa, missä siihen tulvii korkeammalla värähteleviä energia-aaltoja, jotka ovat korkeampaa taajuutta kuin ne aallot, joille altistuimme viime syklissämme. Sen mukaan mitä olen vastaanottanut, nähnyt ja tuntenut, näitä aaltoja tulee meille galaktisesta keskuksesta, samalla kun maapallo kulkee galaktisen päiväntasaajan yli, mikä tarjoaa meille hyvin harvinaisen ikkunan harmonisoitua keskusenergian kanssa - vaikka tämä voi olla vain osa paljon suurempaa kuvaa. Saamani viestit indikoivat, että aaltoja tulee keskuksesta meille myös auringon kautta, ja näin olemme nykyään paljon herkempiä sellaisille suhteellisen tavallisille auringonaktiivisuustapahtumille, kuten auringonpurkaukset.

Yleinen viesti mikä on tullut kauttani uudestaan ja uudestaan, on, että maapallo ja kaikki sen pinnalla siirtyvät tähän korkeampaan energiataajuuteen ja kaikki mikä ei ole harmoniassa sen kanssa (sisällämme, henkilökohtaisessa elämässämme, yhteiskunnassa, yrityksissä, hallituksissa, mediassa jne.), käy läpi romahtamis- tai transformoitumisprosessin. Voimme nähdä sitä tapahtuvan nyt. Kun siirrymme tähän korkeampaan taajuuteen, suurempi, tähti- ja kollektiivimuistimme herää enemmän, avaudumme luontaisille lahjoillemme, tulemme tietoisemmaksi ja pyrimme ruumiillistamaan ja ilmaisemaan tuota tietoisuutta elämän joka alueella. Taas kerran, näemme tätä enemmän ja enemmän nyt ihmisissä.

Olen viettänyt aikaa sekä Maya- että muiden Amerikan alkuperäiskansojen vanhimpien kanssa ja he ovat kaikki vahvistaneet, että hekin näkevät Siirtymän yllä kuvatulla tavalla. En resonoi ylösnousemusteoriaan, missä kaikki heränneet ihmiset sädetetään jonnekin ylös. Siirrymme ylöspäin, kyllä, mutta siirrymme värähtelyssä, kehossa ja täällä maan päällä. En ole myöskään koskaan resonoinut sen ajatuksen kanssa, että me kaikki ylösnousisimme taianomaisesti yhtenä päivänä. Jos tiedät jotain astrologiasta, niin hitaasti liikkuvien planeettojen transiitit voivat vaikuttaa meihin kuukausien tai vuosien ajan, ei vain yhtenä päivänä, joten kun tämä kerrotaan tuhannella evoluutiosyklivaihdoksessa, niin Siirtymä on prosessi ja olemme sen keskellä juuri nyt. Ja varmasti on vaihdettu suuremmalle vaihteelle "tuon päivämäärän" jälkeen.

Syklin loppumisen lisäksi olen aina nähnyt 21.12.2012 eräänlaisena risteyksenä, aikarajana jolloin meidän täytyi kollektiivina oikeasti päättää, siirtyisimmekö ylöspäin vai ulos. Nämä olivat todella vaihtoehdot: siirtyminen ylöspäin maapallon kanssa, kun se siirtyi korkeampaan värähtelyyn (eli herääminen ja tietoisuutemme mukaan toimiminen) tai siirtyminen ulos - ihmiskunnan pelin loppu. Meitä on kutsuttu muuttamaan tapojamme ja niiden massiivisten ihmismäärien perusteella, joiden olemme nähneet yksin tänä vuonna allekirjoittavan kansalaisadresseja ja marssivan kadulla protestoimassa hallituksia vastaan jne., olemme uskoakseni kuulleet tuon kutsun. Mielenkiintoista kyllä, muinaisihmiset viittasivat risteyksenä siihen kohtaan avaruudessa, minkä läpi maapallo kulkee nyt ja minkä läpi he tiesivät sen kulkevan jokaisessa syklinmuutosjaksossa.

Kyllä, tämä on antikliimaksi kenelle tahansa, joka odottaa kirjaimellisesti valon tulevan taivaalta tai avaruusalusten laskeutuvan viimeinkin. Elämä on mysteeri ja rehellisesti sanottuna, kukaan ei tiedä, tapahtuvatko nuo asiat jonain päivänä! Mutta ei ole mitään uuden päivän odottamista. Olemme tässä, olemme käyneet raskauden läpi, synnytys tapahtuu nyt ja meidän täytyy työskennellä vastasyntyneen energioiden kanssa samaan aikaan, kun monet kamppailevat päästääkseen irti vanhoista rooleistaan ja olemistavoistaan, mitkä eivät enää sovi tai toimi. Monilla muilla tavoilla on kliimaksi toisensa jälkeen viikoittain (ja toisinaan päivittäin), jos katsomme nyt tapahtuvaa heräämistä - miten se ilmentyy fyysisesti yhteiskunnassamme ja miltä meistä tuntuu ja miten meihin vaikuttavat korkeammat energiat, joita on nyt läsnä ja joita tulvii jatkuvasti lisääntyvässä määrin planeetalle. Monet kokevat myös eräänlaista syntymän jälkeistä masennusta. Heidän vanhat roolinsa ovat ohi, päivämäärä johon monet ovat keskittyneet hyvin pitkään, on tullut ja mennyt ja mitä meillä on nyt jäljellä … mitä tarkkaan ottaen?

Meillä on jäljellä nyt se todellisuus, että olemme vastuussa omasta todellisuudestamme. Päätämme, miten tämä tarina kehittyy. Valitsemme, miltä tämä uusi luku näyttää. Meille annetaan lopultakin kaikki resurssit ja työkalut, joita tarvitsemme uudentyyppisen maapallon luomiseen uudentyyppisellä ihmiskunnalla. Meille annetaan lahjaksi herääminen, tietoisuus ja sen suurempi tiedostaminen, kuka oikeasti olemme ja mitä olemme täällä tekemässä. Pieni ihmisryhmä on ollut avoin noille lahjoille tähän saakka, mutta nyt se tapahtuu miljoonille ja miljoonille ihmisille. Nämä lahjat eivät ole täällä, jotta voimme meditoida pidempään. Ne ovat täällä, jotta voimme ruumiillistaa ne ja käyttää niitä.

Toiminta ilman tietoisuutta on johtanut meidät epävakaisiin risteyksiin. Tietoisuus ilman toimintaa jättää meidät turhautuneeksi ja voimaantumattomaksi. Tietoisuus ja toiminta yhdessä ovat tämän uuden ajan merkki - toiminnan tarkoittaessa mitä tahansa, mitä päätät tietoisesti tehdä ruumiillistaaksesi sen, kuka todellisuudessa olet. Keskittynyt visualisointi tai rukous voi olla aktiivista tietoisuuden ilmaisemista. Toiminta ei merkitse, että meidän kaikkien täytyy olla kaduilla protestoimassa.

Loppuhuomautuksena - sana "apokalypsi" mikä liitetään kovasti näihin aikoihin, tulee kreikan- ja latinankielisestä sanasta, mikä merkitsee "verhon nostamista", "piilossa olleen paljastumista". Näemme tätä jatkuvasti nyt itsessämme ja ulkoisessa maailmassamme. Sitä ei ole aina helppoa katsoa, mitä näemme. Itse asiassa se voi olla haastavaa, epämiellyttävää ja suorastaan järkyttävää ja häiritsevää. Kuitenkin tämän prosessin paljastusosuus on oleellinen, voimaannuttava ja vapauttava. Meidät herätetään unesta ja kohtaamme sen, mikä on pidätellyt ja rajoittanut meitä sekä henkilökohtaisesti että ihmiskuntana.

Paljon rakkautta,

Dana

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

22.10.13

Lie: Havaitseminen ja luominen ---- MUST READ!!!


HAVAITSEMINEN JA LUOMINEN, OSA 2 - ANTAUTUMINEN SILLE MITÄ ON


Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com)
18.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Me Arcturuslaiset palaamme muistuttamaan teille:

Antautukaa sille, mitä on.
Nyt on.
Tässä on.
Yhdistytte tietoisesti ITSEENNE TÄSSÄ ja NYT.
Moniulotteinen ITSENNE on.
Moniulotteinen ITSENNE on TÄSSÄ NYT-hetkessä.

Teille on opetettu monissa inkarnaatioissanne kolmannen ulottuvuuden todellisuudessa, että teidän täytyy odottaa. Teidän oli odotettava, koska oli aika eikäteidän ollut oikea aika saada, mitä halusitte NYT!

Siksi opitte odottamaan. Jos olitte hyvin kärsivällinen, koska kärsivällisyys oli kiitettävä ominaisuus, saitte, mitä halusitte. Mitä kuitenkin oli sydämessänne ja mielessänne, kun odotitte?

Oliko sydämenne ja mielenne täynnä uskoa, että se mitä halusitte, oli jo teidän? Vai saiko odottaminen teidät uskomaan, että te ette olleet riittävän hyvä vielä saamaan, mitä halusitte?

Kukaan ei kertonut teille, että odotusaikanne käytettiin parhaiten nostamalla tietoisuutta voidaksenne elää nyt-hetkessä. Sitten voisitte luoda nyt-hetkessä sen, mitä halusitte. Kukaan ei kertonut teille, että kun elitte nyt-hetkessä, ei ollut aikaa. Ei ollut odottamista. Oli vain ilmentämistä.

Nyt-hetkessä olette äärettömästi YHTÄ kaiken kanssa, mitä uskotte haluavanne. Näin ollen kun pyydätte, mitä haluatte, se on välittömästi sisällänne.

Odottaminen on passiivinen prosessi. Toisaalta ilmentäminen on aktiivinen prosessi, täysin valppaana JOKAISEN ajatuksenne ja tunteenne suhteen. Ilmentäminen ei vaadi mitään harjoittelua. Ilmennätte joka päivä, itse asiassa joka minuutti, mitä haluatte. Jos olisitte täysin tietoinen ajatuksistanne ja tunteistanne, oivaltaisitte, miten ne ilmentyvät elämäänne.

Miten usein olette pelänneet, että jokin menisi pieleen, ja se meni? Miten usein olette pelänneet, että te ETTE saisi, mitä halusitte, ETTEKÄ saaneet sitä?

Nyt kysymme teiltä, miten usein olette pitäneet haluamaanne ilmentymää sydämessä ja mielessä ja ruokkineet sitä joka päivä, joka hetki, omalla ehdottomalla rakkaudellanne? Ja ilmensittekö sen, mitä rakastitte ehdottomasti?

Tietysti elämässänne on osia, jotka ovat yllättäneet teidät - jonkin hyvän tai huonon asian tuleminen tyhjästä. Nämä ilmentymät luodaan olemuksenne tiedostamattomalla tai supertietoisella tasolla ja ne ovat usein sopimuksia, joita teitte ennen tulemistanne nykyiseen maa-astiaan.

Jotkut näistä sopimuksista näyttävät ehkä erittäin kovilta nykytodellisuudessanne. Näin teidän on muistettava, että aivan kuten te unohdatte, miten upeita korkeammat maailmat ovat, SINÄ noissa korkeammissa maailmoissa unohdat, miten vaikeaa elämä on fyysisessä maailmassa. Onneksi sitten kun olette yhteydessä korkeampaan ITSEENNE, saatte korkeamman perspektiivin, minkä kautta voitte ymmärtää, miksinoita asioita tapahtui elämässänne.

Tästä korkeammasta perspektiivistä voitte helposti havaita, miten ajatuksenne ja tunteenne luovat jatkuvasti energiakuvioita auraanne, jotka leijailevat jokapäiväiseen elämäänne. Pyydämme teitä käyttämään hetken tarkistaaksenne auranne energiakuviot
juuri NYT …

Itse asiassa sulkekaa hetkeksi silmänne ja ajatelkaa jotain, mitä oikeasti HALUATTE …
Näettekö, miten haluaminen luo energiakuvioita, mitkä törmäävät ja häviävät? Nimittäin haluaminen ja ilmentäminen eivät ole samaa energiaa. Haluaminen on "minulla ei ole" NYT ja ilmentäminen on "minulla on" NYT.

Ajatelkaa nyt jotain kertaa, kun ilmensitte halun …
Näettekö, miten energiakuviot virtaavat yhtenäisesti? Silloin kun uskotte, että pystytte ilmentämään halunne, keskitytte oman elämänne luojana olemisen iloon ja täyttymykseen.

Toisaalta, silloin kun haluatte, tunnutte oman itsenne uhrilta. Miksi uskallatte haluta tuota asiaa? Kuka luulette olevanne voidaksenne saada tuon asian? Jos teistä tulee paljon parempi ja teette kauemmin kovasti työtä, saatte kenties tuon asian. Nämä eivät ole pahoja ajatuksia, mutta ne ovat kolmannen ulottuvuuden ajatuksia.

On totta, että kolmannen ulottuvuuden ajattelussa teidän luultavasti täytyy uskaltaa haluta. On totta, että fyysisessä maailmassanne ehkä ajattelette, että te ette ole riittävän hyvä ja teidän täytyy ottaa aikaa tullaksenne paremmaksi. Nämä eivät ole vääriä ajatuksia, mutta ne ovat kolmannen ulottuvuuden ajatuksia.

Koska "te elätte, niin kuin ajattelette", niin silloin kun ajattelette kolmannen ulottuvuuden tavalla, tietoisuutenne resonoi kolmanteen ulottuvuuteen, havaitsette vain kolmannen ulottuvuuden ja kolmannen ulottuvuuden matriisin harhakuvat sitovat teitä. Rakkaat ystävät, jotka käytätte maa-astiaa, haluamme muistuttaa teille taas, että TE ETTE ole kolmatta ulottuvuutta.

Kirjoittauduitte 3D-matriisiin ja unohditte nopeasti todellisen ITSENNE. Sitten kun aloitte uskaltaa muistaa, että olette enemmän (mikä olisi omahyväistä 3D-ajattelussa), 3D-ajatuksennne kumosivat johdonmukaisesti korkeamman ulottuvuuden ajattelunne ja etäännyttivät teidät ITSESTÄNNE.


Haluamme teidän ajattelevan jotain, mitä haluatte.
Miltä tuo haluaminen TUNTUU kehossa?
Miltä tuo haluaminen TUNTUU tietoisuudessa?
Miten tuo haluaminen VAIKUTTAA tietoisuustasoonne?

Nyt pyydämme teitä USKOMAAN, että olette tyydyttäneet halunne.
AJATELKAA, että olette saaneet sen, mitä juuri halusitte.
Jos se on esim. auto tai talo, miltä teistä TUNTUU ajaa autollanne tai kävellä talonne läpi?
Jos se on työpaikka, ylennys, projekti tai ammatinvaihdos, miltä tämä ilmaisunne TUNTUU?
Jos se on suhde, miltä teistä TUNTUU, kun teillä on läheinen suhde tämän ihmisen kanssa?
Miltä tämä ilmentäminen TUNTUU fyysisessä kehossanne?
Kun laitatte halunne mentaali-, tunne- ja fyysiseen nyt-hetkeen, miten se VAIKUTTAA tietoisuustilaanne?

Tietoisuustilalla ja USKOLLA omaan ilmentämisvoimaan on jatkuva suhde.
Siksi jos teillä on vaikeuksia nostaa tietoisuustilaanne, niin keskittykää siihen USKOMISEEN, että olette elämänne luoja. Sitä vastoin jos teillä on vaikeuksia USKOA, että olette elämänne luoja, keskittykää tietoisuustilanne nostamiseen.

Toisin sanoen, älkää taistelko itsenne kanssa. Siirtykää sen sijaan mielenne eri alueelle tarkastelemaan samaa asiaa eri kulmasta. Jos olette uupunut, nälkäinen, vihainen, väsynyt tai stressaantunut jotenkin, keskittykää stressinne selvittämiseen. Jos valmistautuisitte juoksukilpailuun, venyttelisitte kehoanne. Näin ollen valmistautuessanne ilmentämään odotuksenne, venyttäkää mieltänne.

Mieli on itse asiassa tietoisuutenne keho. Ja tietoisuutenne resonoi myriadeihin todellisuustaajuuksiin, joissa voitte ilmentää ja ilmennätte todellisuutenne MIELEN hallinnan avulla. Muistakaa, että mieli ei ole aivonne tai edes vain ajatuksenne. MIELI on luova voimanne, mikä sisältää ajatukset, tunteet ja tietoisuustilan.

Itse asiassa MIELI on sydän-mieli. Sydän-mieltä ilmaistaan kruunu- ja otsachakran kautta, yhteistyössä sydänchakran ja korkea sydän -chakran kanssa. Sydän-mieli ajattelee ja tuntee korkeinta luovuuttanne, mitä ilmaistaan kurkkuchakran korkeamman ulottuvuuden kommunikoinnin kautta.


Kurkkuchakra ei ole rajoittunut vain puheeseen ja kuulemiseen. Itse asiassa korkeamman ulottuvuuden kommunikointianne toisten kanssa ilmaistaan ja jaetaan luomisvoimienne kautta - puhuminen, laulaminen, instrumentin soittaminen, kirjoittaminen, tanssiminen, urheilu, puutarhanhoito jne.


Sydän-mielen ja kurkun yhdistyessä tällä tavalla avaatte ilmentämisportaalin. Maadoitatte tämän portaalin Gaian kehoon, fyysisen kehon solar plexuksen, napa- ja juurichakran kautta.

Chakrat muuntavat myös ajatuksenne ja tunteenne energiakentiksi, mitkä virtaavat auraanne, todellisuuteenne ja Gaian biosfääriin. Voitte valehdella itsellenne, mutta ette voi valehdella chakroillenne. Teillä on usein vaikeuksia jonkin chakran kanssa, koska yritätte välttää jotain totuutta elämässänne. Silloin tätä kehonne aluetta hallitsevat chakrat hämmentyvät, koska chakrat eivät voi valehdella. (www.multidimensions.com/Conscious/con_body_chakra.html)

Voitte valehdella itsellenne, koska teille on syötetty valheita koko kolmannen ulottuvuuden inkarnaationne ajan. Ette kuitenkaan voi valehdella chakroillenne tai kehollenne yhtään sen enempää, kuin voitte valehdella rakkaalle kissallenne tai koirallenne. Valehtelemista ei ole energiakentissä tai eläinkunnassa (maa-astianne on eläin).

Sitä vastoin jos haluatte tietään totuuden, katsokaa kehoanne tai auraanne. Monilla teistä fyysiset aivot on opetettu unohtamaan, miten ollaan tietoisesti vuorovaikutuksessa kehon kanssa niin, kuin muut eläimet ovat. Aivonne on opetettu unohtamaan, miten luetaan energiakenttiä auranne kautta. Mikä valitettavinta, aivojanne ei ole opetettu laajentamaan tietoisuuttanne. O
n kuitenkin hyvin yksinkertaista käynnistää tämä muisti uudestaan.

Pienenä lapsena muistitte vielä, miten luetaan energiaa ja miten puhutaan perheen lemmikin kanssa. 3D-koulutuksenne sai teidät unohtamaan. Nyt kun korkeampi valo laajentaa tietoisuuttanne enemmän ja enemmän joka päivä, muistatte, että TE olette todellisuutenne luoja. Muistatte myös, että ainoa vihollisenne ovat ne valheet, joita kerrotte itsellenne.

KYLLÄ, maailma on vaarallinen. KYLLÄ, monet ovat edelleen eksyneet pimeyteen. Se on kuitenkin todellisuus, minkä he luovat itselleen. Älkää kytkeytykö tai sekoittuko tuohon todellisuuteen. Lähettäkää sen sijaan näille eksyneille sieluille ehdotonta rakkauttanne ja anteeksiantoanne. Tällä tavalla värähtelynne pysyy kaukana niiden ulottumattomissa, jotka edelleen pitävät arvossa "valtaa toisiin".

Tunteet ovat tarttuvia. Itse asiassa tunteet/tuntemukset ovat korkeampien maailmojen kieli. Korkeammissa maailmoissa tunteet ja tuntemukset ovat sama asia. Kuitenkin kolmannessa ulottuvuudessa tunteet/emootiot voivat polarisoitua hyviin tai huonoihin, kun taas tuntemukset hahmotetaan usein energiakentiksi.

Korkeammissa todellisuustaajuuksissa sekä tunteet että tuntemukset hahmotetaan puhtaan potentiaalin energiakentiksi, jotka odottavat ilmentämistä yhdistettynä ajatuksiinne ja odotuksiinne.

Me Arcturuslaiset ja korkeammat ilmaisunne olemme aina TÄÄLLÄ äärettömässä NYT-hetkessä. Kutsukaa meitä vain sydän-mielellänne ja me vastaamme.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Ihana Elämä: Vapaalippujen voittajat julkistettu



Kaunista yötä,

Täällä on yökyöpelit suorittaneet IHANA ELÄMÄ-vapaalippuarvonnan! 

Tässä 10 voittajan nimet:

Tomi Kaipainen
Minna Oinaala
Terhi Viljakainen
Helena Säde
Merja Ellonen
Leena Huumo
Panu Nyyssönen
Sirpa Kontinen
Sanna Avela
Pirjo Kytölä

Iloiset Onnittelut voittajille! ♥ Lipun saat nimelläsi Kulttuuritalon sisääntulon yhteydessä olevasta lipunmyyntipisteestä.

Ihana Elämä-sivustolla tullaan julkaisemaan myös muutama käännekohta-tarina, jotka valitaan sinne kaikkien teidän arvontaan osallistuneiden tarinoiden joukosta. Kiitos vielä kerran koskettavista kirjoituksistanne! 


Lämpimin yöterveisin,
Kirsi, Päivi ja Maiccu
Ihana Elämä-tiimi

www.ihanaelama.net
Liput Lippupalvelusta:
http://www.ihanaelama.net/liput/





21.10.13

Astro: Herkkyyttä tekemiseen






"Kukaan ei voi tehdä mitään väärin" 
-Seppo Tanhua


www.astro.fi








Kaskimäki: Aika on taidetta

Hei ja aurinkoa alkavaan viikkoon,

Olemme Keltaisen Tähden aaltojaksossa, kesto 18.10 - 30.10
Jakson mottona on:
Aika on rauhaa ja aika on taidetta.


Tällä onnellisuuden ja kauneuden jaksolla, Soturin päivänä 26.10 Ihana Elämä- tapahtuma!
www.ihanaelama.net Iloisesti tervetuloa mukaan :)


Jaksolla yleisesti, tutkailun alla ovat oma ajankäyttö, arjen harmonia ja onnellisuus. Onko oma elämä iloista, tasapainoista. Mikä tuo rauhan sydämeen? Onko arki tasapainossa ja onnen täyttämää?
Jos ei, niin mitä pitää muuttaa, tai mistä tulla tietoiseksi, jotta ihana arki toteutuu?

Itse opiskelen tahdistumista nopeutuvaan aikaan, oikein toden teolla. Monet projektit ovat työn alla ja kaikkea ihanaa ja uuttakin syntyy kokoajan. Välillä tuntuu että nyt ei millään ehdi tehdä kaikkea. Kun pysähtyy, hengittää 3 kertaa rauhassa sydämeen tai menee metsään lenkille hetkeksi, silloin löytyy jälleen rauha. Kaikki asiat järjestyvät kuin taikasauvan heilahduksella. Synkronismi toimii.

Ajan spiraali kiristyy ja nopeutuu kuin muinaisen kellon vieteri. Yhä kivaampi tahti työssä ja vapaa-ajalla saa monet stressiin. Aika soljuu yhä tiivimmissä tahdissa. Nyt on parasta vain päästää asiat syntymään hetkessä. Paras hetki on viime hetki! Mutta kestääkö mieli ja pää tätä, se onkin toinen kysymys. Mielen ja intuition yhteensovittaminen - oman luonnollisen rytmin löytyminen - siinä on aihetta opiskeluun itsekullakin :)

* * *

Olen aloittanut kirjoittamaan blogia Hidasta Elämää-sivustolle. 
Voit käydä lukemassa lisää ajatuksiani ajan luonteesta blogissa:

Hidasta Elämää Blogi - Aika on taidetta
* * *

10/2013 Sielun Peili lehdessä artikkeli minusta näkijänä ja elämäntarinaani.

* * *

Iltalehden lauantailiite Ilonassa samanlainen artikkeli työstäni ja minusta. 
Ilmestyy joko 26.10 tai 2.11
- Nyt näyttää alkaneen henkisyyden ja tietoisuuden kaapista ulostulemisen aika!
Mahtavaa saada olla puhumassa henkisistä asioista laajemmalle yleisölle.

* * *

Kel onni on - se onnen näyttäköön!

Hyvää Tähden jaksoa ja tähtiyhteyksiä.
Rauhaa ja synkronismia,
Toivottaa Päivi

_______________________________________________________________________________________________________________________


22.10 ti TULKINTAPÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ
Muutama aika vielä vapaana.
Paikka: Hyvänolon kauppa ja kahvila Säde, Kauppakatu 11
Ajanvaraus kaupalla, 050-591 0600 tai enkeli(at)hyvanolonkauppa.com

Muut tulkintapäivät mm. Kouvola, Lappeenranta, Helsinki ja Pori sivuillani www.paivikaskimaki.com
Maya-kalenteri kurssit ja Ihmeellinen Ihminen kurssit sivuillani kohdassa kurssit

_______________________________________________________________________________________________________________________


IHANA ELÄMÄ - 26.10.2013 - HELSINKI 
KOLME ELÄMÄNTARINAA - KOLME AVAINTA ONNEEN

Musiikillinen luentopäivä, jossa mukana:
Maiccu Kostiainen
Kirsi Ranto
Päivi Kaskimäki

tai ovelta ennen tapahtuman alkua
--------------------------------------------------------------------
Päivi Kaskimäki
P: 040-500 0050
Auringonpaikka
Näsilinnankatu 25 B, 3. krs
33200 TAMPERE

19.10.13

North: Luomishistoria

LUOMISHISTORIA, OSA 5

Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com )
19.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kuten olemme sanoneet, tämä luovan energian meri odottaa teitä kaikkia sukeltamaan ja kun teette sen, pidätte kokemusta riemastuttavana, sillä silloin tunnette olevanne kotona ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin, ja näin se on kun palaamista kotiin pitkittyneen erämaassa kulkemisen jälkeen. Olette hyvin tiedonjanoinen ja lopultakin seisotte lähteen reunalla, missä kaikki jano sammuu heti juotuanne siitä. Puhumme taas vertauskuvin, joten siirrytäänpä siihen, mitä varten olette täällä - nimittäin saamassa vähän lisävalaistusta luomisprosessiin.

Kuten olemme sanoneet aiemmin, se on hyvin monimutkainen prosessi, mutta samaan aikaan äärettömän yksinkertainen. Ainesosia on muutamia, itse asiassa vain kaksi - luovuus yhdistettynä energiasta ja tietoisuudesta - ja tämä voi luoda kaikenlaiset asiat samalla yksinkertaisella prosessilla: asettamalla energialle värähtelyn lisäämällä siihen tietoisuutta energiajälkinä, mikä vuorostaan synnyttää kaiken olevaisen. Ihmiset aliarvioivat tätä värähtelyvoimaa, kun teillä on taipumusta nähdä asiat hyvin eri perspektiivistä. Haluatte hajottaa kaiken pienenpieniin osasiin, jotka voidaan eristää, ja näin monipuolistatte asioita, kun olisi paljon helpompaa määrittää muilla keinoilla.

Värähtelyvoimat nimittäin rakentavat kaiken, mitä näette, ja myös ne asiat, joita ette pysty näkemään. Sillä kaikki ON värähtelyä ja näin hiukkaset ovat pelkästään ns. tekemässä värähtelystä näkyvää tai konkreettista. Hiukkaset aiheuttavat kitkaa ja kitka on erittäin tärkeä osa tätä prosessia, sillä värähtely on pelkästään yhtälön toinen puoli. Voitte luoda yksittäisen asian, mutta vasta sitten kun se alkaa olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa, saatte aikaan luovuutta sellaisessa laajuudessa, että se alkaa TULLA siksi, mitä haluatte sen olevan.

Kaikella on nimittäin tietty taajuus ja vasta sitten kun se alkaa olla vuorovaikutuksessa toisten taajuuksien kanssa, tuloksesta tulee riittävän mielenkiintoinen. Ei ole yhden käden taputusta, kun kaikki mitä ON, tarvitsee ainakin toisen asian voidakseen OLLA. Tämä on taas vähän kuin kissa laatikossa. Laatikko on välttämätön, että kissa voi OLLA, ja kissa on myös välttämätön, että laatikko voi OLLA. Ja kun sanomme "OLLA", se on SYY olla. Yksittäinen asia ei ole mitään ilman tarkkailijaa, mutta myös tarkkailijan täytyy tarkkailla useampaa asiaa luodakseen elämää. Elämä on nimittäin kaikkien eri taajuuksien kohtauspiste ja se on itse asiassa hiljaisen pisteen täsmällinen vastakohta. Sillä hiljaisessa pisteessä tapahtuu sisäänhengitys, mutta uloshengitys, luominen/luomakunta, syntyy kaaoksessa.

Olemme maininneet sanan "kaaos" aiemmin ja teemme sen taas, sillä tiedämme, että ihmiset ovat leimanneet sanan suurella negatiivisuudella, ja kysymme, oletteko kenties lakanneet ajattelemasta sitä niin. Miksi pelkäätte kaaosta ja hingutte kontrolloimaan kaikin tavoin? Ja miksi sana "kontrolli" on valtava osa ihmistietoisuutta? Juuri tämä on irrottanut ihmiskunnan tästä luovasta energiamerestä, sillä silloin kun alatte KONTROLLOIDA asioita, estätte elämää muotoutumasta. Silloin mieli johtaa tietä ja kuten tiedätte, ihmismielessä ei ole kyse vapaasta laajentumisesta - siinä on kyse sääntöjen noudattamisesta ja ne jotka on asetettu KONTROLLOIMAAN teitä, ovat ohjelmoineet ne teihin.

Ja näin näette, että se minkä olette aina tuominneet negatiiviseksi, on ainoa tapa LUODA. Se on kontrolloinnista irtipäästämistä ja antamisesta luoville voimille jotka törmäävät joka kerta, kun taajuudet osuvat yhteen, vapaus tehdä juuri niin. Ja kun näin tapahtuu, se kaikki alkaa ELÄÄ, ja niin alatte tekin, kun vähitellen opitte päästämään irti vanhasta ja syvään juurtuneesta tavasta yrittää pysyä kontrollissa. Kontrollointi johtaa varmaan kuolemaan, kun se kaventaa mahdollisuuskenttää joka kerta, kun jotain uutta syntyy, kun taas kaaos varmistaa ikuisen ELÄMÄN, sillä se vain lisää mahdollisuusmäärää joka kerta, kun jotain uutta luodaan, minkä sallitaan olla vuorovaikutuksessa kaiken entisen kanssa.

Ja näin näette, että kontrollointimekanismi josta teidän on erittäin vaikea päästää irti, on johtanut ihmiskunnan aina vain kapeampaan käytävään, pois valosta, kun taas kaaos vapauttaa teidät poistamalla kaikki jäljellä olevat seinät, jotka edelleen peittävät näkymää. Silloin kun teillä on KONTROLLOINTI ajavana päävoimana takananne, ette luo koskaan mitään todellista ja arvoltaan kestävää. Ja näin teidän täytyy luoda vapaasti asettamatta mitään standardeja sille, mitä ja miten se on vuorovaikutuksessa muun luomakunnan kanssa.

On tietysti rajoja ja nämä rajat on asettanut se värähtelykenttä, mikä hallitsee kaikkea, ja näin ei voida luoda mitään, millä on tarkoituksellinen tuhovoima ja se voi aiheuttaa hävitystä muille. Näin luodaan voimia, jotka ovat vuorovaikutuksessa kaiken kanssa, mikä on jo tullut joksikin tavalla, mikä ei ainoastaan lisää hyvin paljon kaikkea, mitä on, vaan myös tekee toimintakyvyttömäksi ne asiat, jotka eivät ole riittävän elinvoimaisia kyetäkseen olemaan vuorovaikutuksessa näiden uusien taajuuksien kanssa.

Taas kerran meillä on luomisen ja tuhoutumisen kierto, mutta se tasapainossa niin, ettei se mikä on syntynyt, pysty pyyhkimään pois muuta. Tämän luomisen ja tuhoamisen kierron ei sallita kallistua negatiiviseksi spiraaliksi, missä on tuhoutumista on enemmän kuin luomista, ja näin teidän ei tarvitse kantaa mitään huolta, että pyrkimyksenne jättäisivät arpia koko prosessiin. Ette yksinkertaisesti pysty siihen, silloin kun alatte siemailla tästä loputtomien ja suunnattomien mahdollisuuksien valtavasta merestä. Siemailette elämänvettä ja näin elämänvoima tulee aina lopputulokseksi.

Päästäkää siis irti pelostanne tulla kaiken tuhoajaksi, sillä se ei ole mahdollista. Ja jos jokin hajoaa, kun jokin luomuksenne alkaa olla vuorovaikutuksessa sen harmoniakentän kanssa, se johtuu siitä, että sen on tarkoitus tehdä näin. Silloin se minkä olette luoneet, on paljon sopivampi saattamaan tämän koko kierron askeleen pidemmälle, kuin tuo toinen luomakunnan osa pystyisi.

Ja sitten kun aika on oikea, kaikki mikä on joskus luotu, lakkaa olemasta ja palaa tuohon loputtomaan mereen odottamaan TULEMISTA joksikin taas. Ja se on vuorostaan vuorovaikutuksessa koko luomakunnan kanssa niin, että se tekee toisista osista tarpeettomia ja vanhentuneita ja ne palaavat taas kerran lähdemateriaaliksi. Ja näin tämä kierto jatkuu ja jatkuu - tuottaen enemmän ELÄMÄÄ kaaoksesta, tehden valoa tietämättömyyden pimeästä tyhjiöstä ja antaen uuden elämän syntyä siitä kaikesta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.