Katselen ikkunasta eteeni levittyvää maisemaa, jossa Helsingin keskustan kadut kimmeltävät sateen jäljiltä ja kerrostalojen ikkunoissa hohtaa kultainen valo. Ketään ei näy missään, mutta jostain kuuluu kahden miehen vaimea puheensorina. Olga yrittää kammeta itsensä avoimen ikkunan raosta ikkunalaudalle, jotta saisi nuuhkaista edes hetken ajan raitista ilmaa. Minä puolestani olen ollut nyt vuorokauden vuoteen oma, kun ihana kehoni päätti järjestää itselleen kuumeen, jotta saisi minut hetkeksi pysymään paikoillani. ♥ On ollut ihanaa vain olla ja päivittyä, katsoa mistä olen tulossa ja minne menossa.
Niin kuin olette huomanneet, viimeinen oma blogipostaukseni on päivätty 01.09. Se kertoo ehkä jotain siitä, että täällä ollaan oltu hiukan muissa tehtävissä kuin kirjoituspuuhissa. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö olisi ollut kirjoitettavaa. Päinvastoin. Asioita vain on tapahtunut niin nopealla tempolla, ettei ole ehtinyt kirjata niitä sitä mukaa ylös, kuin niitä on tapahtunut. Myöskin oma päiväkirjani on joutunut sivustaseuraajan rooliin, ja päätti vastaiskuksi poistaa koko syksyn merkintäni faileistani! :D Onneksi kirja oli jo kirjoitettu, joten merkinnät saivat minun puolestani hävitäkin. Myöhemmin tajusin, että ehkä se oli myös jonkinlainen viesti siitä, että turha on kantaa mennyttä mukanaan, keskity tähän hetkeen. ♥
Ja niin on tehty. Tämä viime yönä noussut kuumekin tuntuu ennemminkin kuin päivitykseltä uusiin energioihin, jotain puhdistettiin pois. Ja kun vielä menin selaamaan facebookia ja huomasin, että siellä on yksi sun toinenkin juuri eilen ja tänään yhtäkkiä maannut sängyn pohjalla, niin tuntoni vain vahvistui. Olemme kaikki jossain kosmisessa tuuletuksessa.
Mitä sitten on tapahtunut tuon syyskuun alun jälkeen? Haluatko tietää?
No, minähän lähdin sinne Intiaan. Viime metreille saakka nauhoitin Ole se valo joka olet-kirjaani tulevaa meditaatiolevyä, ja vielä Intiasta käsin hoidettiin muutamia käytännön asioita siihen liittyen. Sen jälkeen keskityinkin elämääni ashramin päässä. Tämän kertainen matka oli kyllä kaikkea muuta, mitä olin tähän saakka tottunut sen olevan. Sanalla sanoen Vaikea. :D Sisäisesti. Oli merkillistä, kun tuntui, että vaikka kaikki oli erinomaisen hyvin, niin koko ajan sisälläni leijui sellainen tuskallinen musta möykky, josta en tiennyt mistä se oli peräisin ja mitä sille kuuluisi tehdä. Oli jännää, että tähän saakka kaikki möykyt mitä ashramissa oli noussut pintaan, olin kyennyt jotenkin lokeroimaan tai löytämään niiden alkuperän. Nyt tuntui, että mentiin astetta syvemmälle, käytiin läpi jotain alitajuisia, täysin piilossa uinuvien kerrosten läpivalaisua. Koska en tiennyt mistä tunteet ja tunnot kumpusivat, oli vain pakko antautua ja kulkea läpi. Itse en pystynyt tekemään noille tunnoille mitään. Onko teillä muilla ollut tällaista ilmassa?
Eräänä päivänä olin sitten astelemassa pyykkikatolta alas aamupalalle, kun enkelit pelmahtivat paikalle. He kysyivät, että miksi minä yritän yksin tuskiani kantaa? Ja minä katsoin heitä hölmistyneenä, että niin, miksi? Olin tuskantunnoissani taas unohtanut rakkaiden auttajieni läsnäolon. Niinpä kun astelin kahdennestatoista kerroksesta alas rappusia, pyysin enkeleitä keventämään oloani ja tuomaan sydämeeni iloa. Ja kuinkas ollakaan, mitä alemmaksi portaita laskin, sitä suoremmaksi ryhtini kävi, hengitykseni alkoi virtaamaan vapaammin ja olkapäiltä poistui kuin ihmeen kaupalla kaikki se raskaus, mitä olin niillä tuntenut kantavani viime ajat.
Kun sitten pääsin aamupalaruokalaan, otin tuttuun tapaan aamupalani astiaan ja menin kassalle. Tällä kertaa siinä istui kassaneitinä tuttu ruotsalainen vanhempi nainen, jolla on valkeat hiukset ja erittäin rakastavat ja lempeät silmät. Hymyilin ojentaessani hänelle ruokaani näytille, jotta hän pystyi rahastamaan minulta oikean summan. Kun hän ojensi minulle vaihtorahoja, hän katsoi minua yhtäkkiä syvälle silmiin ja toivotti oikein sydämensä pohjasta minulle "Siunattua päivää". Nuo sanat täyttivät koko olemukseni ja sydämeni, ja tiesin, että hänen sanansa olivat enkelten sanoja minulle: kukaan ei ole koskaan toivottanut minulle ashramissa siunattua päivää, vaikka nyt luostarissa ollaankin. Koin, että enkelini tulivat vahvistamaan minulle jälleen kerran sen, että he ovat vierelläni ja näkevät ja kuulevat kaiken. Minun tarvitsee vain pyytää. Kyynelsilmin lähdin kassalta ja etsin rauhaisan paikan johon voin istuutua nauttimaan aamupalaani.
Tämän matkan vahvana teemana oli myös Amman 60-vuotisjuhlat. Juhlat olivat kolmipäiväiset, ja sinne kokoontui yhteensä yli 700.000 ihmistä. Oli todella hurjaa, että vielä muutama päivä ennen juhlien alkua me kannoimme siellä pareittain pienillä koreilla hiekkaa areenan lattialle peittääksemme kaiken sen mutavellin, jossa ihmiset tulisivat istumaan penkeillä. Ja kun juhla-aamu koittaa, niin kaikki on yhtäkkiä täysin valmista, valtavan kokoisine esiintymis- ja halauslavoineen päivineen! Lava oli uskomattoman kaunis värikkäine lavastuksineen ja satoine kukkineen. Vaikka minäkin olen monenmoista areenaa nähnyt, niin kyllä tuo tuntui suoranaiselta ihmeeltä, että miten tuollainen paikka voi vain muutamassa päivässä nousta keskelle ei mitään, Amman yliopiston kylkeen! Ja se väkimäärä... voi apua! :D Parhaimmillaan Amma halasi ihmisiä 26 tuntia yhteen menoon!
Tällä matkalla vahvaksi teemaksi nousi myös ääneni ja laulamiseni. Ammallekin vein asiaa, ja hän vastasikin siihen. Viikkoa ennen syntymäpäiväjuhlia seisoin muiden tavoin illalla seuraamassa kulttuuriesityksiä ashramin isossa hallissa. Amma istui koko tuhatpäisen ihmisjoukon keskellä ja lavalla nähtiin toinen toistaan upeampia esityksiä eri maista. Kesken esitysten minulle tuli yhtäkkiä vahva tunne: minun pitäisi laulaa Ammalle hänen syntymäpäivillään. Ja seuraava ajatus oli, että sen olisi oltava tangoa. Vielä samana iltana menin juttelemaan asiasta juhlien organisoijille, ja he ottivat tarjoukseni ilomielin vastaan.
Ashramissa mikään ei kuitenkaan ole niin varmaa kuin epävarmaa. Seuraavana päivänä sain kuulla, että ohjelmaa vielä mietitään ja että he koittavat katsoa mihin minulle saataisiin kolmen minuutin esiintymisspotti. Minä kuitenkin aloin valmistautua esiintymiseen kaiken varalta. Sain kuin sainkin Suomesta järjestettyä iltapukuni ja tangotaustat, ja aloin treenaamaan tangoa milloin missäkin katolla ja syvennyksessä, jossa en hirveästi häiritsisi muita. Välillä ääni toimi hyvin, välillä huonosti. Tärkeintä oli kuitenkin Luottaa.
Kun esiintymispäivä sitten koitti, minulle kerrottiin, että esiintyisin lauantai-sunnuntai välisenä yönä noin kahden aikaan. Kulttuuriesitykset olivat käynnissä koko kolme päivää aamusta iltaan, joten minä olisin tällöin viimeisten joukossa esiintymässä. Sitä ennen esiintyi myös AYUDH-nuoret kesäleirin kappaleellamme Color The World With Love, johon nauhoitimme kesällä videon.
Pari viikkoa sitten tulin Olgan kanssa tänne Helsinkiin, jossa olen nyt saanut jatkaa touhuamista Ole se valo joka olet-kirjani ja Ihanan Elämän parissa. NIIN, SIIS ESIKOISKIRJANI ON NYT SITTEN JULKAISTU!! Ensimmäiset päivät Helsingissä tuntuivat aivan ihmeellisiltä! Oli mielenkiintoista seurata, että miten oma energiakeho reagoi kaupungin energiaan, kun viime vuosien historia on kuitenkin ollut sitä, että täällä ei oikein ole pystynyt pitkiä aikoja olla oman herkkyyden takia. Nyt on ilmeisesti kuitenkin jotain muuttunut, koska täällä olo on ollut suorastaan riemullista! Olen kävellyt pitkin kujia ja katuja vanhasta tottumuksesta, nähnyt ystäviä, käynyt katsomassa bändejä ja tehnyt paljon hommia. On ollut niin ihanaa! ♥ Ja Olga-muru on sopeutunut väliaikaiseen muuttoon niin hienosti, ei ole ollut mitään ongelmaa! Nyt ehkä enemmän jännittääkin sitten maalle paluu! :D Tosin en vielä tiedä milloin se tapahtuu, mutta kyllä se "käsky" sitten käy, kun aika on.
Niin kuin olette huomanneet, viimeinen oma blogipostaukseni on päivätty 01.09. Se kertoo ehkä jotain siitä, että täällä ollaan oltu hiukan muissa tehtävissä kuin kirjoituspuuhissa. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö olisi ollut kirjoitettavaa. Päinvastoin. Asioita vain on tapahtunut niin nopealla tempolla, ettei ole ehtinyt kirjata niitä sitä mukaa ylös, kuin niitä on tapahtunut. Myöskin oma päiväkirjani on joutunut sivustaseuraajan rooliin, ja päätti vastaiskuksi poistaa koko syksyn merkintäni faileistani! :D Onneksi kirja oli jo kirjoitettu, joten merkinnät saivat minun puolestani hävitäkin. Myöhemmin tajusin, että ehkä se oli myös jonkinlainen viesti siitä, että turha on kantaa mennyttä mukanaan, keskity tähän hetkeen. ♥
Ja niin on tehty. Tämä viime yönä noussut kuumekin tuntuu ennemminkin kuin päivitykseltä uusiin energioihin, jotain puhdistettiin pois. Ja kun vielä menin selaamaan facebookia ja huomasin, että siellä on yksi sun toinenkin juuri eilen ja tänään yhtäkkiä maannut sängyn pohjalla, niin tuntoni vain vahvistui. Olemme kaikki jossain kosmisessa tuuletuksessa.
Mitä sitten on tapahtunut tuon syyskuun alun jälkeen? Haluatko tietää?
No, minähän lähdin sinne Intiaan. Viime metreille saakka nauhoitin Ole se valo joka olet-kirjaani tulevaa meditaatiolevyä, ja vielä Intiasta käsin hoidettiin muutamia käytännön asioita siihen liittyen. Sen jälkeen keskityinkin elämääni ashramin päässä. Tämän kertainen matka oli kyllä kaikkea muuta, mitä olin tähän saakka tottunut sen olevan. Sanalla sanoen Vaikea. :D Sisäisesti. Oli merkillistä, kun tuntui, että vaikka kaikki oli erinomaisen hyvin, niin koko ajan sisälläni leijui sellainen tuskallinen musta möykky, josta en tiennyt mistä se oli peräisin ja mitä sille kuuluisi tehdä. Oli jännää, että tähän saakka kaikki möykyt mitä ashramissa oli noussut pintaan, olin kyennyt jotenkin lokeroimaan tai löytämään niiden alkuperän. Nyt tuntui, että mentiin astetta syvemmälle, käytiin läpi jotain alitajuisia, täysin piilossa uinuvien kerrosten läpivalaisua. Koska en tiennyt mistä tunteet ja tunnot kumpusivat, oli vain pakko antautua ja kulkea läpi. Itse en pystynyt tekemään noille tunnoille mitään. Onko teillä muilla ollut tällaista ilmassa?
Eräänä päivänä olin sitten astelemassa pyykkikatolta alas aamupalalle, kun enkelit pelmahtivat paikalle. He kysyivät, että miksi minä yritän yksin tuskiani kantaa? Ja minä katsoin heitä hölmistyneenä, että niin, miksi? Olin tuskantunnoissani taas unohtanut rakkaiden auttajieni läsnäolon. Niinpä kun astelin kahdennestatoista kerroksesta alas rappusia, pyysin enkeleitä keventämään oloani ja tuomaan sydämeeni iloa. Ja kuinkas ollakaan, mitä alemmaksi portaita laskin, sitä suoremmaksi ryhtini kävi, hengitykseni alkoi virtaamaan vapaammin ja olkapäiltä poistui kuin ihmeen kaupalla kaikki se raskaus, mitä olin niillä tuntenut kantavani viime ajat.
Kun sitten pääsin aamupalaruokalaan, otin tuttuun tapaan aamupalani astiaan ja menin kassalle. Tällä kertaa siinä istui kassaneitinä tuttu ruotsalainen vanhempi nainen, jolla on valkeat hiukset ja erittäin rakastavat ja lempeät silmät. Hymyilin ojentaessani hänelle ruokaani näytille, jotta hän pystyi rahastamaan minulta oikean summan. Kun hän ojensi minulle vaihtorahoja, hän katsoi minua yhtäkkiä syvälle silmiin ja toivotti oikein sydämensä pohjasta minulle "Siunattua päivää". Nuo sanat täyttivät koko olemukseni ja sydämeni, ja tiesin, että hänen sanansa olivat enkelten sanoja minulle: kukaan ei ole koskaan toivottanut minulle ashramissa siunattua päivää, vaikka nyt luostarissa ollaankin. Koin, että enkelini tulivat vahvistamaan minulle jälleen kerran sen, että he ovat vierelläni ja näkevät ja kuulevat kaiken. Minun tarvitsee vain pyytää. Kyynelsilmin lähdin kassalta ja etsin rauhaisan paikan johon voin istuutua nauttimaan aamupalaani.
Tämän matkan vahvana teemana oli myös Amman 60-vuotisjuhlat. Juhlat olivat kolmipäiväiset, ja sinne kokoontui yhteensä yli 700.000 ihmistä. Oli todella hurjaa, että vielä muutama päivä ennen juhlien alkua me kannoimme siellä pareittain pienillä koreilla hiekkaa areenan lattialle peittääksemme kaiken sen mutavellin, jossa ihmiset tulisivat istumaan penkeillä. Ja kun juhla-aamu koittaa, niin kaikki on yhtäkkiä täysin valmista, valtavan kokoisine esiintymis- ja halauslavoineen päivineen! Lava oli uskomattoman kaunis värikkäine lavastuksineen ja satoine kukkineen. Vaikka minäkin olen monenmoista areenaa nähnyt, niin kyllä tuo tuntui suoranaiselta ihmeeltä, että miten tuollainen paikka voi vain muutamassa päivässä nousta keskelle ei mitään, Amman yliopiston kylkeen! Ja se väkimäärä... voi apua! :D Parhaimmillaan Amma halasi ihmisiä 26 tuntia yhteen menoon!
Tällä matkalla vahvaksi teemaksi nousi myös ääneni ja laulamiseni. Ammallekin vein asiaa, ja hän vastasikin siihen. Viikkoa ennen syntymäpäiväjuhlia seisoin muiden tavoin illalla seuraamassa kulttuuriesityksiä ashramin isossa hallissa. Amma istui koko tuhatpäisen ihmisjoukon keskellä ja lavalla nähtiin toinen toistaan upeampia esityksiä eri maista. Kesken esitysten minulle tuli yhtäkkiä vahva tunne: minun pitäisi laulaa Ammalle hänen syntymäpäivillään. Ja seuraava ajatus oli, että sen olisi oltava tangoa. Vielä samana iltana menin juttelemaan asiasta juhlien organisoijille, ja he ottivat tarjoukseni ilomielin vastaan.
Ashramissa mikään ei kuitenkaan ole niin varmaa kuin epävarmaa. Seuraavana päivänä sain kuulla, että ohjelmaa vielä mietitään ja että he koittavat katsoa mihin minulle saataisiin kolmen minuutin esiintymisspotti. Minä kuitenkin aloin valmistautua esiintymiseen kaiken varalta. Sain kuin sainkin Suomesta järjestettyä iltapukuni ja tangotaustat, ja aloin treenaamaan tangoa milloin missäkin katolla ja syvennyksessä, jossa en hirveästi häiritsisi muita. Välillä ääni toimi hyvin, välillä huonosti. Tärkeintä oli kuitenkin Luottaa.
Kun esiintymispäivä sitten koitti, minulle kerrottiin, että esiintyisin lauantai-sunnuntai välisenä yönä noin kahden aikaan. Kulttuuriesitykset olivat käynnissä koko kolme päivää aamusta iltaan, joten minä olisin tällöin viimeisten joukossa esiintymässä. Sitä ennen esiintyi myös AYUDH-nuoret kesäleirin kappaleellamme Color The World With Love, johon nauhoitimme kesällä videon.
AYUDH:in jälkeen sain esiintyä vielä toisen ryhmän kanssa, jonka jälkeen tuli afrikkalaisen naisen huikea esitys. Tässä vaiheessa aikataulut olivat kuitenkin jo intialaiseen tapaan liukuneet aamun puolelle. Minä menin kysymään juontajilta omasta esiintymisvuorostani, ja yhtäkkiä sitä ei löytynytkään mistään listoilta. Minä sanoin, että kyllä se siellä teidän lapuissa pitäisi olla, koska olen itse jopa toimittanut heille pienen esittelytekstin kuka olen ja mistä tulen. Yhtäkkiä juontajanainen muistaa, että ai niin, nyt hän muistaa! Mutta kun hän näytti minulle tuota tekstiä, siinä lukikin esittelynä jotain ihan muuta, mitä minä olin siihen kirjoittanut - vaikkakin oikeaa tekstiä sekin! :D Kyllä minua huvitti, oikein täydellistä Amman lilaa. No, joka tapauksessa minulle hoettiin koko ajan, että sinä et ehdi esiintyä, mutta minä pysyttelin lavan tuntumassa, kunnes toisin todistetaan. Jos minun kuuluisi esiintyä, niin se tapahtuisi. Juuri ennen minun esiintymistä klo:10.00 aamulla (!!!) minulle tultiin sitten sanomaan, että nyt alkaa tunnin kestävä archana, haittaako, jos esiinnyt vasta sen jälkeen? Minä sanoin, että hitsi vie, kun minun taksi lähtee lentokentälle kahden tunnin kuluttua, enkä ole edes pakannut vielä, mutta että jos näin on etten ehtisi laulaa, niin olkoon niin. Asiaa hoitava henkilö poistui hetkeksi paikalta, ja saapui sitten takaisin ja sanoi, anna palaa, lava on sinun! HUHH!!!! Että ihan pieni luottamustesti!!!
Niinpä astelin lavalle, jossa Amma halaa vielä aamupäivän tunteina ihmisiä, lava on täynnä devoteita, ja me kaikki olemme valvoneet jo toista vuorokautta Amman vierellä. Hiki valuu iltapukuni alla ja minua jännittää. Suomalaiset huutavat kannustavia huutoja katsomossa ja Tango kajahtaa mahdottoman kokoisista äänentoistolaitteista ilmoille! Yhtäkkiä minusta tuntuu, kuin eläisin uudelleen hetkeä viidentoista vuoden takaa: kuin olisin se sama 19-vuotias laulajanalku, joka on nyt näyttämässä maailmalle taitojaan ja antautuu Tangon syleilyyn täydellisesti. Sydämeni sulaa, ääneni laajene yhtäkkiä aivan mahdottoman laajaksi, syväksi ja kirkkaaksi, ja ääni tulee ulos kuin itsestään.
Esityksen jälkeen olen niin herkillä sisäisesti, että olen purskahtaa itkuun, ennen kuin pääsen edes lavalta alas. Minut viedään vielä takaisin lavalle ja minulle ojennetaan pysti ja hartioilleni kiedotaan valkoinen kultakirjailtu vaate. Pystyn tuskin hillitsemään kiitollisuuden itkuani, kun minusta todella tuntuu niin kuin olisin elänyt juuri tuon kruunaamishetkeni uudelleen, nyt vain täällä Amman läsnäollessa. Ihmiset kehuvat esitystäni ja minä hädin tuskin pysyn koossa. Joku ohjaa minut Amman syliin ja halaukseen, johon olen kuolla lopunkin. Amma vetää minut ensin syliinsä, sitten hän työntää minut kauemmaksi, mutta pitää edelleen minusta kiinni. Sitten hän jää katsomaan minua silmiin.
Viipyy...
Viipyy....
Viipyy....
Tällä kertaa en osaa lukea hänen katseestaan mitään. On kuin pöytä olisi täysin puhdistettu. Minun päässäni puolestaan pyörii tasan yksi ajatus: vain Hänen armostaan minä olen laulaja. Ilman Häntä en ole yhtään mitään. Vain Hän saa aikaiseksi laulamiseni, eikä minulla ole siihen mitään osuutta.
Ja sitten mieleeni nousee Amman sanat:
"Where there is Love
there's no effort"
Niinpä. Heti kun alan yrittää laulamista tai yrittää olla jotain tai yrittää mitä tahansa, niin rakkaus on jo hävinnyt. Silloin ollaan jo egon puolella. Mutta aivan niin kuin Amma aina sanoo, rakkaus voi vain virrata, koska se on sen perusluonne. Aivan niin kuin joki, joka jatkaa alati virtaamistaan. Samalla tavalla minun tulisi luottaa, että ääneni virtaa, kun vain annan sen tapahtua.
Suomeen palattuani kalenteri oli saman tien pullollaan kirjapromoa. ♥ Pidimme myös Seinäjoen Steiner-koululla Amma-illlan, kun Amma oli tuleva Suomeen heti seuraavana viikonloppuna.
Pari viikkoa sitten tulin Olgan kanssa tänne Helsinkiin, jossa olen nyt saanut jatkaa touhuamista Ole se valo joka olet-kirjani ja Ihanan Elämän parissa. NIIN, SIIS ESIKOISKIRJANI ON NYT SITTEN JULKAISTU!! Ensimmäiset päivät Helsingissä tuntuivat aivan ihmeellisiltä! Oli mielenkiintoista seurata, että miten oma energiakeho reagoi kaupungin energiaan, kun viime vuosien historia on kuitenkin ollut sitä, että täällä ei oikein ole pystynyt pitkiä aikoja olla oman herkkyyden takia. Nyt on ilmeisesti kuitenkin jotain muuttunut, koska täällä olo on ollut suorastaan riemullista! Olen kävellyt pitkin kujia ja katuja vanhasta tottumuksesta, nähnyt ystäviä, käynyt katsomassa bändejä ja tehnyt paljon hommia. On ollut niin ihanaa! ♥ Ja Olga-muru on sopeutunut väliaikaiseen muuttoon niin hienosti, ei ole ollut mitään ongelmaa! Nyt ehkä enemmän jännittääkin sitten maalle paluu! :D Tosin en vielä tiedä milloin se tapahtuu, mutta kyllä se "käsky" sitten käy, kun aika on.
No niin, sitten tämän ajan energioista. En tiedä miten te muut olette kokeneet, mutta minulla on ainakin ollut varsin mielenkiintoisia oloja. On tuntunut, että samalla vaikka olen ollut paljon menossa, niin mitään ei kuitenkaan ole voinut suunnitella, vaan kaikki vastaukset ja ratkaisut on tuotu aina viime hetkellä. Nyt voi tulla yhtäkkiä isoja käännöksiä ja muutoksia aikatauluihin ja sovittuihin tapaamisiin, ja sitten on vain luotettava siihen, että olet juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Syrjäytä mielen vastustukset ja selitykset ja antaudu virralle. Mikään ei ole missään vaiheessa virhe.
On myös tuntunut, että aivan niin kuin kierrettäisiin jollain "ulkoradalla"! :D Siis tarkoitan, että jollain tavalla emme nyt ole enää missään normaaleilla perusradoilla ja kierroksilla, vaan aivan niin kuin katselisimme elämää jotenkin vähän kuin tarkkailijan roolista. Olemme mukana, mutta emme ole sekaantuneet siihen vanhalla tavalla, jossa yritämme aktiivisesti säätää kaikkea omalla järkeilyllämme. Tämä on ainakin minulla heijastunut ihan fyysiselläkin tasolla, jossa on välillä tuntunut, että pelkkä astioiden tiskaaminenkin meinaa tuottaa vaikeuksia: ei vain saa aikaiseksi tällaisia toissijaisia asioita! :D On kuin sielu kuuntelisi koko ajan aivan jotain muuta taajuutta ja toimisi sen mukaan.
Samalla elämme myös jotenkin tosi räjähdysherkkää aikaa. Pienikin tiedostamaton huolimattomuus sekaa päivän pakkaa komeasti. Asioista puhutaan nyt myös tosi suoraan ja kaunistelematta - senkin uhalla, että joku muu saattaa totuudestamme loukkaantua. On aika sanoa ääneen mitä ajattelee, sillä vain se palvelee pitkässä juoksussa sekä meitä itseämme että kaikkia muitakin.
Mutta nyt on minun aikani laskeutua takaisin peiton alle. ♥ Huomenna aamulla luvassa kirjapostitusta Tammella sekä Kirjamessut Helsingin Messukeskuksessa, jossa olen vieraana heti klo:12 Kirjakahvilassa. Tervetuloa moikkaamaan ja kuulemaan tarinaa kirjan synnystä!
Kaunista yötä ja toivottavasti nähdään IHANA ELÄMÄ-tapahtumassa lauantaina! ♥
Deepthi
ps.Olemme perjantai-aamuna Maicun kanssa vieraana Huomenta Suomi-lähetyksessä klo:08.50!!
ps.Olemme perjantai-aamuna Maicun kanssa vieraana Huomenta Suomi-lähetyksessä klo:08.50!!
TYKKÄÄ IHANA ELÄMÄ-TILAISUUDESTA FACEBOOKISSA!
TYKKÄÄ OLE SE VALO JOKA OLET-KIRJASTANI FACEBOOKISSA!
