Nyt olisi niin paljon kerrottavaa, että yksityiskohtien kertomiseen menisi valovuosia. Mennyt viikko on ollut jälleen aivan henkeäsalpaavan huikea, ja olen löytänyt Itsestäni niin suuria paloja, että henki lähtee. Tai siis palaa luokseni! :D On kerrassaan mahtavaa, miten Universumi tiputtelee vastauksia nenän eteen, kun vain uskaltaa pyytää. En voi olla muuta kuin nöyrän Kiitollinen kaikesta: olen saanut täydellistä energiaopetusta, kohdannut aivan uskomattomia Ihmisiä, saanut käsiini aivan mullistavia kirjoja, päässyt todistamaan tilanteita, jotka ovat vahvistaneet ajatukseni, ja joiden myötä eteeni on maalattu kokonainen uusi tietoisuus siitä mitä olen, mitä olen tullut tänne tekemään ja millä työkaluilla. En voi olla ottamatta työtä vastaan, vaikka tiedän jopa tämän samaisen työni takia tulleeni aikaisemmassa elämässäni totaalisen syrjityksi ja hylätyksi, ja saatan tulla nytkin. Mutta en voi olla muuta kuin olen.
Niin kuin et sinäkään. Elämääsi tiputellaan pikkuisia paloja, vinkkejä joka ikinen päivä siitä mitä olet. Huomaatko? Sitä mukaan kun olet valmis niitä vastaanottamaan, niiden ilmestyminen nopeutuu ja merkit suurenevat. Ja jonain kauniina päivänä ymmärrät Kaiken merkityksen, näet koko kuvan. Kuvan, joka on aiemmin näyttäytynyt pelkkinä irrallisina, kummallisina "sattumuksina" ja "tässä ei ole mitään järkeä"-ajatuksina. Ja yhtäkkiä Ihan Kaikessa on järkeä ja sattumukset muuttuvat asioiksi, joiden piti tapahtua, jotta eheytyisit ja löytäisit, muistaisit itsesi.
En tiedä, ovatko muut ihmiset tunteneet elämäntehtävänsä löytämisen niin pakottavana tarpeena, kuin minä olen. Voi olla, että kaikkien muiden elämä on hyvin antoisaa, rakkauden täyteistä ja ihanaa ilman tätä tietoakin, ja hyvä niin. Jostain syystä minulla on kuitenkin tämä tarve ollut hyvin pakottavana hyvin pienestä pitäen, ja olen myös hyvin pienestä pitäen alkanut saamaan aivan selviä merkkejä tehtävästäni. Nyt sen näen.
Minulla on ollut aina sisäinen tarve kannustaa muita ihmisiä löytämään Oma Voimansa. Mitä nuorempi olen ollut, sitä töksähtävämmin olen asian ilmaissut. Näin juuri pari viikkoa sitten itsestäni videon, jossa olin noin kuusivuotias. Järkytyin kielenkäyttöäni, käytöstäni, ilmeitäni ja olemustani. Olin hyvin määrätietoinen, kummallisen vakava ja vahva, suorastaan käskytin muita lapsia ja kerroin miten pitää olla. Ihmettelin vain, että MISTÄ tuo tulee?? Kunnes vastauksia on alkanut tippua eteeni.
Olin aina luontaisesti ryhmässä se, joka on keskipisteenä, jolla on langat käsissään, joka selvitti tilanteita, ja joka vaikutti muiden mielestä helposti jopa pelottavalta päsmäriltä, ylimieliseltä, "liian voimakkaalta" ja "kaikkitietävältä". Pidin myös jo ala-asteikäisenä luokkalaisilleni musiikintunteja, ja yläasteikäisenä lapsille liikunta- ja musiikkikerhoja. Minä olin myös se, joka yläasteikäisenä oli muista poiketen juomatta, koska koin velvollisuudekseni pikemminkin pitää huolta niistä jotka joivat. Minua pidettiin kummajaisena, kun en "osannut juoda", mikä lisäsi tietenkin ulkopuoliseksi jäämisen tunnetta. Olin silti ja ehkä juuri siksi myös usein lohduttajan roolissa, olkapäänä ja tukena, kun ystävilläni oli murheita. Olen näyttäytynyt varmasti ärsyttävänkin kaikkitietävänä, koska olen osannut nähdä jostain syystä asioiden sisään. Olen halunnut auttaa, koska olen aina rakastanut psykologointia, asioiden selvittämistä asioiden takana, ja sitä miten niihin pystyy itse vaikuttamaan omilla ajatuksillaan. Olen ollut superutelias ihmiskohtaloita kohtaan, halunnut aina vain ymmärtää enemmän, miten ihmismieli toimii, mikä mihinkin asiaan vaikuttaa, mistä meidät on tehty.
Lukiossa vielä ajattelin, että jos en saa tehdä musiikkia, niin minusta tulee varmastikin psykologi. Ainut ongelma oli se, että itse opiskelu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Minulla oli pikemminkin polttava tarve päästä toteuttamaan itseäni musiikin kautta. Olenkin aina sanonut, että Elämä on ollut minun Korkeakouluni. Ja sitä mukaa kun henkinen maailma on minulle alkanut avautumaan, se tunne on vain vahvistunut. Sitä kautta olen saanut Kaikki tärkeimmät oppikouluni ja läksyni ja päässyt opiskelemaan juuri niitä aiheita, jotka minua oikeasti kiinnostavat. Ei ole tarvinnut istua niillä tunneilla, jotka eivät tunnu oikeasti mielekkäiltä JA olen saanut edetä täysin omaa tahtiani. Muistan, miten yhdentekevältä tuntui istua yo-kirjoituksissa. Muistan ajatelleeni silloin, että en tule tarvitsemaan yo-todistusta elämässäni yhtään mihinkään. Niin vain oli, ja ihmettelin itsekin, että MISTÄ tällainen sisäinen varmuus tästä asiasta kumpuaa. Tiedostin menneeni lukioon vain sen takia, että se oli Musiikkilukio. Sielä pääsin rauhassa toteuttamaan itseäni, pääsin omieni pariin ainakin musiikin puolella. Toki olen huolestuttanut esim.perhettäni sillä, että minulla ei ole muuta kuin tämän kyseisen laitoksen paperi taskussani, "koska tässä yhteiskunnassa et käytännössä ole yhtään mitään ilman kunnon pätevyyttä ja todistusta siitä mitä olet".
Mä olen niiiiiin rimpuillut aina tätä ajatusta vastaan. Ehkä siksi olen nyt tässä. Kertomassa tarinaani. En tietenkään yritä sanoa, että koulunpenkillä opiskelu ei kannata tai on jotenkin vähempiarvoista. Se on todellakin juuri niiden juttu, jotka kokevat sen mielekkääksi, ja niin pitää ollakin. Mutta kukin meistä löytää polkunsa täysin omalla, uniikilla tavallaan. Eläköön! Haluaisin ihmisten löytävän sen Oman Sisäisen Viisautensa ja Vahvuutensa, joka kantaa, tapahtui ulkoisessa elämässä aivan mitä hyvänsä. Ja tarkoitan Aivan Mitä Hyvänsä. Olen yrittänyt ensin tiedostamattani, sitten tietoisesti koko elämäni työstää itseäni, löytää ensin itsestäni puuttuvat palat, jotta näkisin mahdollisimman selkeästi koko kuvan ja jotta voisin auttaa muitakin löytämään omat palansa, näkemään itsensä siinä kaikessa Kauneudessa jota todella olemme.
Tässä yhteiskunnassa ihmisiä hallitaan perinteisesti pelolla. Sen sijaan että meitä kannustettaisiin lapsesta lähtien kuuntelemaan ja kunnioittamaan omaa sisäistä ääntämme, seuraamaan sisäistä kutsumustamme ja kasvamaan arvokkaiksi, oman voimansa omaaviksi yksilöiksi, meidät tasapäistetään, yritetään asettaa yhteiskunnan asettamiin muotteihiin ja raameihin ja meillä ei saa olla omaa mielipidettä mistään. Ja heti kun jollain on, hänet piestään henkisesti joko oman perheen, suvun, työyhteisön tai minkä tahansa piirin toimesta, missä hän vaikuttaa. "Palautetaan ruotuun", koska muita pelottaa. Pelottaa, että tuo toinen tuokin tietoisuuteemme jotain, johon emme ole valmiita, jotain, joka hajottaa oman minäkuvamme.
Sen sijaan haluaisin ajatella, että sitä mukaa kun tulemme tietoiseksi omista, upeista voimistamme, otamme ne käyttöömme, ja pääsemme lopulta yhdistämään ne yhdeksi voimaksi, jolloin meillä on aivan uskomaton avain taivaallisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Yhteiskunnan, jossa ketään ei alisteta, kukaan ei kärsi, kaikilla on riittävästi kaikkea ja toisen menestys ei ole toiselta pois. Yhteiskunta, jossa luotamme omaan voimaamme, ja näemme, että olemme täydellisiä juuri näin. Yhteiskunta, jossa vallitsee rauha ja rakkaus.
Sain juuri päätökseen Doreen Virtuen kirjan Earth Angels. Suosittelen sitä erittäin lämpimästi kaikille, jotka ihmettelevät sitä kysymystä, että Miksi täällä olemme? Mikä on meidän tehtävämme? Mitä me olemme? Mutta varoitan, kirja saattaa räjäyttää tajuntasi. Laittaa järjestykseen elämässäsi sellaisia palikoita, joihin et aiemmin ole löytänyt päätä eikä häntää. Saattaa olla, että et ole enää entisesi kirjan luettuasi. Niin kävi minulle.Iloa ja Rohkeutta! Olethan se joka Olet! <3
Valohalein,
Deepthi
