Kyllä kun vois tämän ONNENTUNTEEN taas tallentaa!! Ja
tallennankin! :DDD Istun Turun Holiday Innissä aamupalalla, jo toisella
sellaisella. Ensimmäisen aamupalani olin syönyt ennen kuin käytiin äsken
Varsinais-Suomen Yrittäjien lehden toimittajan kanssa mun lempikallioilla
Ruissalossa tekemässä juttua. Oli todella kaunis, tyyni aamu, kaste oli vielä
maassa, aurinko alkoi pikku hiljaa heräillä ja luoda kajoaan meren pintaan.
Aivan mahtava päivän aloitus, vaikka uni painoi vähän vielä silmää. Innostuimme
nimittäin eilen illalla ystäväni kanssa valvomaan hotellihuoneessani aamun
pikkutunneille, haaveillen patikkamatkasta Santiago De Compostelaan ja katsoen
Yle Areenasta Löytöretki-nimistä dokumenttia kuuden hengen suomalaisporukan
matkasta kyseiseen vaelluskohteeseen. Taidettiinpa siinä muutama Intian kuvakin
katsoa... Dream On!
Jutunteon jälkeen tulin vielä toistamiseen tähän hotellin
aamupalapaikkaan. Yritin päästä kaupunkiin johonkin ihanaan kahvilaan, eli
Fontanaan, mutta siellä näkyi vasta siivoojat häärivän sisällä. Yllätin itseni
ajatuksesta, että odotin kahvilan olevan ilman muuta auki tähän aikaan viikosta
ja päivästä, että olin muka niin tottunut siihen Helsingissä asuessani.
Ihmettelin, että missä välissä musta oli tullut niin ”helsinkiläinen”!! (Kyllä,
maalaisen ”helsinkiläisyys” on pienestä kiinni! :D). Ai niin muuten, kävimme
ystäväni kanssa eilen myöskin baarissa, jota en muista milloin olisin viimeksi
harrastanut!! No, minä join tietenkin lempijuomaani kuumaa kaakaota
kermavaahdolla, en muuta, mutta suurin huomioni oli se, että pystyin jo OLLA
baarissa!!! En enää imenyt niitä kaikkia huojuvia energioita itseeni, vaan
onnistuin säilyttämään oman tilani, olla ottamatta muiden energioita itseeni. Violettiliekki
toimiii!!! Jihuuhh!! Mahdoin silti olla kummallinen näky mustassa
nahkarotsissani, intianlaukkuni kera ja adidaksen tossut jalassa lauantai-iltana
baarissa!!! :DD ”Lookkini” oli jotain boheemin rokkarin ja elämäntapaintiaanin
ja sunnuntaikävelijän välimaastosta! :DDD
Nyt, jutunteon jälkeen tähän aamupalapöytään istuutuessani
sydämen valtasi mieletön Onnentunne. Kun saisi aina olla ja elää näin, tehdä
hetken kerrallaan tien päällä todeksi tätä unelmieni elämää. En kaipaa kiinteää
kotia. Haluan tuntea olevani tässäkin suhteessa vapaa. Luopua viimeisistäkin
kalusteista, materiasta, seinistä ympärilläni. Koko ”tärkein omaisuuteni" mahtuu tähän yhteen
vieressäni olevaan mustaan kassiin. Vaihtovaatteet, ehostusvälineet, läppäri ja
kirja, joka on tällä hetkellä Paolo Coelhon elämänkerta. (Kuinka ollakaan
tässäkin tämä maailmankaikkeuden synkronismi: ystäväni alkoi eilen tosiaan
lämmitellä vanhaa haavettamme Santiago De Compostelasta tietämättä, että luen
juuri tätä kirjaa....) En "tarvitse" mitään muuta. Rakastan tätä, että saan istua
tässä rauhassa, antaa ajatusten lentää, edessäni rakastamastani Italiasta
muistuttava aamupala croisantteineen. Rakastan olla vapaa, tehdä näitä asioita
ihmisten parissa, laulaa, puhua, kirjoittaa, antautua jumalalliseen yhteyteen. Minulla on kaikki mitä tarvitsen.
Nyt saattaisi
tulla laulu. Mutta kohta alkaa lastenlaulukilpailun osakarsinta, jossa olen
jälleen palautteenantajana, joten joudun kohta lähteä. Mitä helmiä meillä
eilenkin oli Helsingissä kuultavana. Tekisi mieli sulkea lapsista jokainen
siipieni suojaan, jotta heissä säilyisi se kaikki kauneus ja herkkyys ja
puhtaus elämää ja lahjaansa kohtaan. Pienet laululintuset.
Illaksi kotiin. En malttaisi lähteä vielä. Rakastan tätä
kaupunkia, tämän henkeä, syvyyttä, ystäviäni, jotka täällä asuvat. Jos jonnekin
vielä Suomessa muuttaisin, muuttaisin tänne.
Mutta ehkä seuraavaksi lähden kuitenkin ulkomaille. Mutta en
ihan vielä. Kohta. Voisin elää vain huokeissa majataloissa. Ei tarvitsisi sisustaa eikä
kokata. On myösin ironista, että vaikka olen jossain vaiheessa haaveillut
omasta puutarhasta, niin näkisittepä kotini pihamaan nyt. Veljeni nauroi, että
”olet sitten kasvattanut voikukkapellon!!!!!” Kaunis puutarha on kaunis ajatus,
mutta käytännössä minussa ei näy puutarhurista häivääkään! Nurmikkoni on vasta
20cm pitkää. :D Mutta en malta ostaa mitään vehjettä, jolla nurmen saisi
tasoitettua. En halua ostaa yhtäkään vempainta nurkkiini. Tai jos vekotin
löytyisi parilla eurolla jostain kierrätyskeskuksesta, niin sitten voisin jo
harkitakin.
Antaa voikukkapeltojen kasvaa.
