Kello nakuttaa kovaäänisesti seinällä. Keittiön iso jääkaappi hurisee ja jostain kuuluu plop - plop - plop, niin kuin jättiläismäiset pisarat tippuisivat isoon tyhjään saaviin. Hiukan melkein pelottaa. Liian vilkas mielikuvitus. Kuvittelen, että keittiössä on joku...
Maria nukkuu untaan omaksi studiokseen rakentamansa lasi-ikkunaseinäisen soppensa lattialla ja Kimmo, Ape ja Mikko petasivat itselleen pedit tanssisaliin. Minä rakensin oman pesän kahvilan puolelle, asetin pesän reunoille tuoliseinät, joista yhden verhosin isolla beessillä huivilla, toisen Amman ohjelmasta ostamallani isolla oranssilla huivilla ja kolmannen mumman virkkaamalla jättiläismäisellä päiväpeitolla. Toin kotoa turvakseni viereeni myös suolalampun, suitsukkeita sekä Amman iloisen kuvan, jossa hän kohottaa kädet päänsä yläpuolelle niin, kuin hän tekee aina saapuessaan aloittamaan päivän darshania.
Nyt ollaan siis Pohjanmaalla, kotikyläni legendaarisella Koskuen Nuijalla, joka on sittemmin ristitty Tanssitalo Koskueksi. Täällä on nähty kaikki suuret tähdet aina Tapio Rautavaarasta lähtien silloin, kun talo eli kulta-aikaansa. Tällä kyseisellä lavalla minäkin olen käynyt ensimmäiset tanssit tanssimassa, ensimmäiset kuuluisat tähdet fanittamassa ja ensimmäiset tanssikeikat itsekin laulamassa. Voi niitä aikoja! Tänä päivänä talo on valitettavasti enää muisto noista ajoista, tanssejakaan ei ole järjestetty enää moniin vuosiin. Mutta muita tapahtumia kyllä, niin kuin viimeksi tänään, kun täälä oli seitsemänsataapäinen ihmisjoukko äitienpäivälounaalla - minä mukaan lukien.
Valoisin ajatuksin uuteen viikkoon!
Halein,
Kirsikka
