Istun uuden, kesäasuunsa pukeutuneen terassini tyynyin
pehmustetulla penkillä, ja aurinko on juuri laskeutumassa naapuritalon taakse.
Kylän ”poij’jat riia traktoriillansa erestaakasin”, taitaa olla kesähyrinät
rinnassa sielläkin. Hiljalleen alkaa tulla viileä. Silti juuri äsken mietin,
että vitsit, tässä on nyt kyllä niin täydellistä, että tähän voisi jäädä vaikka
yöksi, taivasalle, puiden läheisyyteen.
Ironista on, että kun olen ollut koko päivän poissa
koneelta, niin mieli on saanut olla niin rauhassa, että sieltä kumpuaa yhtä sun
toistakin kirjoitettavaa. Aamupäivällä istuin pitkään keskellä metsää ja annoin
ajatusten tulla ja mennä. Aistin joka solullani luonnon energiat ympärilläni ja
hengittelin niitä niin, että en tahtonut malttaa lähteä pois ollenkaan.
Kotiinpäästyäni aloin laittaa tätä terassia. Joogamatto on ollut täällä jo koko
alkuviikon kun olen tehnyt kevyitä joogatreenejä, ja nyt tuli sitten loputkin kalusteet. Etupihalta roudasin tämän
penkin, ja sisältä asunnosta rottinkisen lipaston. Lattiamatoksi pääsi
kunniapaikalle ashramista ostettu asana, meditaatiomatto, ja vanhat Indiskasta
ostetut tuikutkin löysivät vihdoin oikean paikkansa. Olen ostanut ne jo monta
vuotta sitten, ja yhteenkään asuntoon ne eivät ole tähän mennessä oikeasti sopineet. Mutta tänne ne
sopi niin kuin ne olisivat täällä aina olleet! Kaiken huipuksi sain vielä
Hannalta pari viikkoa sitten orvokkeja, ja Miia-Marialta tällä viikolla vielä
lisää orvokkeja, joten kyllä täällä nyt kelpaa! Ihan mieletöntä! Kiitos,
kiitos, kiitos!
Nyt olen sitten koko illan istunut tässä ja opiskellut lisää
Aura-Somasta. En tiedä mikä siinä nyt niin kovasti vetää puoleensa... tai
tiedän. Hessun kanssa aloimme puhua valon ja värien tärkeydestä Valon
Siivin-konserttien yhteydessä. Hessuhan luo meidän koko konserttitilaan aivan
taivaallisen värimaailman, ja ikivanhojen oppien mukaan jokaisella värillä on
myös oma säveltaajuutensa, jotka yhdistämällä saadaan aikaan voimaannuttavia,
eheyttäviä vaikutuksia. Luulen siis, että tällä opiskelulla on nyt jotain
tekemistä meidän konserttien kanssa, vaikkakaan minä en ole se joka ne värit
luo, vaan Hessu. Tai itse asiassa, koska kerran jokainen sävel on
tietynvärinen, niin silloinhan minäkin luon värejä. Tämän aiheen guru on
varmastikin maailmanlaajuisesti tunnettu Iasos. Hänen sivuiltaan löydät
taatusti muutakin erittäin mielenkiintoista, mm. näitä voimaannuttavia kuvia.
Ja jos haluat kokea siitä suomalaisen version, niin tervetuloa meidän Valon Siivin-konserttiin Seinäjoen Tangomarkkinoille 08.07. Toteutamme silloin
konsertin keskiyön spektaakkelina Seinäjoen Kaupunginteatterissa. Voin vannoa,
että koska Hessu oli talossa aikoinaan töissä 15 vuoden ajan ja näin ollen
tuntee talon pinnat kuin omat taskunsa, niin visuaalinen maailma tulee olemaan
päätä huimaava! Lippuja konserttiin saa Tangotoimistosta. Jos mennyt puoli vuotta onkin ollut hurjaa aikaa tässä ”heräämisessä”, niin on yksi asia, josta en ole vielä tohtinut puhua. Tänään luin kyseisen sanan Heidin blogista, ja se kirvoitti asian taas mieleeni, tai pikemminkin sai miettimään uudelleen tästä kirjoittamista. Ehkä se oli merkki, että nyt on aika.
Sana oli Ufot. Jos en ole aikaisemmassa elämässäni pitänyt
Jumalaa ”minään”, niin vieläkin pienempää roolia elämässäni ovat näytelleet
Ufot. Ei minulla ollut kosketusta kumpaankaan. Tosin muistan kyllä isältä aina
lapsena kyselleeni eräästä tähdestä, joka näkyi takkahuoneemme ikkunasta, että
miksi tuo vaihtaa väriään koko ajan ja se näyttää niin kuin se kieppuisi. No,
se tähti oli siellä joka ainoa ilta, joten se tuskin kuitenkaan oli ufo. Mutta
tämän tietoisuuden repeämisen jälkeen olen ilmeisesti aavistamattani auennut
myös näille asioille. Eikä asiaa ainakaan ole hidastanut se, että olen
”sattumalta” törmännyt viime kuukausina useisiin ihmisiin, joilla on näitä
samoja kokemuksia ja olen saanut kuulla heidän toinen toistaan uskomattomampia
tarinoita aiheesta.
Ensimmäinen ”yhteydenotto” tapahtui viime uutena vuotena,
kun palasin laivakeikoilta yöllä kotiin. Juuri ennen Jalasjärveä jostain alkoi
kuulua katkeamaton morsetusta muistuttava ääni.
Tiitata-tittaa-tiit-tiit-tiitata-tiit-tiit..... Enkä ollut autossa yksin, vaan
kanssamatkustajanikin kuuli sen. Hänellä on ollut näitä kokemuksia, joten hän
tiesi heti sanoa mistä on kyse. Samassa valtavan kylmät viimat lävistivät
meidät ja koko auton.
Sen jälkeen kotona on alkaneet valot räpsyä aivan miten
sattuu ja puhelin käyttäytyä aivan omituisesti. Olen saanut kuulla, että nämä
ovat kuulemma aivan normaaleja kontaktiyrityksiä. Niitä pitäisi nyt sitten vain
osata lukea, hiljentyä kuuntelemaan mitä tyypeillä on sanottavaa.
Tähän saakka tämä kaikki on hiukan pelottanut, aihe kun nyt
ei ole mitenkään tutuimmasta ja normaaleimmasta päästä! :D Mutta pari viikkoa
sitten toinen ystäväni oli yökylässä, ja lähdimme minun tapojeni mukaisesti
keskiyöllä kävelylle. Muistatko, kun olen kertonut, että joka kerta kun olen
lähtenyt tältä asunnolta lenkille, mun on pitänyt poiketa yhdelle pikkutielle,
joka avautuu keskelle peltoa ja josta näen ihan koko taivaan
silmänkantamattomin? No, nyt sillekin tuli selitys. Kävelimme ystäväni kanssa
pilkkopimeässä, emme kylläkään tuolla pikkutiellä, taivas oli sysiharmaa, ei tähden tähteä missään. Kunnes
ystäväni yllättäen pysähtyi, ja kääntyi kohti peltoa.
Ja siellä, taivaanrajassa, joka oli värjäytynyt punaiseksi,
näimme ison hohtavan valon. Se oli monta monta kertaa isompi kuin perinteinen
tähti, se välkkyi kullan ja valkoisen eri sävyissä, ikään kuin pyöri ja kääntyili, ja ystäväni sanoi, että tuo
on ufo. Ja minä siihen, että no ei varmasti ole!!!!!! Että miten niin, nehän
ovat vain jotain legendoja. Mutta sitten: valo alkoi liikkua edestakaisin,
välillä kiivaasti vasemmalle, välillä oikealle, välillä ylös, välillä alas ja
välillä kadoten kokonaan, vain saapuakseen takaisin näytille. Liike oli niin
selvää ja niin kummallista, että ei sitä enää järjellä selitetty lentokoneiksi
eikä tähdiksi eikä miksikään muuksikaan. Viimeinen todiste aiheeseen tuli oman
kehoni kautta. Se humahti yhtäkkiä täyteen suurinta rakkautta, ja
onnenkyyneleet valuivat pitkin poskiani kauan aikaa. En voi enää kyseenalaistaa
sitä elämää, joka on tämän meidän tietoisuutemme tuolla puolen. Ja hulluahan se
olisikin, kuvitella nyt, että me olemme ainoat asukkaat täällä universumissa!
Ja kyllähän ufoista on tietoa jo aikojen alusta, ja viimeisimpien tietojen
mukaan ei ole enää kovinkaan kaukana se aika, kun me kaikki näemme heidät, ja
voimme viimeinkin tehdä yhteistyötä tämän planeetan pelastamiseksi.
Tätä yöllistä seikkailua seuraavana yönä tulikin sitten
toisenlaisia tunteita. Kaikki egon möröt ja pelot hyökkäsivät kimppuuni, kun
ystäväni oli lähtenyt, ja olin yksin. Aivan hirveät pelkotilat valtasivat mieleni. Peiton
alle päästyäni vain rukoilin rukoilemistani ja tein kaikki mahdolliset
suojaukset, ettei kukaan nyt vain kidnappaisi minua ja että selviäisin aamuun
saakka hengissä. Ympäröin itseni jumalaisilla kuvilla, mantrasin ja vedin
peiton pääni yli niin kuin pieni lapsi pelätessään pimeää.
Aamuun mennessä kaikki oli kuitenkin kunnossa. Niin
kunnossa, että kun seuraavana iltana lähdin lenkille, ne ilmestyivät taas,
tällä kertaa kaksin kappalein. Nyt osasin jo toivottaa ne tervetulleeksi, eikä
tullut mitään pelkotilojakaan enää. Ei voi muuta sanoa, kuin että ”The Truth IS
Out There”. Kyllähän se tietenkin kaikenlaisia kysymyksiä herätti, isoimpana ehkä,
että minkä takia ne nyt näyttäytyivät, mitä ne yrittivät kertoa, ja että
tulisinko jonain päivänä näkemään heistä muutakin kuin tuon valon, ihan eläviä
hahmoja? On kyllä erittäin mielenkiintoista, että mitä täällä maailmassa alkaa
tapahtua, kun he ihan oikeasti alkavat näyttäytyä isommillekin massoille.
Ja siitä pikkutiestä. Tajusin, että matkat sinne ovat olleet nimenomaan tätä ufoihin valmistautumista. Joka kerta olen oikein
odottanut, että ”no näkyisi nyt jotain”. Mutta olen varma, että ne eivät ole
uskaltaneet näyttäytyä, kun olen yksin. Se olisi ollut mulle liian iso juttu,
shokki. Mutta nyt kun ystäväni oli mukana ja hällä on todella vahvoja
kokemuksia näistä asioista, niin he ilmeisesti kokivat selustansa olevansa
turvattuja, että ymmärtäisin heidät oikein. Tervetuloa vaan, kyllä me kaikki
tänne mahdutaan! Ja niin, jos tarkkoja ollaan, niin tässähän he ovat koko ajan,
emme vain näe heitä. Voi meitä rajoittuneita! :D Jos sinua kiinnostaa aihe,
niin ainakin Saul kirjoittaa näistä todella monipuolisesti, ja toinen tietämäni
guru alalla on Kalevi Riikonen.
Nytpä vielä yöjoogat ja -teet tässä terassilla, ja sitten
suihkun kautta unille. Huomenna on jälleen yksi kuvaussessio, ja sitten alankin
valmistautumaan viikonlopun reissuun, joka on tällä kertaa
Konnevesi-Kaustinen-Kokkola-Jalasjärvi-akselilla. Eli Aivan Ihanaa! <3
Kokkolassa otamme Anne-ystäväni kanssa levykansikuvat. Eilen löysin Seinäjoelta
siihen tarkoitukseen tosi kauniin, silkkisen, Atlantis-värejä heijastelevan
mekon. Menemme kuvaamaan merenrantakallioille, joten siitä tulee aivan ihanaa!
Alla vielä pari kuvaa, joissa mielenkiintoisia yksityiskohtia. Olen nyt vuoden verran kuvaillut öisin salaman kanssa, ja nykyisin kuvissa näyttäytyy joka kerta milloin enkeleitä, milloin luonnonhenkiä ja milloin mitäkin. En osaa tulkita, mikä pallo mitäkin edustaa, mutta onhan esimerkiksi Diana Cooper kirjoittanut juuri vähän aikaa sitten kirjan näistä asioista, ja hänen sivuiltaan voi myös nähdä ympäri maailmaa otettuja kuvia.
Sillä välin kun latasin nämä kuvat tähän, niin taivaalle aivan suoraan eteeni ilmestyi jälleen kirkas, iso valo. Olen nyt seurannut sitä, ja se on liikkunut tällä välin koko ajan oikealle. Edessäni on kolme puuta. Ilmestyessään he olivat vasemman puoleisen puun päällä, ja nyt he ovat jo reunimmaisen, oikeanpuoleisen puun päällä. Ja ei, taivaalla ei ole muita tähtiä. Harmi, että mun kamera on niin vanha, sillä ei oikein saa tuollaisista kohteista kuvia. Laitetaan siis uusi "tilaukseen", niin saa nää tyypitki paremmin kuvattua. Mutta alla ainakin yritys kuvan saamiseksi. Oikean puoleisen puunlatvan ja antennin välissä on valopilkku, joka kuvassa näyttää tietenkin pieneltä tällä kameralla otettuna, mutta on livenä ihan selvästi silmin havaittava.
Alla vielä merkillinen kuva, jonka olen ottanut viime keväänä. Jos oikein tarkasti katsot, niin voit erottaa harmaiden pallojen keskellä kasvot, mun mielestä ihan samanlaiset, mitä oli lapsena niissä salmiakkipääkalloirtokarkeissa! :D No, en tiedä mikä tämä on, joku sanoi, että luonnonhenkiä, mutta tiedä häntä. Mielenkiintoinen joka tapauksessa.
Mutta nyt on aika pistää kone kiinni. Toivotan sinulle kaunista yötä ja levollisia unia! <3
Olkoon Rakkaus kanssamme.
Valohalein,
Deep
