LIISAN AIKAA: VALITSE KUUSI MAHDOTONTA ASIAA JOIHIN USKOA
Kirjoittanut Caroline Myss ( www.myss.com)
1.4.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Olen Liisa-fani. Rakastan kirjaa "Liisa Ihmemaassa" ja olen rakastanut aina. Kellarini portaat on maalattu kaninkoloksi ja minulla on kokoelma Liisa-taidetta ja Liisa-kirjoja, koska ymmärsin varhain arkkityyppisellä tasolla "Liisa Ihmemaassa" ja "Liisan seikkailut Pelimaassa" -kirjojen viestin.
Liisa on seuralaisenamme niihin moniin mielettömiin näkemyksiin, ideoihin, politiikkoihin, käytäntöihin, uskomuksiin ja aseteisiin, jotka ovat yhteiskunnan ja todellisuutena näkemämme taustalla. Ja miten pitkä ja järjetön onkaan se uskomusten lista, joiden totuudenperäisyydestä, tärkeydestä, todellisuudesta ja kiireisyydestä olemme hyvin vakuuttuneita. Siksi kuulin yhtenä päivänä sattumalta erään naisen kuntosalilla sanovan ystävälleen: "Minun on pidettävä kiirettä. Jos en saa tätä raporttia kollegoilleni, työstämästämme sopimuksesta tulee pannukakku."
"Miten järjetöntä", ajattelin. "Jos tuo raportti olisi niin tärkeä ja jos olisit niin tärkeä tuolle sopimukselle, niin mitä ihmettä teet kuntosalilla?" Typerä, typerä tyttö. Ja ajattelin, että nyt hän ryntää pois salilta "kaikessa on kyse minusta" -tilassa. Se oli "Liisa-hetki" jos koskaan - ja minun maailmassani on monia, koska näen niin paljon "pelilasin läpi". (Peililasin läpi näkeminen vaatii, että kääntää kaiken ja tarkastelee kaikkea vastakohdan kautta. Jos jokin näyttää monimutkaiselta, näe se yksinkertaisena. Ihmiset etsivät aina "jotain". Huomatkaa tämä klassinen lause "Peilimaasta": "Toivon, että voisin nähdä ei-mitään yhtä hyvin kuin sinä." Nerokasta…)
Elämme maailmassa, joka kerrassaan rakastaa menemistä väärään suuntaan. Esim. elämme yhteiskunnassa, joka luottaa täysin rationaaliseen mieleen "todellisuuden" järjestämisessä. (Ensinnäkin vain katsokaa, mitä rationaalinen mieli on saanut aikaan: sotia, aseita, biologisia tuhoamisvoimia, ympäristökatastrofeja, petollista politiikkaa, uskontojen mädännäisyyttä, vääriä jumalia ja tekaistuja uskonnollisia myyttejä, kummallisia näkemyksiä siitä, mikä on todellista ja mikä ei - kuten luomisoppi.) On käsittämättömän mieletöntä, minkä kaiken uskomme olevan totta ja miten kuitenkin käyttäydymme kuin "sivistyneet" ihmiset - puhumattakaan siitä, miten määrittelemme "sivistyneen". Mutta tämä riittää jo… saatte siitä kuvan.
Hypätäänpä takaisin Lewis Carrolliin ja hänen taikaansa. Hän ilahdutti tekemällä satiiria rakkaussuhteesta, joka viktoriaanisen yhteiskunnan jäsenillä oli itsensä kanssa, ja erityisesti heidän hienosteluriippuvuudestaan. Hän tarkasteli sitä, mitä ylempi luokka ei kestänyt tutkailla itsessään, mikä oli periaatteessa sen oma ylenpalttinen elämäntyyli, asenteet sekä hyvin ylläpidetyt ennakkoasenteet maailmasta - ja sen täytyi pysyä sellaisena pitääkseen heidät tyytyväisenä. Mutta juuri tämä riippuvuus omasta suljetusta mukavuusalueesta saa ihmisen tulemaan juuri sellaiseksi, miltä hän uskoo elitistisen elämäntyylin ja etuoikeuden suojaavan häntä: ahdasmielinen, epärationaalinen, peräänantamaton, epärealistinen ja täysin vailla kosketusta muuhun maailmaan. Toisin sanottuna, mitä enemmän ihmisellä on menetettävänä, sitä vähemmän todennäköisesti hän toivottaa tervetulleeksi muutoksen tai ottaa vastaan mielikuvitusmaailman.
Sosiaaliset ja poliittiset vallankumoukset ovat aina alkaneet ruohonjuuritasolta, koska "huipulla" olevilla on eniten menetettävää. He eivät näe mitään syytä yhteiskunnan muuttumiselle, koska sieltä katsottuna missä he ovat (Wall Street), kaikki näyttää olevan hienosti. Esim. ne jotka voivat kuvitella energiateknologiaa ja ovat yllyttäneet auto- ja muuta teollisuutta vuosikymmenten ajan investoimaan energiateknologiaan, ovat tehneet sen useista syistä. Niiden joukossa ovat seuraavat kaksi. Ensinnäkin, he voivat nähdä "käsikirjoituksen" öljyyn perustuvan talousmuurin heikkenemisestä. Eli meidän on siirryttävä vaihtoehtoisten polttoaineiden suuntaan. Mutta toiseksi, nämä visionäärit voivat yksinkertaisesti kuvitella mahdottoman. Nämä ovat ihmisiä, jotka eivät pelkää ottaa riskiä ja mennä sinne, minne muut eivät vielä ole menneet ajatuksissa, teoissa ja kyllä, talousresurssien investoinnissa.
Carl Jung rakasti mielikuvitusulottuvuutta. Hän saattaa hyvinkin olla aikamme tämän alueen mestarilöytöretkeilijä. Hänellä mielikuvitukseen sisältyi väylä psyykeen ja arkkityyppiemme sisäiseen ääneen. Aktiivinen mielikuvitus oli oleellinen työkalu, jonka hän esitteli kommunikointiyhteyden muodostamiseksi tietoisen ja tiedostamattoman itsen välille. Juuri siinä meillä on jotain mahdottomaksi kuviteltua: kommunikointiportaalin avaaminen tietoisen ja tiedostamattoman itsemme välille. Tämä saattaa olla vähän itsenne edelle menemistä, mutta sellainen mega-ajatus täyttää mahdottoman kuvittelemisen vaatimuksen, jos olette koskaan miettineet sellaiseen hankkeeseen ryhtymistä.
Mahdottoman kuvitteleminen - miten herkullinen ja positiivisesti lumoava näkemys. Ja kuitenkin mielikuvitusulottuvuus on kerrassaan uhkaava paikka sellaiselle, joka pelkää tutun kadottamista. Lapsena mielikuvitusmaailma on hyväksyttävä leikkikenttä, koska lapset eivät ole rationaalisia ja lapsen mielikuvitusta pidetään söpönä - tiettyyn rajaan saakka. Lapsilla oletetaan olevan mielikuvitusasioita - jonkin aikaa. Teknisesti ehkä voidaan sanoa, että lapsen psyykkiset rajat ovat vielä "huokoisia", siksi he ovat mielikuvituksen "hallusinaatioiden" kohteena. Näihin sisältyvät esim. mielikuvitusleikkikaverit ja kenties keijun tai haltian näkeminen toisinaan. Myös pimeitä henkiä voi ilmestyä. Mutta lapselle luultavasti kerrotaan, että nämä ei-fyysiset vierailijat eivät ole todellisia, ne ovat vain mielikuvitusta. Näin ollen hiekkaan piirretään jo varhain viiva: se mitä tulee mielestä, on todellista, ja se mitä tulee mielikuvituksesta, on, no mielikuvitusta. Se ei ole todellista, se on jonkin asian "huiskaus" - se ei ole muuta kuin leikillinen ohikiitävä ajatusmuoto.
Taatusti mielessä on "huiskauksia" koko ajan, ideoita jotka kulkevat sieltä ja täältä, mutta koska sellaiset ajatukset tulevat mielestä, nämä eivät ole samanlaisia "mielikuvitusajatuksia", koska ne voivat ehkä olla käytännöllisiä tai todistettavissa olevia tai sovinnaisia. Arvo tehdään selväksi hyvin nopeasti pikkuihmisille: jos aiot tutkia mahdottomia, varmista, että kyse on "käytännöllisestä mahdottomasta" ja että ideasi voivat ratkaista ongelmia tai lisätä tuottavuutta tai voittoa jossain. Ideointi vain ideoinnin hauskuuden vuoksi on epäkäytännöllistä! Mielikuvitustulojen haaskaamista - ei niin, että joku kuvittelee tai visualisoi tuloja, tai kenties ihmiset tekevät niin. Mutta ovatko sellaiset ajatukset oikeastaan kuvittelua vai ainoastaan toivomista? Tämä kysymys johtaa meidät tärkeimpään kysymykseen: osaavatko ihmiset todella pudota kaninkoloon? Lopulta, sehän on taito eikä sattuma.
Kaninkoloon putoamisen taito
Olen ekspertti putoamaan kaninkoloon. Elän mielikuvituksen ja mahdottoman maailmassa. Luotan siihen, että mielikuvitus täyttää minua ideoilla jatkuvalla syötöllä. Jos eläisin tavallisessa maailmassa, hajoaisin välittömästi, koska se on täynnä syitä, miksi ideat eivät voi onnistua, sekä epäonnistumisen haavoja ja tuskallisia muistoja, mikä muistuttaa ihmisiä siitä, että heidän pitäisi elää pelokasta elämää, inspiroivan elämän sijasta. Itse asiassa tätä kirjoittaessa eräs ystävä soitti liiketoimintaan liittyvässä asiassa, mutta kohtaamisemme lämmittelyssä hän kysyi, mitä olin tekemässä. Kerroin hänelle kirjoittavani artikkelia, joka perustuu Liisaan Ihmemaassa. Hän kysyi, pidinkö elokuvasta. Sanoin: "En oikeastaan ja luulen, ettei myöskään Lewis Carroll olisi välittänyt siitä. Liisan oli tarkoitus kiehtoutua Ihmemaasta eikä pettyä hahmoihin, jotka vihainen Punainen kuningatar kukisti." Hän kysyi, miksi rakastin Liisaa niin paljon, ja jatkoin ja jatkoin monista syistäni ja toin Liisan viisautta jopa Washingtonin politiikan hölynpölyyn - mikä ei ollut ollenkaan vaikeaa. Mutta kaiken tämän jälkeen hän sanoi: "Minulla on idea" ja menimme mielikuvitusulottuvuuteen, maailmaan joka odottaa luomista, ideoihin jotka odottavat vain tilaisuutta inkarnoitua.
Putoaminen kaninkoloon vaatii kykyä päästää irti ja sallia mielikuvituksensa lentää, mikä antaa muodon ja vision mahdollisuuksille ja mahdottomuuksille - ennen kuin antaa mielensä sanoa, että ne ovat järjettömiä, naurettavia, liian kalliita ja sitten viimeisenä iskuna: "Mitä ihmiset sanovat?" Mitä te välitätte siitä, mitä ihmiset sanovat? Minä en ole koskaan välittänyt - ja se on kaninkolon suuri salaisuus. Teidän on päästävä yli sen pelosta, mitä muut ihmiset ajattelevat. Sillä mistä ihmeen syystä välittäisitte siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat?
Selvyyden vuoksi, puhun tässä luovista ideoista, en vastuiden pakenemisesta, suurien velkojen ottamisesta, huumeiden piikittämisestä tai toisilta varastamisesta. Ollaanpa siis realistisia siinä, mistä puhun, kun sanon, ettei kannata välittää siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Päässäni ei vielä viiraa ja jalat ovat tiukasti maassa - muttei mielikuvitukseni. Tälle osalleni annetaan täysi vapaus mennä paikkoihin, jotka ovat tuntemattomia ja tunnettuja minulle. Tähtäimeni on ideoiden, omaperäisen ajattelun ja luovuuden ulottuvuus ja pääsy sielun syviin resursseihin, mistä kumpuaa karisma tai ainutlaatuinen luomisarmo. Visionäärit ja luovat nerot tuntevat tämän sisäisen pyhäkön, kuten tuntevat myös runoilijat, kirjailijat sekä tieteen edelläkävijät. Täällä Emily Dickenson asusti kuten myös Shakespeare, Mozart, Bach, Einstein, Thomas Jefferson ja Benjamin Franklin. He kaikki putosivat kaninkoloon. He kuvittelivat maailmoja, joita ei vielä ollut olemassa, ja he omistivat elämänsä noiden maailmojen inkarnoimiseen. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että he kuvittelivat yli kuusi mahdotonta asiaa joka aamu ennen aamiaista.
On helppoa kertoa, kenellä on sitä, mitä vaaditaan matkaamiseksi omaan kanikoloonsa. Keskustelussa ihmiset sanovat sekuntien aikana jotain, mikä paljastaa, ovatko he rohkeita vai pelokkaita tai kulkevatko he periaatteessa koko ajan takaperin. He paljastavat pian, onko heillä hengen sisua tutkia tuntematonta elämässään vai onko heidän useimpien päätöstensä tarkoituksena pitää kaikki ennallaan. Takaperinkulkijat eivät voi koskaan löytää omaa kaninkoloaan. Heidän pitää tyytyä lukemaan Lewis Carrollia ja vain toivomaan, että heidän elämänsä olisi erilaista. Heistä on vaikeaa tunkeutua mielikuvitusmaailmaan, koska toivomisen ja kuvittelemisen välillä on suuri ero.
Toivominen versus mielikuvituksen voima
Toivomisella on vähän, jos mitään, todellista voimaa. Se on mietiskelevää parhaimmillaan ja ohikiitävä ajatus tai kuvitelma heikoimmillaan. Toive on tilapäinen lumous, mistä puuttuu selkäranka ja substanssi vetämään puoleensa luovaa elämänvoimaa.
Toisaalta taas mielikuvitus vaatii ponnistusta, energiaa ja se saa aikaan merkittävän määrän tunne- ja psyykkistä reagointia, kun saadaan yhteys suureen ideaan. Yhdistyminen ainutlaatuiseen visioon on sama asia kuin tuntemattoman armolatauksen syöksyminen järjestelmänne läpi. Hetkessä se tunkeutuu järkeenne, tunteisiinne, mieleenne, sanastoonne - arkkityyppinen dynamiikkanne muuttuu uuteen symbolismiin, mikä muuttaa ymmärrystä kosmoksesta. Voitte tuntea tuon idean, tuon vision voiman saavan otteen teistä, kun se kulkee veressänne kuin uusi huume, mikä pääsee hermostoonne. Ja sitten se lukkiutuu psyykeenne. Se on teidän. Lataus on valmis ja olette korkeuksissa, mitä ei voi selittää sellaiselle, jolta ei ole koskaan vienyt jalkoja alta jännitys yhdistymisestä omaperäisen ajattelun ulottuvuuteen. Tämä on rakkaussuhde, mitä ei voi verrata mihinkään maan päällä, koska se ei ole maasta. Mutta pian on - siitä tulee teidän tehtävänne mielikuvituksen "astiana".
Omaperäinen ajattelu luhistaa sellaisen, joka ei tee vaadittavaa ollakseen astiana asioille, mitä toiset eivät voi nähdä tai ymmärtää. On oltava sellainen, joka pystyy olemaan väärinymmärretty tai pitämään omaa luovaa yritystä tai käsittelemään visiota, mitä toiset eivät voi ymmärtää. On oltava riittävän vahva uskoakseen yksin - ja pitkään - johonkin sellaiseen, mitä toiset eivät pysty kuvittelemaan. Monet ihmiset ovat kyenneet siihen, mutta useimmat ihmiset eivät pysty seisomaan yksin mielikuvituksen vaativassa ulottuvuudessa. Niinpä he elävät fantasioiden ja mietiskelyn vähäisemmässä maailmassa.
Mitä jos todella voisitte pudota kaninkoloon? Putoaisitteko? Eikö se houkuttele edes vähän - tai kenties vähän enemmänkin? Eikö olisi ihanaa päästää itsenne irti ja kaatua omaan suureen tuntemattomaanne - tuntemattomaan, mikä on oma ei-kuviteltu elämänne, mutta jonka voisitte kuvitella, jos putoaisitte kaninkoloon? Tiedätte, että rakastaisitte sitä.
Voisitte sanoa itsellenne, että tämä on vain peliä - joten sanotaan, että se on vain peliä. Okei, putoaminen kaninkoloon on vain peliä. (Mutta jos ei olekaan? Minun oli pakko sanoa tämä - oli vain pakko.)
Putoaminen kaninkoloon vaatii, että asutte mielikuvitusmaailmassanne. Mutta asukaa siinä todella. Hoivatkaa sitä. Ja tässä on haastava osa: teidän on tehtävä, mitä luovuutenne kutsuu teitä tekemään, synnyttääksenne ideat, joita kuvittelette. Ne eivät vain putoa taivaalta. Esim. kirjat eivät kirjoita itseään. Suuria löytöjä ei vain tapahdu lääketieteessä. Runoilijat itse asiassa hikoilevat runojensa eteen, vaikka he olisivat täysin kyllästettyjä mielikuvituksen armolla. Teidän on ymmärrettävä, että muodostatte työkumppanuuden mielikuvituksenne kanssa. Ajatelkaa sitä, ettei koskaan muodosteta työkumppanuutta toiveen kanssa - miten järjetöntä se olisikaan? Sadut johtavat aina henkilön uskomaan, että vain toive tekee kaiken työn. Ihan oikeasti, toive ja joukko keijuja ja ihmiset uskovat tähän enemmän kuin mystiseen tietoisuuteen. Ja puhutaan järjettömyydestä???? Joka tapauksessa - mahdotonta joka on täysin mahdollista.
Uskominen kuuteen mahdottomuuteen päivässä
Muuten, tämä saattaa olla hauskin harjoitus, minkä olen koskaan antanut teille. Älkää vastatko näihin kysymyksiin nopeasti. Nopea vastaaminen merkitsee, että te ette halua pohdiskella näitä kysymyksiä, joita teiltä ei ole koskaan ennen kysytty. Siksi ette voi mitenkään tietää oitis oikeaa vastausta päästänne. Nämä kysymykset vaativat pohdiskelua. Ja ne ovat kysymyksiä ja etsitään vastakaikua eikä "vastauksia".
1) Määrittele, mikä on mahdotonta ja mahdollista sinulle. Olet sanonut itsellesi: "Se on mahdotonta." Mistä puhuit sanoessasi niin ja miksi "se" oli mahdotonta? Liian suuri riski? Vaati liian paljon rahaa? Ottaisitko riskin, että näytät typerältä?
2) Mikä on avainero siinä, minkä näet mahdolliseksi tai mahdottomaksi? Sinun on vietävä tämä kuvaus seuraamuksiin saakka. Eli mitä olisivat niiden asioiden seuraamukset elämässäsi, jotka olet julistanut mahdottomaksi - koska seuraamukset tunnistamalla annat nimen sille, mitä todellisuudessa pelkäät kokea.
3) Jokainen kulkee takaperin, koska jokaisella on historia. Tavoitteena on nyt määritellä, miten usein kuljet joka päivä ajassa taaksepäin. Koko päivän? Suurimman osan päivästä? Toisinaan?
4) Onko suurimmassa osassa päätöksistäsi tavoitteena pitää elämäsi entisellään vai tuoda muutosta? Mikä on päätöstesi perustelu: turvallisuus vai uudet kokemukset ja seikkailu?
5) Onko sinulla tapana sivuuttaa toisten luovat ajatukset ja etsiä, miten ehdotetut ideat eivät toimi, sen sijaan että etsisit, miten ne toimivat?
6) Onko elämässäsi jonkin osa, missä haluaisit siirtyä eteenpäin, ja sitä auttaisi uskominen kuuteen mahdottomaan asiaan?
Kuuden mahdottoman asian kuvitteleminen
Aloita mistä tahansa. Tai voit muodostaa kaikki kuusi ideaa jonkin strategian ympärille, mikä tukee halua johonkin läpimurtoon. Kuvittele elämässäsi jotain, minkä haluaisit olevan toisin. Kuvittele esim. jotain järjetöntä tai tekeväsi jotain, mitä et ole koskaan ennen tehnyt. Esim. kuvittele pukeutuvasi johonkin, mitä olet aina halunnut, tai kuvittele puhuvasi naapurille, mitä et oikeastaan halua tavata, tai kuvittele kiipeäväsi puuhun.
Tässä on tämän harjoituksen varsinainen pointti. Nämä kuvitelmat ovat symboli Liisan Valkoisesta kuningattaresta - puhtaasta uudesta ajattelusta. Ajattele Punaista kuningatarta mielesi aggressiivisena osana, joka tulee taistelemaan puhdasta ajattelua, puhdasta mielikuvitusta ja puhdasta luovuutta vastaan. Punainen kuningatar yrittää aina tuhota luomislahjan, koska Punainen kuningatar edustaa vastustusta kollektiivisessa tiedostamattomuudessa sekä ulkoista maailmaa ja omaa sisäistä sabotoijaa, joten sinun on kohdattava tuo voima sisäisellä taistelukentälläsi. Jos voit tarttua siihen, niin voit ymmärtää, että mahdottoman kuvitteleminen on monitasoinen harjoitus, mikä esittelee sinut mielikuvituksesi ja luovuutesi voimalle sekä sisäiselle sabotoijallesi.
Mutta kuvitteleminen ei perimmiltään riitä. Sinun on tehtävä enemmän, kuin vain kuviteltava. On toimittava sen mukaan, mitä kuvittelet. Sinun on tuotava se esiin ja annettava sille elämä. "Mahdoton" vaatii valppautta, omistautunutta huomiota ja jatkuvia rohkeita valintoja sekä valmiutta antaa elämäsi muuttua "mahdottomiin" suuntiin - suuntiin jotka ovat pohjoisen, idän, etelän ja lännen tuolla puolen. Kuvittele se.
Miten usein sinun pitäisi tehdä kuuden mahdottoman asian lista? Se riippuu siitä, miten uskalias olet ja miten rohkea mielikuvitus sinulla on. Tässä suhteessa ei ole mitään sääntöjä. Sinä päätät. Minun listani on loputon.
Vain anna palaa. Astu mahdottomuuksien ulottuvuuteen. Yksi herkullisimmista Emily Dickensonin kirjoittamista lauseista oli: asu mahdottomuuksissa. Hän ilmeisesti asui kaninkolossa. Ei mikään ihme, että hän on suosikkirunoilijani.
Rakkautta,
Caroline
-----------
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
