En ole saanut tänään mitään aikaiseksi! :DDDD
Kunnes äsken oivalsin, että ehkä nyt oli jo sen aikakin! Olen ollut "käytettävissä" ja työstänyt ja "hoitanut" asioita nyt yhtä soittoa ties miten monta kuukautta, ja yhtäkkiä OLEN ONNISTUNUT HUOMAAMATTANI PITÄMÄÄN LEPOPÄIVÄN, pitämään "luukut" kiinni ja sitten vielä ihmettelen sitä!! :D Mulle kun viikonpäivillä ei ole tuon taivaallista merkitystä, niin olen ollut käytännössä "töissä" 24/7, koska sydämestäni Rakastan kaikkea sitä, mitä Elämäni pitää sisällään, en malta olla olematta "töissä". Kun avaan aamulla "luukut", niin asioita alkaa tapahtua; meilit laulaa, puhelin soi monta kertaa päivässä, yhtenä hetkenä järjestän levyn äänityksiä, toisena suunnittelen enkeli-iltoja, kolmannella nuotinnan uusia keikkabiisejä, kirjoitan tätä blogia tai uusia biisejä, suunnittelen uusia yhteistyökuvioita, järjestelen keikkoja, buukkaan bändiä, mietin levykuvauksia, kurssitan itseäni, joogaan, meditoin, teen energiahoitoja, käyn kävelyllä, hoidan firma-asioita, opiskelen itseäni, käyn keikoilla, laulan bhajaneita.... <3 Mulla ei ole erikseen työ- ja vapaa-ajalla tehtäviä asioita, vaan ne kaikki ovat yhtä iloista sekamelskaa aamusta iltaan, ne kulkevat päivän aikana lomittain ja päällekkäin vuorotellen päätään nostaen, ja kukin kuitenkin jollain tavalla toiseensa liittyen ja kietoutuen. Teen asioita sitä mukaa, kun ne tähän "eteen" tuodaan, ja koko ajan on "anturit pystyssä". :D Mulla ei ole mitään aikatauluja eikä deadlineja, luotan siihen, että kaikki asiat tapahtuvat juuri jumalaisessa järjestyksessä, ja ihmeellistä kyllä, kaikki on aina valmista siihen mennessä, kun pitääkin olla.
Entisessä elämässäni tästä kaikesta olisi ollut hirveä stressi, josta olisi puhjennut migreeni vähintään kerran viikossa. Olisi pitänyt olla tarkat "to do"-listat ja päässä jyskyttäisi, että kiire kiire! Luonnollisesti mun pitäisi olla myös väsynyt. Ja kaiken lisäksi: ulospäinhän elämäni näyttää siltä, että vain vetelehdin kotona, olen työtön ja linnoittautunut neljän seinän sisälle ja käy keikalla vain joskus ja jouluna. Melkein kuulen naapurien kuiskivan, että "Kai se on jotenkin hurahtanut". Noot! :D Tai jos hurahtamista on se, että on löytänyt oman äänensä, niin SITTEN olen hurahtanut ja PAHASTI. Piru minut periköön! :D
Mutta, tänä aamuna tajusin jotain kun heräsin: tämä on toistaiseksi elämäni viimeinen päivä, kun saan elää näin, täysin vain itselleni ja Jumalalleni omistautuen, omassa hiljaisuudessani, neljän seinän sisällä. En tiedä mitä on tapahtumassa, mutta tunnen luissani ja ytimissäni saakka, että huomisesta lähtien jotain muuttuu.
Se voi nousta siitä, että ensi kuun kalenterini näyttää totaalisesti erilaiselta, mitä se on näyttänyt sitten viime marraskuun, kun se oli täynnä "virallista" ohjelmaa. Nyt kalenteriani on "ulkoisesti" pidetty melkein täysin tyhjänä viimeisen puoli vuotta, ja tiedän kyllä tarkoituksenkin. Mulle on annettu valmistautumisaika, mua on kypsytetty tehtävääni, annettu lisää työkaluja. Niitä työkaluja, joita en olisi tavoittanut jos olisin elänyt "normaaliarkea". Ja täsmennän nyt, että joku muu olisi varmasti oikein hyvin tavoittanut nämä asiat normi kahdeksasta neljään arkeakin elämällä, mutta minulta se ei olisi onnistunut. Ja jos vielä ajattelee asiaa rahallisesti, niin eihän tässä ole mitään järkeä, eikä tämän olisi pitänyt olla mulle mitenkään mahdollista, olla näin.
Mutta jo prosessin alussa päätin, että en lähde enää hakemaan töitä muualta, vaikka painostus ulkopuolelta onkin ollut välillä sietämätön. Olen tehnyt sen liikkeen pari kertaa aiemmassa elämässäni, ja joka kerta se on vain pitkittänyt kasvun mahdollisuuttani, tuonut tullessaan lisämutkia matkaan, vienyt kauemmaksi siitä tehtävästä, jota olen Oikeasti tullut tänne tekemään. Olen ollut Helsingissä asuessanikin töissä mm.eri vaatekaupoissa, mikä olikin ihan kivaa ja rahaahan siitä sai, mutta sydän paloi silti koko ajan aivan muualle.
Mutta viime vuoden lopulla tein henkimaailman kanssa sopimuksen, että en lähde enää poukkoilemaan, vaan siivoan elämästäni kaiken ylimääräisen pois mikä ei palvele Tarkoitustani. Luotan siihen, että he kyllä tuovat mulle kaiken minkä tarvitsen. Ja niin on käynyt, sekä ulkoisesti että sisäisesti. Ulkoisesti toki saattaa edelleen näyttää siltä, että teen "vähän kaikkea", mutta itse kuitenkin tiedän koko ajan miksi minkäkin asian teen. Minulla on vain yksi päämäärä, ja kaikki tekemäni asiat tähtäävät vain siihen.
Ja mitä raha-asioihin tulee, niin olen todella sydämestäni Kiitollinen Äidilleni ja Isälleni, jotka ovat muutaman kerran viimeisessä hädässäni mua auttaneet esim.vuokran maksussa, ja jotka ovat olleet Hengessä mukana kaiken tämän keskellä. <3 Ei se tietenkään ole mairittelevaa, että joutuu 31-vuotiaana pyytämään vanhemmiltaan rahallista apua, varsinkin, kun pohojalaaset ovat perinteisesti "minä itte"-tyyppejä ja vähintään julkisivu pitäisi olla kunnossa. Mutta tämäkin on kasvattanut minua ja saanut hyväksymään, että minun ei tarvitse yksin pärjätä ja jaksaa, vaan ympärilläni on auttavia käsiä niin fyysisessä elämässä kuin tuossa toisella puolellakin. Mutta avun pyytäminen ja sen vastaanottamisen salliminen itselleen ovat olleet yksi kasvunpaikkani. Olla heikko. Olla läpinäkyvä. Tämän päivän maailmassa se on paljon vaadittu. Eikä tehtävää ole ainakaan helpottanut se, että naamani tunnetaan ja nimeni tiedetään. Niistä on pitänyt työstää itsensä irti, jotta pystyy olemaan se mikä On. Paradoksaalisesti mulle on jopa sanottu, että olen epäonnistunut urallani ja että musta ei ole mihinkään. On sanottu, että olen "sössinyt" kaiken ja pilannut tilaisuuteni. Ja tietenkin, että se mitä tänä päivänä teen ei ole oikeaa työtä.
Ei olekaan, Se On Elämää, joka tapahtuu tässä ja nyt!
Huomenna on Uuden Elämäni ensimmäinen päivä. Astun ulos täältä laatikostani ja lähden tekemään töitä "kentälle", ulos aurinkoon. Hiukan se jännittää, mutta ei pelota. Jännittää sen takia, että sitten ei ole enää tätä omaa laatikkoa, fyysistä kotia tässä turvana, ei ole sitä paikkaa, mihin pääsee aina reissun jälkeen pitkiksi ajoiksi rauhoittumaan ja tasapainottamaan itsensä. Tai laatikko on, mutta minä en siellä enää ehdi olla niin täysipainoisesti, mitä nyt olen viimeisen puoli vuotta ollut. Nyt on aika tehdä töitä ihmisten parissa ja olla liikenteessä. Se tuo puolestaan tullessaan sen, että on opittava tasapainottamaan itsensä "lennosta", pystyttävä luomaan oma sisäinen tila mihin tahansa meneekin, on opittava säilyttämään Valonsa minkälaisissa olosuhteissa hyvänsä - ilman että pääsee välillä kotiin. Ja jos tarkkoja ollaan, niin viime aikoina on tuntunut, että tekisi mieli luopua koko laatikosta. Minut on luotu kulkemaan, tekemään töitä tien päällä, ihmisten edessä. Tällä kertaa aion onnistua siinä. Ja tällä kertaa en ole enää yksin.
Huomenamulla menen kirkkoon saattamaan laulullani äitini serkun vaimon toiselle puolelle. Ave Maria.
Sitten alan valmistella viikonlopun äänityksiä. Äänitämme Aurinkosydämet-ryhmän kanssa intuitiivisen enkelimusiikin levyn, josta tiedän jo nyt tulevan aivan huikea. Meidän yhteisenergia on niin voimallisen upea, että tästä vapusta tulee aivan ikimuistoinen!
Samaisena yönä lähden vielä ajamaan Helsinkiin, jotta olen perjantaiaamulla keikalla A-Klinikkasäätiön juhlissa klo:9.00. Ja kun pääsen sieltä, meillä on levytreenit mun oman albumin äänityspoppoon kanssa. Reissun päätteeksi käyn todennäköisesti lauantaina moikkaamassa vielä Taavia hänen kirjansa julkkareissa Shantissa. Häneltä on ilmestynyt omaelämänkertakirja Taavi Kassila: Erään etsijän tarina. Onnea Taaville! <3
Sunnuntai onkin sitten The Big Day. Silloin nimittäin aloitetaan täällä Pohjanmaalla Uuden Levyni äänitykset. En voi sanoin kuvailla sitä Onnea, mikä sydämessäni on tätä tulevaa tapahtumaa kohtaan. Ihan oikeasti! Sain viime isänpäivänä asiasta näyn, ja nyt se on kaikkien kipeidenkin mutkien jälkeen toteutumassa tismalleen sillä tavalla, miten sen näin tapahtuvan. KIITOS, KIITOS, KIITOS! <3
Toukokuun ohjelmassa on myös Enkelikonsertti Porvoossa, lapsien laulattamista Tangojuniorikilpailuissa kahtena viikonloppuna, ihania keikkoja, sekä palaveri mm.shamaani, navajoterapeutti Markku Backmanin kanssa. Meillä on mielessä mielenkiintoinen yhteistyökuvio, jota odotan erittäin innolla. Kaikki jäljelle jäävä vapaa-aika meneekin sitten levyn valmiiksi työstössä, ja kesän keikkoihin valmistautuessa. Eli reissun päällä Ollaan. <3
Hmm.. välillä tuntuu, että kirjoitan tässä jotain jäähyväisiä... se ei kyllä ole tarkoitukseni... Ehkä se tunne tulee sitten vain siitä, että tämä puolen vuoden "koulutusperiodi" tälläisessä muodossaan päättyy nyt, että tiedän saavani olla vähemmän tässä koneella, täällä blogissa, Sinun kanssasi. Se on haikeaa. Mutta sitähän tämä Elämä on, luopumista, jotta jotain uutta voi tulla tilalle. "Kaikki muuttuu, mutta antaa sen muuttua" lauloi Wickholmin poikakin. Mutta ei murehdita sitä. En katoa minnekään, arkeni vain muuttuu nyt hiukan toisenlaiseksi, ja toivon sen myötä tuovani tännekin uusia tuulia.
Nyt jatkan vapaapäivääni ja alan siivoamaan. Ehkä yön tullen käyn vielä kävelyllä, jos sade antaa myöten. Iloa ja Rauhaa sinulle!
Toivottaa kyynelsilmin,
Deepthisi sun
