Vitsit, on kyllä uskomattoman hyvä fiilis saada asua vihdoin kotona, Pohjanmaalla. <3 Tulin tänne alunperin viime huhtikuussa mukamas kirjottamaan biisejä isän luo, mutta yhtäkkiä tämä reissu saikin aivan uuden käänteen. En mä nyt todellakaan viime keväänä ajatellut, että en täältä enää pois lähtisikään! :D Mutta niin vain kävi, että kun palasin Amman luota Intiasta lokakuun alussa, niin jo samalla viikolla huomasin surffaavani etsien täältä omaa asuntoa. Olin koko ajan Helsingissä tuskaillut, kun luontoon pitää oikein erikseen lähteä, enkä muutenkaan tainnut oikein koskaan kalliolaistua... Aika kumma juttu. Mä kun olin aina ajatellut olevani suurkaupungin tyttö! Mutta miten hiivatissa mä nyt sitä olisin, jos olen kerran tälläisestä pikkuruisesta kylästä kotoisin?! :D
Tänäkin yönä nautin aivan koko sydämestäni, kun ikkunani ovat maan tasalla ja näen eteeni aukeavan kuuraisen pihamaan ja täysikuun taivaalla. Vastapäiset naapurit joita en vielä tunne, ovat jo asettaneet kotoisat jouluvalot terassilleen, ja joka paikasta huokuu syvä rauha ja hiljaisuus. Jos menisin nyt ulos, saattaisin kuulla pakkasen natisevan yössä...
Tänään kun kävin tekemässä Valo-konsertin pressiä ja luomuostoksilla Seinäjoella, oli sydämessä vain suuri rauha ja kiitollisuus. Kaikki tuntuu niin kotoiselta. Tuntuu, että tässä on kaikki, ihan niin kuin nyt olisi 15 vuotta kadoksissa olleet palat asettuneet paikoilleen. MUTTA näin ei olisi, ellen olisi ollut täältä poissa. Muistan aivan kirkkaasti, kuinka 12-kesäisenä näin hyvin selvästi, että mun suuntani on Etelä-Suomi ja että sielä odottaisi kaikki mun lauluhommat. Halusin kovasti isoon maailmaan. Ei mulla ollut mitään "pakko päästä täältä tuppukylästä pois"-fiilistä, oli vain hirveä hinku lähteä toteuttamaan Unelmiaan, Laulamaan. Tiedostan varsin hyvin, että jos en olisi ollut täältä näin kauaa pois, niin en näkisi tätä paikkaa nyt näin selkeästi. Piti käydä kaukana nähdäkseen lähelle... jälleen joku viisas on ollut oikeassa. Nyt tiedän, mitä "maailmalla" on mulle tarjota, olen kokenut kaiken sen mistä haaveilin, joten nyt voin rauhassa tulla Kotiin. Jos jonnekin täältä vielä lähden, niin seuraava suunta taitaa olla sitten ulkomailla, ja siitä en edes aktiivisesti haaveile. Nyt on aika olla oman perheen ja luonnon parissa.
Rakastan tätä hiljaisuutta ympärilläni. Uusi asunto tuntuu silti vielä aika oudolta, ja osa kalusteistakin on vielä kaupassa. Me kummatkin Olga-kisuliinin kanssa kierretään täällä nurkkia vielä aika eksyneen oloisina! Mutta eiköhän tämä tästä asetu. Jälleen tulee todistetuksi, että fyysinen keho kulkee hengen edellä. Menee varmasti vielä pari päivää, ennen kuin henkikin löytää perille, ja omat sisäiset palikat löytävät paikoilleen. Niitä odotellessa keskityn uuden ruokavalion omaksumiseen, paikkojen järjestelemiseen ja tuleviin keikkoihin ja konsertteihin.
Mutta sitä ennen keskityn unien maailmaan. Kaunista yötä!
Kirsi
