15.12.09

Tammikuun 2010 teema: Yhdisty sisäiseen guruun

Astroalkemiaa


Kirjoittanut Simone Butler (www.astroalchemy.com)
11.12.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Valtava myrsky pyyhkii maan yli, ryöpyttäen meitä hyytävissä lämpötiloissa, jäässä ja lumessa. USA:n hallitus sitoo tuhansia henkiä lisää Afganistanin sotaan ja miljardeja dollareita pelastamaan hajoavaa talouttamme. Otetaan liiallisuuden - äärimmäiset lämpötilat, pöyhkeilevä ego, mieletön kuluttaminen, epätoivoinen köyhyys - vuosikymmenen viimeisiä henkäyksiä.

Vuosi 2010 aloittaa vuosikymmenen, mikä merkitsee suurempaa itsehillintää ja myötätuntoa toisia kohtaan. Ne jotka edelleen arvostavat ulkoisia palkkioita inhimillisen yhteyden yli, heräävät raa'asti. On aloitettava uusia tapoja ja käytäntöjä tähän uuteen moodiin vaihtamiseksi. Tämä alkaa tarinoista, joita kerromme itsellemme.

Joulukuun rituaalissa jumalatar-ryhmäni sisaret päättivät siunata toisensa sen sijaan, että tuhlaisivat rahaa lahjoihin. Luimme ääneen toistemme hyvistä ominaisuuksista, jotka olimme kirjoittaneet kauniille paperille. Jotkut olivat lisänneet kuvia tai säihkettä.

Oli kiehtovaa nähdä, miten toiset näkivät minut. Neljä yhdeksästä sisarestani kutsuivat minua viisaaksi. Ironisesti olin muutama päivä aiemmin kertonut ystävilleni typerästä käyttäytymisestäni. Olin saanut itseni kiinni itseni sabotoinnista. Kuten elämänvalmentaja Alan Cohen huomauttaa: "Joka kerta kuin kerrot jonkin tarinan, vahvistat siihen liittyviä tunteita ja kokemuksia, vahvistat noita teemoja tietoisuudessasi ja lisäät samanlaisten tarinoiden toistumismahdollisuutta maailmassasi."

"Typerä" on lapsuuden jäämäsana, mikä on pysynyt havainnossa itsestäni. Niinpä uuden kuun ollessa Jousimiehessä 16.12., poltan sanan "typerä" rituaalisesti yhdessä sen vahvistamien tuskallisten tunteiden kanssa. Ja siunaan sanaa "viisas" liekkinä, joka opastaa minut uuteen vuosikymmeneen - tuotavaksi tuleviin tarinoihin, joita kerron itsestäni.

Jousimies on eläinradan tarinankertoja. Jousimiestyyppi on optimistinen ja kohottava, mutta hän voi olla myös omahyväinen ja vakuuttunut omasta erehtymättömyydestään. Jousimiehet asettautuvat usein jonkinlaiseksi
guruksi. Miettikää Megajousimiestä, James Arthur Rayta, joka vähän aikaa sitten suostutteli seuraajansa Sedonan hikimajassa sivuuttamaan kehonsa viisauden "henkisen mestaruuden" nimissä - tämän seuraukset olivat traagiset. Ray on kenties tarkoittanut hyvää, mutta hänen mielettömyytensä oli meille kaikille herätys.
Etsimme sitten henkistä tai poliittista opastusta, on aika lakata seuraamasta guruja ja alkaa seurata sen sijaan omaa sydäntämme.

Uusikuu 16.12. tarjoaa hyvän mahdollisuuden yhdistyä sisäiseen guruun. Aurinko, kuu ja Venus innostavassa Jousimiehessä ovat yhteydessä siihen Jupiteriin, Kheironiin ja Neptunukseen parantavan ja paljastavan yhteyden viime vaiheeseen, mikä alkoi viime keväänä. Tämä aspekti sallii meidän yhdistyä suoran sisäiseen viisauteemme ja vahvistaa myötätuntoisen toisistamme välittämisen viestiä. Myös omalaatuinen Uranus - nyt liikkeessä eteenpäin ja erityisen voimakas - tekee vapauttavaa, joskin mahdollisesti horjuttavaa neliötä uuteen kuuhun. Meille näytetään korkeampia totuuksia, mitkä auttavat meitä heittämään pois itseä lannistavien tapojen kahleet. Nyt voimme alkaa ajatella eri tavalla itsestämme ja kertoa erilaista tarinaa elämästämme.

Sankarillinen Mars alkaa perääntyä Leijonassa joulukuun keskivaiheilla. Maskuliininen tarve tunkeutua ja suojella kohdistuu nyt sisäänpäin. Tämä suosii aktiivista itsensä hoitamista ja sielun etsintää. Mars edustaa myös vihaa,
erityisesti tulimerkissä. Varokaa hyökkäämästä itseänne tai toisia vastaan pelkästään turhautuneena siitä, että ette saa, mitä haluatte. Käyttäkää sen sijaan tämä perääntyminen todellisten halujenne määrittelemiseen ja itsenne sytyttämiseen niiden saavuttamiseksi - sitten kuin Mars alkaa liikkua taas eteenpäin maaliskuun puolivälissä.

Viestintuoja Merkurius marssii myös taaksepäin Kauriissa joulukuun loppupuolelta tammikuun puoliväliin. Tänä aikana tarkastelemme elämämme perusrakennetta, päämääriämme ja ammattiamme. Kahden henkilökohtaisen planeetan perääntyminen samanaikaisesti on merkittävä kutsu kääntyä sisäänpäin - ei mitenkään helppo homma
joulunaikaan. Kuitenkin siellä lepää vahvuutemme ja oivalluksemme. Varokaa yrittämästä tehdä liikaa tammikuun puoliväliin saakka - erityisesti matkustaminen voi vaatia suurta kärsivällisyyttä. Ja suurten virusmäärien leijuessa ympäriinsä, pitäkää erityisen hyvää huolta terveydestänne. Planeetat sanovat: yksinkertaista, pelkistä ja löydä sisäinen ilosi.

Monilla meistä on taipumusta olla puheliaita tähän aikaan vuodesta - erityisesti muutaman terästetyn munatotin jälkeen. Juhlapyhät ovat oiva tilaisuus kuunnella tarkasti, mitä suusta tulee ulos. Jos huomaatte toistavanne vanhaa ja väsynyttä tarinaa itsestänne, pysähtykää ja korvatkaa sen jollain positiivisemmalla. Vuosi 2010 on kartoittamatonta aluetta. Käymme valtavaa evoluutiomuutosta läpi tällä planeetalla. Lakataan arvostelemasta itseämme niin rankasti - se vain erottaa meidät sisäisestä Lähteestä. Olemme jumalia ja jumalattaria, joilla on
jumalaiset voimat ja ominaisuudet. On aika käyttää niitä kultaisen ajan synnyttämiseksi!