Tiedän, kello on jo yli Vatan nukkumaanmenoajan, mutta tää pitää vielä kirjottaa. Olen saanut viimeisten viiden vuoden aikana ihan konkreettisesti opetella ja oppia, että nää langat ei oo täälä meidän käsissä. Olen ollut ankara päsmäri ja halunnut pitää kaikki asiat tiukasti omissa näpeissäni ja kuvitellut, että sillä tavalla kaikki sujuu hienosti, toisin sanoen maailma pyörisi juuri niin kuin minä haluan. Rakas ex-aviomieheni tapasikin aina sanoa, että "sun pitäis oppia, että sä et pysty vaikuttaan kaikkeen etkä saneleen miten minkäkin asian on mentävä". Hirveästi säädin ja säädin vuosikaudet, "tein" itsestäni tangokuningattaren, levylaulajan, koko Suomea kiertävän artistin, aviovaimon ja onnistuinpa vielä rakentamaan ympärilleni unelmieni kodinkin. Kunnes ensin tuli burnout, sitten loppui rahat, sitten meni omaisuus myyntiin ja sitten loppui liitto. Olin enää vain minä, josta en tiennyt tuon taivaallista. Muutama räpiköivä yritys siinä tuli vielä hätäpäissään tehtyä (joista tosin olen erittäin kiitollinen, koska ne avasivat sitten taas ihan muita portteja minussa), kunnes sitten joku johdatteli mut Kaapelille Amman tilaisuuteen kokemaan todellista Rakkautta, joka pistäisi minut aisoihin.
Sen jälkeen en ole enää voinut sohia asioitani itse, en järjestää ainuttakaan palaveria, yhteistyötiimiä, kotia, miestä, mitään. Aina kun yritän ruveta säätämään, niin asiat menevät vain hullumpaan suuntaan, tunnen sen nahoissani täysin selvästi. Senpä takia jokainen päiväni on nykyään yhtä Seikkailua. Ihan oikeasti!! En suunnittele päiviäni etukäteen, vaan kuljen täysin intuitioni varassa. Teen vain niitä asioita, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat aidosti, sydämessä saakka oikealta. Jos tulee tunne, että mun pitää jollekin ihmiselle sanoa joku asia, niin sanon sen. Jos tulee tunne, että mun ei pidä suostua johonkin juttuun, niin en suostu, vaikka järki sanoisi muuta. En myöskään pysty enää sopimaan asioita kovin pitkälle tulevaisuuteen, koska haluan antaa maailmankaikkeudelle tilaa tehdä asiat vielä paremmin, mitä minä olisin ikinä pystynyt edes kuvittelemaan. Tottakai keikat lyödään kiinni sitä mukaa mitä niitä tulee (kauimmat tällä hetkellä ensi syksyssä), mutten ota niitä enää niin ku ne olis kiveen kirjoitettu. Ja jos joku esim.haluaa sopia mun kans treffit kahden viikon päähän, niin en enää lupaa mitään. Sanon, että kuullaan lähempänä ja katsotaan missä maailma silloin menee. Jos meidän on tarkoitus nähdä, niin kyllä se päivämäärä pysyy auki pitämättäkin. En yksinkertaisesti pysty sitoa itseäni enää mihinkään. Kaikelle on juuri oikea aikansa. Tottakai olen sitoutunut rakkaisiin ihmisiini, työtiimiini etc, mutta en enää kahlitse itseäni asioihin ja ihmisiin. Minä haluan olla vapaa vastaanottamaan Parasta mahdollista.
Tässä kohtaa meillä ihmisillä tulee usein ajatus "enhän mä nyt ole tarpeeksi arvokas, että voisin tuollaisia odottaa ja vaatia", eli egon perus syyllistämisstrategia nostaa oitis päätään. MUTTA EI SE MEE NIIINNNN!!!!!! Hyvä Luoja sentään, Maailmankaikkeudessa on Meille KAIKILLE KAIKKEA niin paljon kuin me vain olemme valmiita vastaanottamaan. Ei sinun hyväsi ole minulta pois ja päinvastoin. Ja itse haluan uskoa, että mitä paremmin minulla on asiat, sitä kykenevämpi olen auttamaan myös muita. Jos vain saisimme tuon Pelko-mörön kitkettyä pois alitajunnastamme, niin me kaikki voisimme niiin paljon paremmin. Rakkaus onkin meidän taikasauvamme!
Tämän asenteen takia tämä vuosi onkin ollut aivan HUIKEA. Hyvä kun on hameenhelmoistaan pystynyt kiinni pitää, kun vauhti on ollut niin hurjaa!!!!! Entisessä elämässäni mulla oli tyyliin kymmenvuotissuunnitelma, mutta enää ei ole mitään suunnitelmaa. Sen johdosta saan aivan huuli pyöreänä seurata, mitä kaikkea mahtavaa tämä Maailmankaikkeus Elämääni lennättää! Ympärilleni on tullut aivan uusia, erittäin kiinnostavia ihmisiä, uudet loistavat yhteistyökumppanit, mielettömiä työtilaisuuksia, uusi koti rauhoittavissa maisemissa sekä aivan uusi tietoisuus, jollaisesta en ole koskaan osannut uneksiakaan. En voisi olla Kiitollisempi.
Päästä irti.
Luota.
Ota vastaan.
Kaunista Yötä!
