3.12.09

Tekemisestä



Heimopäällikkö Josefia kanavoinut John Cali (www.greatwesternpublishing.org)
17.11.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

John Cali:

Jos kasvoitte samalla tavalla kuin minä, niin tiedätte vanhempien aina painostaneen meitä tekemään kovasti työtä, jos halusimme menestyä elämässä. Meidän täytyi aina TEHDÄ jotain.

Elämme tänä päivänä toimintasuuntautuneessa yhteiskunnassa. Myös nk. vapaa-aikana meidän on
tehtävä jotain tuottavaa. Teemme kovasti työtä rentoutumiseen. Lopultahan kova työnteko on ainoa
tapa, millä koskaan saavutamme jotain arvokasta. Eikö niin? Ajattelin ennen niin. Mutten enää.

Taolaisilla on käsitys nimeltään "wu wei". Sillä on useita merkityksiä, mm. tekeminen tekemättä ja
toimiminen toimimatta. Mutta se ei merkitse sitä, ettei tee mitään. Kuulostaa paradoksilta, eikö vain?
Päällikkö Josef puhuu usein olemisesta vastakohtana tekemiselle. Mutta taolaisten tapaan hän ei kannata sitä, ettei tehdä mitään - että tullaan elottomaksi saviköntiksi. Aivan päinvastoin. Tässä on päällikkö Josef:

"Ystävät, ette voi elää fyysisessä maailmassanne ryhtymättä toimeen. Myös valinta olla ryhtymättä
toimeen on tavallaan "toimintaa". Siinä on epätasapainoa, että yhteiskuntanne painostaa teitä aina tekemään jotain. Tekemättömyys on kuolemansyntiä. Tunnette syyllisyyttä, silloinkin kun otatte vähän aikaa kiireisestä aikataulustanne rentoutuaksenne ja nauttiaksenne vähän hiljaiselosta. Usein toimitte lähes epätoivosta ja teette jotain - mitä tahansa - vastakohtana tekemättömyydelle. Tämä on melkein aina haitallista, koska sitä pakotetaan. Se tuntuu epämukavalle. Aina kun pakotatte itsenne tekemään jotain, erityisesti välttääksenne tekemättömyyttä tai miellyttääksenne muita, saatatte itsenne epäharmoniaan korkeamman itsenne kanssa. Tämä on varsinainen ponttimme tänään.

Silloin kun pysytte harmoniassa korkeamman itsenne kanssa - eli kun teistä tuntuu hyvältä - toimenne ovat aina tuottavia. Huomaatte pystyvänne tekemään paljon enemmän paljon vähemmässä ajassa.
Kutsumme tätä innostuneeksi toiminnaksi. Joka kerta tehdessänne jotain, mikä ei tunnu hyvältä, turhaudutte ja saatte aikaan vähän tai ette mitään. Innostunut toiminta kumpuaa hiljaisesta voimakeskuksesta sisällänne. Se kumpuaa harmoniastanne korkeamman itsenne kanssa - sen Jumalan kanssa, mikä te kaikki olette. Niinpä teidän kuuluu ottaa aikaa kiireisestä elämästänne ja olla "tekemättä mitään" - meditoida, katsella auringonlaskua, istua hiljaisuudessa rakkaanne kanssa, silittää kissaanne tai koiraanne, kuunnella lintuja tai tuulta jne.

"Tekemättömyys" on hyväksi teille. Silloin huomaatte kaikkien toimienne olevan helppoja ja vaivattomia. Luotte elämäänne sen, mitä haluatte, nopeimmalla ja voimallisimmalla tavalla. Nauttikaa tekemisestänne. Mutta nauttikaa ensin olemisestanne. Silloin kaikki on hyvin."